maanantai 29. huhtikuuta 2013

Menneen viikon urheilut

Tulevien harjoitusviikkojen suunnitelu on mukavaa hommaa. Mutta paljon mukavampaa on toteuttaa suunniteltu harjoitusohjelma täsmällisesti siten, että jokaisesta harjoituksesta jää hyvä ja onnistunut olo. 

Maanantai 
Lepo
Tiistai
Juoksu; peruskestävyys; 22km; 2h
Keskiviikko
Uinti: 4x 800m nousevalla vauhdilla + potkuja 800m; 1h 40min
Torstai
Uinti: Harjoitteita; 2km; 1h
Perjantai
Kuntosali: 1h
Lauantai
Tupladuathlon (1h + 30min + 1h + 30min); kisavauhtisia vetoja; 3h
Sunnuntai
Pyörä: Peruskestävyyslenkki; 75km; 3h

Yhteensä 11h 40min

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kisakalenteri kaudelle 2013

Kevät keikkuen tulevi, ja sen kunniaksi vapautan nyt bittiavaruuteen äärimmäisen virallisen epävirallisen kilpailukalenterini ensi kesälle ja syksylle. Luvassa on hyvin erilainen kokonaisuus viime vuoteen verrattuna. 
Vuonna 2012 kauteni avaus oli HCR:lla josta jatkettiin Tukholman maratonille ja sitten myöhemmin kesällä Joroisten kautta Kalmariin. Alkukesän maratonrupeama ei mielestäni ollut jälkikäteen ajateltuna viisas veto, sillä juoksuharjoittelu myöhästytti ja haittasi pyöräkauden kunnollista käynnistymistä aina kesäkuulle asti. 

Tällaista olisi luvassa/suunnitteilla:


1. Vätternrundt 14.6.20113






Aloitan kilvoittelun tänä vuonna sieltä, minne sen viime vuonna lopetin, eli Ruotsinmaalta. Ystäväni väijyi syyskuisena yönä netissä ilmoittaumisen avautumista ja onnistui hankkimaan 7 henkiselle joukkueellemme paikat yhdestä maailman suurimmista pyörätapahtumista. Pian tämän jälkeen kisa olikin jo loppuunmyyty. Kesäkuun puolivälissä starttaamme yhdessä noin 20 000 muun pyöräilijän kanssa 300km mittaiselle reitille Vättern-järven ympäri perinteikkäässä vuodesta 1966 järjestetyssä kisassa.
Tavoitteita tälle ajolle on vaikea asettaa, sillä osaan arvioida vauhtiani aika-ajossa, mutten maantiepyöräkilpailussa. Vetoryhmät, sopivat vauhdinpitäjät, peesaaminen ja mahdolliset irtiotot, kaikki triathlonissa tuntemattomia käsitteitä. Olen toki ryhmässä ajanut ja osallistunut jopa Tour de Helsinkiin (tosin ennen kuin siitä tuli massatapahtuma). Mutta käytännössä olen melkoinen noviisi arvioimaan aikatavoitteitani. Kaikki pistetään peliin, sen pitää riittää huippusuoritukseen!



2. Helsinki Midsummer 10k 19.6.2013






Kymmenen kilometriä numerolappu rinnassa juhannusviikolla. Tämä on tuskaa, todellista tuskaa. Ensimmäinen kympin kisani, alle 40 minuuttiin tähtään. Muu ei kelpaa.


3. Kisko Triathlon 29.6.2013



                                


Tämä on ensimmäinen neljäsosa- eli vartti- eli perus- eli olympiamatkan kisani. Reitti on toistaiseksi minulle täysin tuntematon, viime vuosien tulosten perusteella ainakaan pyöräreitti ei vaikuta nopealta. Hihasta ravistettuna aikatavoitteeni on 2:20, joka on laskennallisesti ihan tehtävissä, mutta edellisvuosien tuloslistan perusteella melko kova aika. Optimisti ei iloisesti ylläty!


4. Joroinen 20.7.2013



Jo kolmatta kertaa peräkkäin mukana kisassa. Olin jo vähällä jäädä rannalle ruikuttamaan kisan tultua yllättäen loppuunmyydyksi. Onneksi jälki-ilmoittautumisessa tärppäsi, kiitokset vielä isälleni tehokkaasta ja täsmällisestä tietokoneen käytöstä kriittisellä hetkellä (Itse hurvittelin tuolloin Kanarialla). 

Vanha ennätykseni on 4:59 ja tästä olisi tarkoitus louhia 10 minuuttia pois. Kovat on puheet taas kerran:)



5. IM Kalmar 17.8.2013




Kauden pääkisa, tätä varten on harjoiteltu ja "harjoituskilpailtu" koko talvi, kevät ja kesä. Sub10, mitään muuta tavoitetta ei ole. Lyhyesti ja ytimekkäästi.


6. Vantaan Maraton 13.10.2013



Panokset kovenee, päätin nimittäin lähteä vielä kauden päätteeksi hätyyttämään itselleni uutta maratonennätystä nopealta Vantaan reitiltä. Tähän ehtii hyvin palautua Kalmarin jälkeen ja sen jälkeen vielä virittää juoksukunto kohdalleen. Sub3 on unelmani, en ehkä ihan kehtaa laittaa sitä tavoitteeksi.


+Hämeelinnan Puolimaraton 13.7.2013


Sain kutsun tulla junahommiin eli sub2-veturiksi vaimolleni ja siskolleni kyseiselle puolimaratonmatkalle. 5:40-vauhti on minulle selkeästi PK-tasoista, joten se sopii kohtalaisen hyvin harjoitukseksi viikkoa ennen Joroisia. Ja pitäähän sitä vaimoa jeesata vastamäessä, siten tuli joskus luvattua!


Olen aina perinteisesti julkaissut aikatavoitteitani, sillä ne tuottavat mukavaa lisäpainetta ja -motivaatiota harjoitteluun. Tavoitteet tulevalle kaudelle ovat hurjat, ne eivät ole tehtävissä varmalla perusväännöllä vaan vaativat joka kerta todellisen onnistumisen. On hyvin mahdollista, että tähän postaukseen ei enää palata lokakuussa:)




sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mennyttä ja tulevaa

Pidin melkoisen pitkän tauon blogikirjoittelussani kuluneena talvena. Vaikka Peque oli hiljaa, alter egoni kuitenkin treenasi varsin onnistuneesti koko talvikauden. Kanarian leiriä edeltävät seitsemän viikkoa olivat peruskestävyysviikkoja, jolloin harjoittelussa painottuivat pitkät hiihto- ja trainer+juoksu-sessiot. Uinnissa harjoittelin pääosin tekniikka ja salilla jatkui perusohjelma. Keskimäärin treenasin noin 11 tuntia viikossa. 

Leiri tuli ja leiri meni, siitä tarkemmin kahdessa aihetta käsitelleessä kirjoituksessani. Leiriä seurannut viikko oli puhdasta palauttelua: vaunulenkkejä, verryttelyuintia ja PK-juoksua. Seuraavana viikonloppuna kuitenkin jo vähän herättelin kroppaa tekemällä testit kaikissa kolmessa lajissa. Kulunut viikko on jo ollut määrältään lähempänä normaalia ja mukaan mahtui myös tiukempi ylämäkivetotreeni.




Seuraavat neljä viikkoa tulee koostumaan allaolevista harjoitteista:

1. Pitkä peruskestävyystreeni sekä juosten että pyöräillen.
2. Kaksi uintia: uintimäärät nousevat, viikkomääriksi tulee jatkossa noin 6km. Tekniikkaharjoitteiden lisäksi mukaan tulee myös enemmän matkauintia. 
3. Tupla-duathlontreeni, jossa on mukana kisavauhtisia vetoja sekä pyörällä että juosten
4. Salitreeni, jonka tavoitteena on säilyttää talvella hankittua voimaa niin hyvin kuin mahdollista.
5. Ekstraharkkana ylämäkivedot juosten, tehdään mikäli aikaa ja energiaa sattuu jäämään jäljelle perusharjoitusten jälkeen (epäilen...)

Sittenhän onkin jo melkein kesä ja ensimmäiset viralliset koitokset ovat ovella. Mistä tulikin mieleeni, etten vielä ole julkaissut blogissani "virallista" kisakalenteria kesälle 2013. Se pitääkin tehdä ensi tilassa!


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Rasvanäpin edesottamuksia

Varma keino puolittaa bloginsa lukijakunta on ryhtyä kuvailemaan monisanaisesti erilaisia harrastuksiinsa liittyviä teknisiä vimpaimia tai kertoa seikkaperäisesti laitteiden ja koneiden huolto- ja kunnossapidosta. Tämän tiedostaen päätin kuitenkin ryhtyä moiseen. Rasvanäpin edesottamuksia-juttusarjassa kerron ja kuvailen erilaisia pyörien huoltoon, paranteluun ja "pimppaukseen" pyrkiviä yrityksiäni. En ole mikään pyörämekaanikko, joten jutuissa kuvatut työt ja toimet eivät tarjoa eksperteille mitään uutta. Mutta ehkä joku kaltaiseni tavallinen harrastaja saattaa saada näistä jutuista  jotakin vinkkiä tai virikettä. Ja onhan se hauskaa, kun poropeukalo ryhtyy pistämään pyöräänsä osiksi...

Maantiepyörääni ilmaantui yllättäen viime syksynä omituinen vika, josta en ollut koskaan kuullut ja joka vaati välittömiä toimenpiteitä. Rullatessani mäkeä alas alkoi pyörän takaosasta kuulua ja tuntua kovaäänistä ratinaa ja tärinää. Se loppui välittömästi polkimia pyöritettäessä, mutta alkoi melkein heti uudestaan vapaalla rullatessa. Takarattaan seudussa ei näkynyt mitään poikkeavaa, ketju ei pomppinut tärinän aikana ja kiekon kiinnitys vaikutti normaalilta. Tasodiagnostiikka oli siis helppoa: Pyörässä on vain yksi osa, joka toimii ainoastaan vapaalla rullatessa, nimittäin vapaaratas.
Tieto ei paljon lohduttanut, sillä minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä siellä voisi olla vikana. Loppumatka piti polkea taukoamatta alamäkiä myöten, jolloin vapaaratasta ei tarvittu ja pääsin kotiin. 

Menin käymään paikallisessa huoltoliikkeessä ja kysyin apua. Tarvitsin pyörää heti seuraavana päivänä, jolloin täysin ymmärrettävästi ei tällaista pikahuoltoa kesken kesäsesongin järjestynyt. Kaupan myyjä suositti minun itse avaamaan, purkamaan ja puhdistamaan vapaarattaan, ongelmana olisi lähes varmasti lian kertyminen rattaan ponnahdusjousiin. Tällöin jouset jäykistyvät, eivät pääse painumaan alas ja jäävät hakkaamaan päin rattaan runkoa pyörän rullatessa vapaalla. 

En ollut koskaan purkanut kiekon napaa, sillä "huoltovapaa" kasettilaakeri ei sitä kaipaa, eikä muita navanräpläyssyitä ollut ilmaantunut. Paljastan tässä vaiheessa, että huoltotoimenpide onnistui pienen opiskelun jälkeen yllättävän helposti ja vapaaratas heräsi henkiin. Valitettavasti se hirtti Kanarian reissun jyrkässä pitkässä alamäessä uudelleen kiinni. Tilanne oli todella inhottava, olimme kiivenneet useamman tunnin ylös vuorille ja ongelma putkahti esiin alaslaskun alkaessa. Jyrkässä mäessä oli todella tukalaa yrittää koko ajan pyörittää kampia ja samalla jarruttaa, ettei vauhti liikaa kiihtyisi. Hätätoimenpiteenä Kanarialla sain uitettua vapaarattaa sisään vähän öljyä ja ongelma helpotti taas leirin loppuajaksi
Kyllästyneenä ongelmaan päätin vaihtaa koko vapaarattaan rungon ja jouset kynsineen. Todennäköisesti jouset olivat jo syksyllä olleet tiensä päässä ja puhdistukseni oli toiminut vain lyhyenä tekohengityksenä.

Ja sitten asiaan! Ohesssa on lyhyesti selostettu Mavic-merkkisen navan vapaaraattaan purku ja vaihto uuteen. Ei mitään sen ihmeellisempää, mutta toivottavasti edes joku kokee tämän hyödylliseksi. Huoltoon ei tarvita pakka-avaimen lisäksi mitään erikoistyökaluja.





Tarvittavat välineet: 5mm ja 10mm kuusiokoloavain, jakoavain, pakka-avain, ohut ketjuöljy ja ketjuruoska. Ruoska ei ole pakollinen, rataspakkaa voi myös pitää paikallaan esim. tarttumalla siihen napakasti näppylähanskalla




Kiekko irti pyörästä, pakka-avain paikalleen lukitusrenkaaseen, rataspakasta kiinni ketjuruoskalla tai hanskalla ja lukitusrenkaan avaus jakoavaimella



Vapaarattaan runko irroitetaan kahden kuusiokolovaimen avulla irti navasta. Runko kannattaa nostaa paikaltaa varovasti, muuten jouset sinkoilevat pitkin maita ja mantuja.



Rungon alta paljastuu navan "nenä", likaista on.




Ja nyt puhtaampaa. Talouspaperi, vanupuikko ja tilkka lamppuöljyä tekevät ihmeitä.



Uusi vapaarattaan runko ja muovipussissa uudet kynnet+jouset. 
Jos kyseessä olisi ollut pelkkä huolto, olisi vanha runko ja jouset tietenkin myös puhdistettu. Nyt pistettiin siis uutta tilalle.


Sitten uudet jouset ja kynnet paikalleen, runko päälle ja paketti pistetään kasaan käänteisessä järjestyksessä. 

Vapaaratas on muuten kaikessa yksinkertaisuudessaan todella elegantti mekaaninen laite, kannattaa kurkata vaikkei siellä mitään vikaa olisikaan.



Samalla laitoin alle myös keväiset ikisuosikkini, Schwalben Durano Plussat. Erikoisvahvistettu maantierengas, jolla olen ajanut läpi kaikki keväiset hiekoitussepelikaudet ilman ainoatakaan rengasrikkoa.

Tällaista tänään, seuraavan aiheen lupaan olevan vähemmän tekninen ja enemmän blogiyleisöä syleilevä:)








perjantai 12. huhtikuuta 2013

Leirikoulu: osa 2

Laskeuduttuamme ja noudettuamme laukut ja pyörät, alkoi matka kohti Maspalomasia, jossa huoneistohotelliresidenssimme sijaitsi. Aloin pikkuhiljaa bussissa ja hotellille saavuttuamme hahmottaa, millaisen porukan matkaan olin lähtenyt. Helpotuksekseni selvisi, ettei kyseessä ollut mikään pro-sarjan ammattilaisleiri, jonne oli pelännyt joutuvani kyykytettäväksi. Seurueeseemme kuului valmentaja-Kaitsu, 11 leiriläistä ja sekä urheiluhieroja, joka toimi myös huoltajana harjoituksissa. Mukaan oli lähtenyt täyden matkan kävijöitä, puolimatkan kävijöitä, sub3 maratoonareita, kovia hiihtäjiä, kovia uimareita, punaisia paroneita ja entisiä sm-tason painijoita. Leiriläiset vaikuttivat yllättäen melkolailla saman tasoisilta itseni kanssa, mikä lupasi hyvää tulevien treenien ja kokonaisuuden onnistumisen kannalta. 

Majoituimme huoneistohotelliin, joka osoittautui toimivaksi kolmen tähden perusmajapaikaksi. Ei mitään hienostelua, mutta kaikin puolin sopivat puitteet juuri tällaista "lomaa" varten. Seuraavaksi ohjelmassa oli pyörän kasaus ja kohta jo lähdettiinkin iltapäivän päätteeksi leirin avaavalle parin tunnin pyörälenkille. 



 Tunnelmia hotellimme altaalta.


Minua oli etukäteen vähän varoiteltu siitä, että pitkän synkän talven jälkeen Gran Canarian asfaltti polttaa ja monesti mopo saattaa karata käsistä. Ei olisi kuulemma lainkaan tavatonta, että leirin loppupää menisi plörinäksi liian kovaa vedetyn alun vuoksi ja palautumista odoteltaisiin vielä kesäkuussa. Ensimmäisen illan pyörälenkillä oli jo vähän oireita tästä syndroomasta, vauhti kiihtyi ja vuoristoserpentiinillä ajettiinkin jo kaikkea muuta kuin leppoisasti. 

Leirin perusrutiini oli seuraava: aamulla kahdeksaksi aamupalalle ja yhdeksältä oli lähtö treenaamaan. Tyypillisesti aamulla lähdettiin pyörillä siirtymään El Pajarin uimarannalle tai sitten suoraan pidemmälle pyörälenkille. Uintipäivinä huoltajamme ajoi auton 11km päässä olevalle rannalle ja toi mukanaan kaikkien uimavarusteet. Lähes kaikkien pyörälenkkien jälkeen juostiin 2-10km mittaiset juoksut ja uintien jälkeen ohjelmassa oli aina jokin muu harjoitus. 
Leirin harjoitusteknisesti parhaita vetoja itseltäni olivat duathlon- ja tripladuathlonharjoitukset sekä paritempo. Eksoottisinta ja hienointa olivat kuitenkin huikeat serpentiininousut pyörillä, huikeat vuorimaisemat ja vielä hurjemmat alaslaskut takaisin rannikolle. Suomalaiseen maastoprofiiliin tottuneelle tällaiset ajoreitit olivat aivan uskomattomia. Pienimmät välitykset, joilla tuskin koskaan oli Suomessa ajanut, joutuivat koetukselle nousujen vain jatkuessa ja jatkuessa, pisimmillään jopa yli puolitoista tuntia. Siinä otettiin miehestä mittaa, kun pitkää serpentiiniä ylös mutkiteltuaan luulee päässeensä huipulle, mutta kulman takaa paljastuukin karu totuus: uusi vuoren seinä näyttää kylkensä ja nousumatkaa onkin vielä yli puolet jäljellä:)


              

Tyypillistä Gran Canarian vuoristomaisemaa. Tässä ollaan "vasta" 500m korkeudessa.

Leirillä järjestettiin myös kisa, 1km + 60km +10km triathlon. Olin saanut koutsiltani ohjeeksi joko jättää kisa kokonaan väliin tai ajaa se rauhallisena harjoituksena. Kovaa vedettynä siitä ei pystyisi leirin puitteissa toipumaan ja pahimmillaan loppuleiri saattaisi mennä palautteluksi. Kilpailuviettini tuntien jäljelle jäi vai toinen vaihtoehto. Lähdimme kolmen muun "kisafeidarin" kanssa pitkälle rauhalliselle maisemalenkille ja leirikisa ajettiin menestyksekkäästi ilman meitä:)

Leirin aikana treeniporukka hitsautui mielestäni hyvin yhteen. Vaikka osa porukasta oli jo pidempään harjoitellut yhdessä ja osa oli Aqua Plus leirilläkin jo toista kertaa, mahduin ja sovin mielestäni hyvin mukaan. Herjan heittoa ja kuittailua leirillä kuulemma harjoitettiin huomattavasti aiempia vuosia runsaammin, hyvä näin. Kaikki saivat osansa, valmentaja ehkä suurimman suurimman siivun. Välittömän palautteen saivat esimerkiksi ne, joilla mopo lähti käsistä maisemalenkillä, jotka nukahtivat Mc Donaldsiin, jotka lähtivät duathlonvaihdosta kypärä päässä juoksemaan, joilla kvartsikivet leijuivat ilmassa pitkän nousun jälkeen, jotka yrittävät nousta vuorille tempovälityksillä päivästä toiseen ja joilla juoksuvauhdin säätely perustui päänahan sähköaaltoihin.

Leirin saldoksi muodostui 11 treenipäivää, ehjä kokonaisuus, joka kulminoitui paluuta edeltäneen päivän vuoristolenkille. Tällaisia maisemia tai nousuja en ollut koskaan aiemmin kokenut. Reitti oli maineeltaan ja profiililtaan niin hurja, että sinne uskaltautui lopulta valmentajan lisäksi vain kolme leiriläistä. Viimeisin 1h 40min kestänyt yhtämittainen ylämäki sai lopulta koneeni lähestulkoon hitsautumaan kiinni. 4400 metriä nousua ja kuusi tuntia ajoa ankarassa paahteessa. Viimeiselle 300m-nousupätkälle en enää lähtenyt muiden perässä, mutta kuittaisin puuttuvat nousumetrit laskemalla alas väärään laaksoon ja joutumalla vielä nousemaan menettämäni 300 metriä uudestaan. Eipä ole 160 kilometriä ennen ottanut näin koville:)
Harjoittelin leirillä yhteensä 43 tuntia, josta suurin osa oli peruskestävyys-teholla ajettua pyörää. Pyöräkilometrejä kertyi 858 ja nousukilometrejä useita kymmeniä. Uin avovedessä yhteensä n. 8km ja juoksin 58 kilometriä. Selkeästi siis pyöräilypainotteinen reissu, jota olin lähtenyt hakemaankin. Mutta avoveteen oli myös kiva päästä näin varaslähdönomaisesti ja lukuisille pyörä-juoksuvaihdoilla muistuteltiin kroppaa hyvin siitä, mistä tri-juoksussa on kysymys.

                                      

Uinti takana, varusteet valmiina tripla-duathlonia varten


Voin vilpittömästi suositella Gran Canariaa treenilomakohteeksi. Kelit vastasivat pääsiäisenä kutakuinkin suomalaista hellesäätä, ei liian tukalaa tai kuumaa, mutta aurinkoa ja lämpöä riittävästi. Vuoristomaisemat olivat huikean hienoja ja käytännön asiat perinteisessä turistikohteessa toimivat hyvin. Pyöräreitit olivat erittäin mäkisiä, joten nousujen inhoajille kohdetta ei voi suositella. Paikan päältä saa myös tarvittaessa hyvää pyöränhuoltopalvelua, ja tietääkseni myös vuokrapyörillä ajaneet leiriläisemme olivat saamaansa palveluun tyytyväisiä. 

Kiitokset vielä koko Aqua Plussan jengille hienosta reissusta ja tsemppiä kesäkauden koitoksiin!!!


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Leirikoulu

Kuten jo viime syksynä mainitsin, lähdettiin vuoden 2013 harjoitus- ja kisakauttani suunnittelemaan aiemman mutuperinteen sijasta ammattilaisen ohjauksessa. Ja melko pian harjoitteluani suunnitellessa koutsini kysyi halukkuuttani lähteä keväällä treenileirille hakemaan pyöräilykaudelle etukäteisstartti ja antamaan intensiivisellä tehotreenikuurilla potkua alkavaan kesäkauteen. Koska en kuulu mihinkään suurempaan treeniporukkaan, oli selvää, että leirille pitäisi lähteä jonkun ulkopuolisen ryhmän mukana. Sain järjestymään pääsiäiseksi useamman viikon loman, ja ei aikaakaan, kun sain tamperelais-sastamalalaisen Aqua Plus -triathlonkoulun vetäjän Kaj Söderdahlin puhelinnumeron ja etukäteistiedon siitä, että halutessani mahtuisin leirille mukaan. Aluksi minulle tarjottiin kahden viikon leiripakettia, mutta koska en halunnut uhrata aivan näin paljon perheen loma-aikaa treenaamiseen, sain onnekseni peruutuspaikan lyhyemmälle 11 päivän leirille. Seuraavaksi olinkin jo verkkopankissa maksamassa treenileirimaksua, jolla lunastaisin itselleni lennot, puolihoidon ja 11 päivää ohjattua harjoittelua Gran Canarian lämmössä.

Leirin lähestyessä ryhdyin pohtimaan pyörään liittyvää käytännön asiaa, jossa minun oli valittava yksi kolmesta: 

1. Ostaa pyörälaukku ja pakata mukaan maantiepyörä
2. Ostaa pyörälaukku ja pakata mukaan aika-ajopyörä
3. Vuokrata pyörä paikanpäältä

Heti kättelyssä jäi tarkastelusta pois vaihtoehto 3, oma pyörä pitää saada mukaan. Koska kyseessä olisi maantiekauden avaus, ja luvassa olisi paljon vuoristonousuja, valitsin vaihtoehdon yksi. Maantiepyörässä minulla on "vuoriystävälliset" compactvälitykset, ja olen aina perinteisesti avannut kauden sillä. Cervélolla ehtisi sitten ajaa koko kesän...

Markkinoiden (tietääkseni) edullisin pyörälaukku meni heti tilaukseen:


Erityisen hienoa laukussa oli sen kylkeen painettu varoitus, joka kertoi pakaasin sisältävän unipyörän. Mahtavaa!

Aqua Plus lähetti ennen matkaa osallistujille kattavan matkaohjeen tavaralistauksineen. Mitään erityistä uutta minun ei laukun lisäksi tarvinnut hankkia; ostoslistallani oli mm. aurinkorasvaa, troppeja ja hirmuinen määrä tankkaus- ja palautumisjuomajauheita, energiapatukoita ja geelejä. 
Koska luvassa olisi 11 päivää tehokasta treenaamista, piti treeniohjelmaa keventää edeltävällä viikolla. Tämä järjestyi taas kuin itsestään, sillä nappasin itselleni talven toisen nuhaflunssan ja leiriä edeltäneet viisi päivää lepäsin kieli keskellä suuta ja parannuin juuri parahiksi ennen lähtöä. 

Kiirastorstaiaamuna kello soi neljältä, ja viideltä istuin farmaritaksin etupenkillä pyörä- ja matkalaukun täyttäessä koko muun auton. 

Olin siis lähdössä minulle täysin tuntemattoman porukan kanssa matkaan, tiesin ainoastaan valmentaja-Kaitsun nimeltä, mutten häntäkään naamalta. 

Lähtöaulassa yritin tähyillä triatleettien näköisiä tyyppejä, mutta toisaalta ajattelin, että porukka löytyy erikoismatkatavaraluukulta Las Palmasin kentällä. Koneessa istuessani kiinnitin huomiota vieruskaverini ranteessa olleeseen Garmin-kelloon, joka paljasti kaverin olevan jonkun sortin urheilija. Kyselin hänen matkasuunnitelmiaan (dokaus, pokaus vai joku muu?) ja löysin treeniporukkamme ensimmäisen jäsenen. Turvavyön merkkivalon sammuttua kiersimme vähän konetta ympäri, ja tapasin muitakin Aqua Plus-porukan jäseniä. Porukka vaikutti mukavalta, ja leirifiilis alkoi nousta kattoon. Ja kohta Finskin pilotti jo laskeutuikin Gran Canarian maaperälle. Aplodien kera tietenkin, lomalennostahan oli kysymys.




Mitä sitten tapahtuikaan? Se selviää leiriraportin toisessa osassa, jonka rustaan lähipäivinä.