maanantai 21. lokakuuta 2013

Feenikslinnun nousu tuhkasta


Ikiaikainen totuus kertoo, että vahvin merkki triathlonistin tai muun tosikkohenkisen urheilun harrastajan ongelmista on blogin hiljeneminen. Blogini viimeisin päivitys löytyy toukokuulta ja tätä seuraavaa tekstiä saatiin odottaa kokonaiset viisi kuukautta. Päteekö vanha viisaus myös Pequen kohdalla? Kyllä vaan! Minäpä kerron.
Kaikkien aikojen parhaan talviharjoittelukauden huipentuma oli toukokuu 2013, jolloin huippukunto alkoi olla loppuhiontaa vaille valmis. Takana oli hieno treenikausi uuden koutsin ohjauksessa, Kanarian leiri, motivaatiotaso oli huipussaan, ja kroppa oli pysynyt kunnossa. Oli aika siirtyä kisakauteen, Vätternrundanin kautta Kiskoon, sieltä Joroisiin ja huipentaa kausi Ruotsin Kalmarissa napakymppisuorituksella. Ja tuoreena sub10-miehenä käydä vielä syksyllä hakemassa Vantaan maratonilta sub3-titteli.

Eipä mennyt ihan näin... Kesäkuun ensimmäisenä päivänä alkoi kuumeilu ilman muita oireita, neljäntenä päivänä ylävatsa tuli kipeäksi ja samana iltana löysin itseni Yliopistosairaalan vuodeosastolta intensiivisistä tutkimuksista. Tulehdus- ja maksa-arvot olivat pilvissä, maksa huusi hoosiannaa ja vaivalla hankitut lihakset valuivat uhkaavaa vauhtia pissan mukana viemäriverkostoon. Peruspessimistinä ehdin jo pohtia itselleni sopivat arkunkantajat, mutta onneksi nopeasti selvisi, ettei kyse ollut maksaetäpesäkkeistä vaan viruksen aiheuttamasta rajusta maksatulehduksesta. Taudinaiheuttajaa metsästettiin dosenttikunnan voimin oikein kunnolla, muttei koskaan saatu selville. Dg: Jonkun banaalin viruksen aiheuttama raju maksatulehdus. Tauti parenee, nähdään tyypillisimmin nuorilla aikuisilla, ei uusiutumistaipumusta. 




Sinänsä aivan mahtavaa. Sain lisäaikaa, eikä monttubileitä tarvinnut ryhtyä suunnittelemaan. Heti seuraava ajatus oli tietenkin: miten käy kisakauden? Kolmen viikon sairausloman ja liikuntakiellon myötä sanoin hyvästit Vätternille mutta periaatteessa ajattelin kuntoutuvani neljän viikon kuluttua siintäviin Kiskon kisoihin. Kolme viikkoa pakkolomaa ei ole paha asia, ajattelin, etenkään kun takana oli hyvin intensiivinen treeni ja kulman takana kurkkiva ”ylikunto”. 
Karu totuus paljastui kesäkuun loppupuolella. Tauti oli syönyt kaiken kuviteltavissa olevan suorituskyvyn, lihaskunnon ja kestävyyden, mitä minulla koskaan oli ollut. Peruskestävyysharjoitukset oli tehtävä kävellen, ylämäessä puuskutettiin reippaasti ja avoveteen paluu tuotti toistuvia hukkumiskokemuksia ja pakokauhua. Eli en palannut treenipolulle levänneenä vaan kaiken suorituskyvyn hukanneena. Olen silti edelleen tyytyväinen päätökseen jatkaa treenaamista.

Kiskossa kävin vain toteamassa, että selviydyn varttimatkasta hengissä, tulos ei ole julkaisukelpoinen. Sekä Joroisissa että Kalmarissa otettiin jo melko hyvät torjuntavoitot vaikeassa tilanteessa. Joroisissa kellotin 2:30-pyöräajan ja 1:37 juoksuajan, molemmat uusia ennätyksiäni. Mutta katastrofaalinen uinti pilasi mahdollisuuden uuteen ennätykseen. Kalmarissakaan ei uinti kulkenut, mutta reippaissa tuulioloissa ajoin säädyllisen 5:20 pyöräajan ja 3:46 maratonin, johon sisältyi kolme kilometriä kävelemistä. Kello näytti maalissa 10:40, joten viime vuoden 10:28 jäi edelleen voimaan parhaana tuloksenani, mutta onnistuin sentään alittamaan kahden vuoden takaisen Köpiksen aikani usealla minuutilla. Kalmarissa starttasin kurkku kipeänä luullen kylmettäneeni itseni. Totuus paljastui seuraavina päivinä ja oireet kääntyivät rajuksi flunssaksi. Alkukesän sairastelu ei siis riittänyt, tasoitusta muille piti antaa vielä lenssun muodossa. 


Yksi kisakausi oli siis kääntymässä kohti päätöstään ja tällä kertaa se jätti aivan liikaa seliteltävää. Ei uusia ennätyksiä eikä onnistumisen kokemuksia. Ainoastaan torjuntavoittoja ja hengissä selviämistä, vaikka taustalla oli mielestäni kaikkien aikojen paras harjoituskauteni. Olin kuitenkin havainnut jatkuvaa kehittymistä suorituksissani, ja mahalaskun jälkeen kone oli pikkuhiljaa lentokunnossa. Päätin lähteä hakemaan ultimate-revanssia maratonilta all-in henkisellä ”sub3 tai kuolema”-mentaliteetilla. Kuinkas sitten kävikään?

Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani.

11 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Hui, mikä tauti, onneksi selvisit. Kisoja tulee ensi vuonna ja sitä seuraavana, terveyttä ei voi pitää yhtä itsestäänselvänä.

Mut senhän sinä toki tiedätkin. :)

Kaitaliina kirjoitti...

Kiva, kun oot back! Kyllä tuollainen sairastuminen vetää vähän nöyräksi, se pistää kaiken uusiksi. Mutta yllättävän hyvin olet aiemmin ollut aina kisoissa täydessä iskussa, nyt se tauti vaan tuli juuri pahimpaan saumaan.

kispe kirjoitti...

Parahin Peque,
juuri eilen fillarin selässä tuli mieleen, että minneköhän se mies on kadonnut! (ja vieläkö se kesän kovin kisahaaste, penkki-mara, on voimassa?)

Ja voi mahtavaa, olet noussut tuhkista!
Ja aika kreisiä, että tuollaisen jälkeen olet vielä käynyt varsin kelpo tuloksia nakuttamassa kesän aikana.
Jatko-tarinaa odotellen, sekä takaisin virtuaalimaailmaan tervetulleeksi toivotellen

kispe

PS. mitä tarkoittaa sub3?
t. urp0

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä. Paraneminen oli tärkeintä.

Miten tuota tulehdusta muuten hoidetaan, oisko se voinut parantua itsestään?

Alma kirjoitti...

JEEEE! Tätä on odotettu ja on pitänyt monta kertaa kysyäkin, et koska palaat!
Ollut kyllä vaihderikas treenikausi. Kaikenlaista kummallisuutta ja kunnon ala- ja ylämäkiä. Onneksi onneksi onneksi tuli tuo sub3 maraton kauden lopuksi niin jäi hyvä fiilis ja tsemppi uuteen kauteen!
Ai niin, penkkimara, sen olin ihan unohtanut!:) Mitäs sille kuuluu? P:n veljet vois kyllä osallistua, pitääkin kysyä heiltä vielä tulokset.

Peque kirjoitti...

Anna:
Oikeassa olet, mutta kyllähän se silti tuppaa syömään miestä, kun sairastuu kriittisellä hetkellä. Mutta ensi kesän kalenterin suunnittelu on jo pitkällä ja tavoitteet vähintään taivaissa.

Kaitaliina:
Se tuli opittua, ettei sairastelusta opi mitään. Se tekee kyyniseksi ja ärtyneeksi, muttei tuota mitään lisäarvoa. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka "oppivat" sairauksistaan. Minulle terveyden merkitys elämän tärkeimpänä asiana on aina ollut itsestään selvä, en kaipaa siitä muistutuksia:)

kispe:
Täällä ollaan! Hirveä fiilistely päällä tulevasta kaudesta, suunnitelmia hiottu valmentajan kanssa, kisoihin ilmoittauduttu, uusia välineitä ostettuu. The heat is on!

Anonyymi:
Kiitos. Tuollaiseen rajuun virustautiin ei sinänsä ole täsmälääkettä. Mutta aika pitkään sitä oli pakko hoitaa rajuilla myrkyillä, jotta voitiin olla varmoja, ettei kyseessä ollut bakteeritauti.

Peque kirjoitti...

alma: Mukavaa, että useat vakkarilukijat löysivät heti tänne pitkän tauon jälkeen. Penkkimarahommat jäivät minulta tällä kaudella tekemättä, mutta kilpailu käydään kuitenkin loppuun asti ennen tulosten vertailua. Katson juoksukauden juostuksi lokakuun loppuun mennessä, sen jälkeen palataan asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

JEES, Peque is back!
Meilläkin on virkapuvun napissa toi tuskasta nouseva Penislintu. ;-D
T. Paroni

Peque kirjoitti...

Onko itse Punainen Paroni? Joko ensi kauden kisakalenteri on valettu betoniin?

sansu kirjoitti...

Tosi ikävä juttu tuo sun sairastuminen! Mut pääasia et toivuit ja oot nyt kuosissa. Kohti uusia haasteita siis! Mäkin oon nyt innostunut triathlonista ja uintiharrastus on jo aloitettu. :) Mihin seuraan sä muuten kuulut? Itse ajattelin liittyä HelTrihin nyt vuodenvaihteessa :)

Peque kirjoitti...

sansu: Hyvin olen tosiaan toipunut, mutta kyllä se kesti paljon pidempään kuin alkuvaiheessa uskoin/suostuin myöntämään.
Olen itse HelTrin jäsen, mukaan vaan:)