sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Harjoitusviikko 52 (4)

Omalle olkapäälleni taputellen totean, että olipa hyvä treeniviikko. Pienenä särö mahtui kuitenkin mukaan. Tein tiukan punttitreenin ja vauhtikestävyys-spinningin torstaina ja pidin perjantaina lepopäivän. Tämä ei kuitenkaan riittänyt väsyneille jaloille. Lauantain pyörätestissä tapahtui harvinainen hyytyminen, en saanut sykkeitä nostettua viimeiselle kynnykselle ja jalat sanoivat sopimuksen irti kesken menon. Samalle illalle ohjelmassa ollut juoksutesti jäi tätä myöten tekemättä ja korvautui kevyellä verryttelyhenkisellä salitreenillä. Sunnuntaina mentiin taas tavalliseen tapaan.


Maanantai
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; aika 65min
Tiistai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Keskiviikko
Uinti: Testiuinti; aika 65min
Torstai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Pyörä: Spinning; vauhtikestävyys; aika 60min
Perjantai
Lepo
Lauantai
Pyörä: testipyöräily; aika 30min
Voima: Tekniikkaa ja verryttelyä; aika 50min
Sunnuntai
Yhdistelmä:
Pyörä: Spinning; PK-treeni; aika 1h 55min
T2: 7min
Juoksu: Matto; PK, aika 60min

Yhteensä 9h 52min


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Turmion liike?

Yleensä urheilua, välillä valokuvausta. Nyt kuitenkin politiikkaa, ihan vaihtelun vuoksi.


Ammattiyhdistysliikkeellä on kunniakas historia. Teollistumisen myötä köyhille työläiselle kohtuullista palkkaa, kohtuullisia työoloja ja työaikoja vaatinut joukkovoimataho sai paljon aikaan ja ansaitsee siitä kaiken kunnian. Paljon on kuitenkin vettä virrannut Pitkän sillan alta sitten AY-liikkeen kunnian päivien. SAK:laisten yhdistysten nykypäivän hyveisiin kuuluu todellisuuden kieltäminen ja agressiivinen etujen ajaminen pienelle etuoikeutetulle porukalle mistään muusta välittämättä.
Muistan jo lukiolaisena hämmästelleeni, kuinka saatoin kouluttamattomana kesätyöläisenä tienata paperitehtaalla työskennellessäni paremmin kuin akateemisesti koulutettu äitini. Se oli kuulemma ammatinvalintakysymys, tiesi joku kertoa. Keskiverto SAK:lainen palkansaaja on jo kauan sitten noussut alemmasta sosiaalisesta luokasta ja istuu nykyään tukevasti keskiluokassa. Pätkätyöläisten ja oikeasti köyhien asiat eivät ammattiliittojen agendaan kuulu.


90-luvun lamassa teollisuus yritti pelastaa konkurssiuhan olevia yrityksiä ehdottamalla tilapäisiä palkanalennuksia, jotta massiiviselta työttömyydeltä vältyttäisiin. Yksittäiset yritykset, kuten Valmet/Valtra sopivatkin tällaisista järjestelyistä työntekijöidensä kanssa. Uhkaavalta konkurssilta vältyttiin, työt säilyivät kaikilla ja palkan menetykset korvattiin myöhemmin yrityksen päästyä uudelleen jaloilleen. Yleisellä tasolla tällainen järjestely ei tietenkään ollut mahdollista. SAK uhkasi yleislakolla, seurasi massiivinen konkurssien ja irtisanomisten aalto, suurtyöttömyys ja paljon inhimillistä kärsimystä. Kiitos SAK.


2010-luvulla hyvinvointiyhteiskuntamme on kovaa vauhtia ajautumassa kohti pahoinvointiyhteiskuntaa. Yhä useampi haluaa osalliseksi hyvinvointivaltion tuomista eduista, mutta entistä harvempi on valmis ponnistelemaan sen eteen. Ilmiselvää pitäisi olla, että työuria pidennetään. En näe mitään syytä sille, miksi terveiden kuuskymppisten pitäisi lakisääteisesti saada lopettaa työnteko ja aloittaa vuosikymmeniä kestävä palkallinen joutenolo. Eri asia on, jos ihminen todetaan työkyvyttömäksi. Nykypäivän kuusvitonen on kuitenkin terveempi kuin koskaan aiemmin, kaukana työkyvyttömästä raihnaisesta vanhuksesta. Mutta onneksi meillä on AY-liike ja demarit, joten kuusikymppisten ei tarvitse pelätä eläkevuosiensa puolesta. Espanjalainen golf-osake ei jää tyhjän pantiksi.


Elinkeinoelämän keskusjärjestö on ollut viime viikkoina näkyväsi esillä, eikä pelkästään positiivisessa valossa. Vasta rekrytoitu järjestön ykkösnyrkki on laukonut melkoisen määrän ehdotuksia Suomen pelastamiseksi taantumasta. Ja kieltämättä lähes kaikki ratkaisut pohjautuvat siihen, että työntekijöiltä nipistetään jostakin saavutetusta edusta kannattavuuden parantamiseksi. Eikö teollisuudella ole mitään muita keinoja kilpailukykynsä parantamiseksi? Mutta EK:ssa sentään on tunnustettu tosiasiat ja yritetään. Jos firmat kaatuvat tai muuttavat muille maille, työntekijän palkanalennus on sata prosenttia. .


Aivan muilla vesillä purjehtii esimerkiksi Metalliliitto. Johtajansa sanoin se haluaa jäsenilleen lisää lomaa ilman palkan alennuksia, eli suomeksi palkankorotuksen. Ei siis edes korotusten nollalinjaa, vaan korotusta.
Taantumaisessa Suomessa vuonna 2012. Matti Simula toteaakin Suomen kuvalehden kirjoituksessaan Hakaniemen herrojen tilaavan Dom Perignonia Titanicin salonkeihin.


Avuksi tarvitaan nyt teekkareita. Tampereella vaikuttava tekniikan ylioppilaiden Ei-turkulainen osakunta on erikoistunut maanirroitustoimintaan. He käyvät vuosittain Turun kaupungin rajalla ja lapioivat Turkua irti Suomesta.
Heidät pitää ensi tilassa hälyttää Helsinkiin kaivamaan SAK:laiset konttorit Pitkänsillanmyötäisesti irti mantereesta. Sitä ennen ajetaan peräkärryllinen shamppanjaa Hakaniemen torille ja päästetään todellisuudesta irti olevat AY-pamput purjehtimaan maailman meriä. Jäävuoren kohdatessaan he voivat ampua sitä vaikka lakkoaseella.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Sisäurheileva alteregoni

Alussa oli pelkkä pimeys, kunnes joku keksi hiihtää ladun umpihankeen. Alussa oli vain jäätävää sohjoa, kunnes joku keksi juosta siellä pitkän juoksulenkin. Kestävyysurheilu on karpaasihenkistä, siispä sitä harjoitetaan karpaasihenkisesti.
Ei ole sellaista suomalaisessa ilmastossa vallitsevaa olosuhdetta, jolloin ei voi lähteä juoksemaan. Ei ole niin sateista ilmaa, etteikö siellä voisi ajaa pyörällä. Kun maas'  on hanki ja järvet jäässä, saa käydä uimahallissa. Muuten kannattaa pysyä avovedessä. Eiks je?

Tein ensimmäisen myönnytyksen sisäurheilulle ryhtyessäni käymään pyöräseuramme spinning-tunneilla muutama vuosi sitten. Mikäpä sen hienompaa: etukäteen tiedossa oleva ohjelma, standardoidut olosuhteet ja orjapiiskuri paikalla. Treeni on aina tehokasta eikä se koskaan kärsi olosuhteista, säästä, liikenteestä tai tuuliolosuhteista.
Seuraavaksi hankin trainerin ja löysin itseni polkemasta työhuoneessamme aika-ajopyörällä pitkiä PK-lenkkejä pakkasilman vihmoessa aukiolevasta ikkunasta ja tuulettimen vinkuessa. Taas kerran mukavaa ja tehokasta.





Tänä syksynä tauti on pahentunut. Ryhdyin tekemään kuntosalitreeniä, jota on melko vaikea tehdä ulkona. Toki joissakin puistoissa on voimailuvehkeitä, mutta en lähtenyt niitä lapion kanssa etsimään. Käyn siis punttisalilla rehkimässä kahdesti viikossa. Juomapullo ja hikipyyhe mukanani, luonnollisesti. Ja se on kivaa!

Viime viikonloppuna tajusin jonkun pysyvästi muuttuneen. Ohjelmassa oli pitkä PK-treeni, jonka olisin perinteiseen tyylin tehnyt joko juoksemalla tai ehkä hiihtämällä. Lunta pyrytti, tiet olivat surkeassa kunnossa. Ja arvaten ladutkin. Siispä lähdin lauantaiaamuna kuntokeskukseen, jossa ilmoittauduin spinning-tunnille. En pyöräseuran vakavahenkiselle runttaustunnille, vaan sellaiselle "kaikki tsemppaa, kaikki jaksaa, kaikki ihanaa"-tunnille. Siis minä! Tunti alkoi heti järkytyksellä: olimme hädin tuskin päässeet alkuun, kun vetäjä ryhtyi antaumuksella laulamaan taustanauhan päälle Britneyn läpimurtohittiä. Hei mä yritän treenata, melkein parahdin! Mutta koska kukaan muu ei ollut moksiskaan, päättelin tämän olevan normaalia ja jatkoin pyörittämistä. 





Duracell-henkinen ohjaaja oli vilpittömän fiiliksissä kaikesta, milloin Kaija Koo:n Tinakenkätytöstä, milloin poikabändeista, milloin ysäristä tai samana iltana olevista pikkujouluistaan. Ei sille voinut vihoitella. Vedin tunnin kevyeen PK-henkeen ja jatkoin omin päin vielä toisen tunnin. Kunnes homma muuttui vielä kummallisemmaksi.
Nimittäin jatkoin treeniä kolmannen tunnin kuntosalin juoksumatolla. Ihanan tehokasta, ei pöperöistä kevyen liikenteen väylää eikä häiritseviä liikennevaloja. Ja vauhdin ja sykkeen säätely onnistuu nappia painamalla. Olin niin fiiliksissä onnistuneesta treenistäni, että epäilen asialla olleen sisäurheilevan alteregoni. Tuo et ole sinä, huutaa vanha minäni.

Nyt on lepopäivä ja katselen tuiskua ja tuiverrusta ikkunan läpi. Jos tänään olisi treenipäivä, mitä tekisin? Lähtisinkö juoksemaan? Ulos tuiskuun? Juoksumatolle? Minulle ennen täysin tuntematon kysymyksenasettelu:)

Harjoitusviikko 50 (3)

Tämä oli niitä viikkoja, jolloin harjoitteleminen on ylimaallisen kivaa ja sujuu kuin itsestään. 


Maanantai
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; aika 65min
Tiistai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Keskiviikko
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; aika 65min
Torstai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 55min
Pyörä: Spinning; maksimisyke; aika 60min
Perjantai
Pyörä: Spinning; 4x4min intervallit; aika 60min
Lauantai
Yhdistelmä:
Pyörä: Spinning; PK-treeni; aika 1h 55min
T2: 6min
Juoksu: Matto; PK, aika 60min
Sunnuntai
Lepo

Yhteensä 9h 16min

perjantai 14. joulukuuta 2012

Shanghain valot

Matkustimme syksyllä Shanghaihin vajaaksi pariksi viikoksi siskoni perhettä tapaamaan ja kommunistisen Kiinan talousihmettä hämmästelemään. Säästän teidät nyt puuduttavalta matkaraportilta ja tyydyn yleisesti toteamaan matkan olleen upea. 

Sen sijaan muutama sana valokuvauksesta. Olin etukäteen innoissani matkasta myös valokuvauksellisessa mielessä, olihan tämä ensimmäinen kerta, kun pääsisin eksoottisempaan paikkaan sitten kuvausharrastukseni viime keväisen alkamisen jälkeen. 

Olin suunnitellut ostavani Kiinasta itselleni uuden teleobjektiivin ja tyhmyyksissäni jätin omani kotiin. Kiinan elektroniikkamarkkinoiden hintataso osoittautui yllättävän korkeaksi, myymälät jollakin tapaa epäilyttäviksi ja päätös olla ostamatta oli lopulta helppo. 10-20 prosentin lisäinvestoinnilla saisin suomalaisesta kaupasta takuullisen tuotteen, pitäkööt linssinsä! 
Telelinssin puute kieltämättä vähän häiritsi, etenkin pyrkiessäni ottamaan katuhälinässä huomaamattomia tilannekuvia ja tallentaa kauempaa katsellen yksityiskohtia. 

Varsinaiselle valokuvaukselle ei matkalla lopulta ollut kovasti aikaa, päivät yksinkertaisesti vain täyttyivät paremmasta tekemisestä. Ja sisävalokuvauksesta, päätähtenään kaksi lattialla mouhuavaa typykkää. Ja se kuvaaminen osoittautui taas kerran älyttömän vaikeaksi. Omasta pikkutaaperosta kyllä saa kivoja kuvia (subjektiivinen arvio), mutta yritäpä napata kadulla kulkiessasi kiinnostava valokuva tuntemattomasta kohteesta. Lähes mahdotonta.

Kuvia tuli kyllä otettua ja niistä suurin osa oli hirveää scheissea. Alla olevaan kollaasiin olen valinnut muutaman mielestäni onnistuneen tai ainakin itseäni mielyttävän otoksen. 






Shanghain valot. Tätä joen takaa kuvattua Pudongin valomaiseemaa ei vain voinut olla kuvaamatta. Klisheinen otos, mutta kivan näköinen.

16mm  f/2,8  1/60s  ISO 3200





Kaiken markkinaloiston keskeltä tähän kuvaan tallentui sekä kiinalainen pyykinkuivaustapa että kommunistishenkistä betonista ankeutta.

35mm  f/4,0  1/3200s  ISO 640




Korkeaa ja vielä korkeampaa. Shanghain Kahvatalo ja heijastuksena rakennustyömaa, jossa on nousemassa vielä korkeampi pilvenpiirtäjä

16mm  f/4,0  1/1600s  ISO 200





Ylläolevan Kahvatalon ravintolan ikkunasta: Lasin aiheuttama heijastuma ja sävyvaikutus tekivät kaupunkinäkymästä pienoismallimaisen ja hauskasti epätodellisen.

16mm  f/4,0  1/500s  ISO 200




Kaupungin vanha puoli, vaimo, auringonlasku ja teatreelinen pilviasetelma.

19mm  f/9,0  1/500s  ISO 100




Kaupanpitäjä akuankka-henkisessä kulkupelissään.

50mm  f/1,4  1/800s  ISO 100




Ryhdyin myös häävalokuvaajaksi. Kaunis morsian.

50mm  f/5,0  1/125s  ISO 400




Vapauden tyttö.

50mm  f/1,4  1/320s  ISO 2000




Tulevaisuuden maailmanhallitsijat

50mm  f/6,3  1/100s  ISO 200



Tältä Kiinani näytti linssin läpi. Tuleville Shanghain matkaajille voin todeta, että kuvaamista kyllä riittää. Ehkä hauskinta oli liikkua ja tarkkailla paikallisten touhuja. Minulla on mm. kuvasarja kanan tappamisesta paikallisella torilla, asiakas valitsi eläimen ja myyjä avasi kurkun saman tien. Todellista elävää ravintoa (kuva sensuroitu, koska tämä on K-0 blogi). Pitempää telezoomia olisi tosiaan tarvittu, kiinalaiset eivät erityisemmin pitäneet länsimaisesta valokuvaajasta. Vaikka samaan aikaan itse olin heille täysin avointa valokuvausriistaa.




maanantai 10. joulukuuta 2012

Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen...

löysin itseni eilen murtomaaladulta. Sukset unohtuivat aikanaan lapsuudenkodin ullakolle, vaikka olin lukioaikoina hiihdellyt melko innokkaastikin. Mutta nyt oli tullut aika kaivaa sukset naftaliinista. Suksien pohjassa oli majaillut "ties mikä"-luistovoide kymmenen vuotta. Lapsuuden kodissani voiteluvälineet olivat helposti käsillä ja suksien voitelu oli rutiinitoimenpide. Nykyään en omista ainoatakaan purnukkaa, voiteluraudasta puhumattakaan. Päätin käydä kerran testaamassa touhua vanhoilla pohjilla, voiteluvälineet ostaisin, jos päättäisin vielä lähteä ladulle toisen kerran.
Omistan tavalliset perusluistelusukset, mutta mononi olivat täysin ala-arvoiset rimpulat, joihin muistin kypsyneeni jo kymmennen vuotta sitten. Kaupasta siis uudet luistelukengät ja nokka kohti Paloheinää.



Yhdistelmä, johon kuului pikkupakkasen ja sunnuntaisen hiihtoryntäyksen pehmentämä latupohja, huonosti luistava suksi ja vuosikymmenessä täydellisesti unohtunut hiihtotekniikka, varmisti sen, että peruskestävyyslenkiksi suunnitellusta hiihtoharjoituksesta ei tullut mitään. Ensimmäinen kerta menisi siis tekniikkaa muistellessa ja lihaksia totutellessa. Sykemittaria ei kannattanut tuijottaa, sillä PK-alueella en olisi päässyt kiipeämään ainoatakaan mäkeä.





Kaksi tuntia ähellystä ja parikymmentä kilometria olivat päivän saldo. Hiihto alkoi loppua kohden sujua jo kohtalaisesti, vielä kun saadaan suksi luistamaan kunnolla... Mukavaa oli ja uudestaan on päästävä.


"Hiihtäminen on suomalaisille kolmanneksi tärkein huvittelumuoto kännäämisen ja ylivilkkaan seksielämän jälkeen."  -Hikipedia

Harjoitusviikko 49 (2)

Toinen uudenmuotoinen harjoitusviikko on takana. Tein lajikohtaiset lähtötestit, jotka on tarkoitus toistaa noin kuukausittain harjoitusvasteiden seuraamiseksi. Ja jotakin täydellisen uutta mahtui myös mukaan, siitä tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa.

Maanantai
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; aika 65min
Tiistai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Keskiviikko
Uinti: 8x200m testiuinnit; aika 65min
Torstai
Lepo
Perjantai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Pyörä: Spinning; 4x4min intervallit; aika 50min
Lauantai
Pyörä: trainer; testi-intervallit; aika 35min
Sunnuntai
Juoksu: testi-intervallit; aika 40min
Hiihto: luistelu; PK/VK; k-syke 148; matka 20km; aika 2h

Yhteensä 8h 35min

maanantai 3. joulukuuta 2012

Uusin eväin

Elo-syyskuussa päättyneen harjoittelu- ja kisakauden jälkeen mielessäni vallitsivat varsin ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta olin onnistunut. Uusi henkilökohtainen ennätys Ironmanilla, maratonilla ja puolimaratonilla, ei pöhkömpää. Joroisten kisa meni penkin alle, mutta siitä toivuin yllättävänkin nopeasti.

Toisaalta pallo tuntui olleen täysin hukassa jo pitkään, sen huomasi heti harjoituskalenteria vilkaisemalla. Tiesin varmasti, että ajoittain suuretkin treenimäärät tuskin olivat tulleet oikein kohdennetuiksi. Juoksukunnon ajoitus kevään maratonkisoihin oli kohdillaan, mutta muilta osin harjoituskalenterin punainen lanka jäi itseltänikin ymmärtämättä. Olin touhunnut kaikenlaista, mutta etenkin kesällä, kaikkein kriittisimmillä hetkillä, harjoitukset usein toistivat itseään ja olin tinkinyt heikkouksieni harjoittamisesta.

Perhe-elämä ja työt asettavat harrastajaurheilijalle tiukat raamit, joiden puitteissa luovalla suunnittelulla olen pystynyt harjoittelemaan n. 7-10h viikossa. Kisakaudella harjoittelin enemmänkin, mutta koko vuoden keskiarvo oli 8,5h/viikko. Juoksun osalta saavutin pidempiaikaiset tavoitteeni, joten sen osalta tulevaisuuteen ei kohdistu merkittäviä intohimoja. Ainoa mielekäs tavoite olisi sub-kolmonen maratonilla, mutta se käytännössä vaatisi omistautumisen pelkästään juoksulle.

Sen sijaan halu kehittyä triathlonistina on todella kova. Olin syksyn kynnyksellä tilanteessa, jossa vanhanlainen harjoittelu oli tullut tiensä päähän. 




Tekemiseen olisi pakko saada uudenlaista ryhtiä, jotta tulostavoitteet voitaisiin asettaa haluamalleni tasolle. Päätin etsiä itselleni kunnollista asiantuntija-apua, jotta homma saataisiin niin sanotusti uuteen nousuun. Ystäväni avustuksella tällaista apua onneksi löytyi kohtalaisen helposti ja nyt ensi kauden suunnitelmat on luonnosteltu yhdessä todellisen ammattilaisen kanssa. Palaan näihin yksityiskohtiin myöhemmin. Totean vain, että ensimmäinen uudenmuotoinen harjoitteluviikko on takana, enkä muista, milloin viimeksi olisin ollut näin innostunut harjoittelusta.

Harjoitusviikko 48 (1)

Viime viikolla se alkoi. Uudentyyppinen harjoitusohjelma uusine painotuksineen ja kommervenkkeineen. Kunnon keskivartalorääkkiä punttiksella. Olin niin jumissa, niin jumissa... Ja uutta ryhtiä uintiharjoitteisiin, oli pitkästä aikaa kivaa uimahallissa. Viikonlopun treenit tein trainerilla, säätila ei oikein muille vaihtoehdoille hymyillyt. 

Maanantai
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; 1h 5min
Tiistai
Voima: Kuntosalitreeniä; aika 1h
Keskiviikko
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; 1h 5min
Torstai
Voima: Kuntosalitreeniä; aika 1h
Pyörä: Spinning; maksimisyketreeni; 1h
Perjantai
Lepo
Lauantai
Pyörä: trainer; PK + 4 x 4min kova veto; aika 1h
Sunnuntai
Pyörä: trainer; PK; k-syke 132; aika 2h

Yhteensä 8h 10min

perjantai 30. marraskuuta 2012

Jonkun on voitettava...

Kiitos vielä kaikille leikkimieliseen "kilpailu-kilpailuun" osallistumisesta. Keväällä saamani kisasuunnitelmat olivat mielenkiintoista ja hyvin motivoivaa luettavaa. Ja vähintään yhtä mielenkiintoista oli lukea kauden jälkeiset raportit kisakaudesta.
Alla lyhyt kommentti kaikkien osallistujien kaudesta


Iina
Suunnitelmana oli viisi kilpailua, joista yksi ei toteutunut, mutta se korvaantui kolmella muulla kilpailulla. Huikeaa!

Terhi S
Kisakalenteri oli osallistujajoukon pisin. Suunnitelmat näyttivät toteutuneen hienosti. Joroisillakin kisattiin, vaikka kylkiluu oli murtunut. Melkoista!

kispe
Kisakalenterilla oli kunnioitettavasti pituutta. Alkukauden tahmeuden jälkeen kesä ja syksy näyttivät sujuneen upeasti.

p
Sikäli kun ymmärsin, tapahtui loukkaantuminen heti ensimmäisessä kisassa ja jatkot tyssäsivät siihen. Harmilloista.

Nina
Viisi suunniteltua kisaa ja viisi maalin juoksua. Kilpailut tosin taisivat vähän vaihtaa nimiään. Kolme maratonia alle kahdessa kuukaudessa, hienoa! 100km kisa sitten ensi kaudella!

Alma
Jykevä suoritus lähes arktisella Tukholman maratonilla. Ensi vuonna sitten uuden ennätysajan kimppuun!

Peque
Viisi suunniteltua kilpailua. Neljässä kävin, suunniteltua varttimatkan triathlonkisaa en näköjään sitten ”ehtinyt” kilvoitella. Kiirettä pukkasi, siihen olisi kulunut pitkälti kolmatta tuntia...

Kilpailu-kilpailu! Voittajan pitää löytyä, nimikin sitä jo vaatiin. Päänsisäinen raatini pääsi lopulta helpolla. Pisin kisakalenteri ja vahva toteutus: Terhi S! Onneksi olkoon!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Harjoitusviikko 47

Hyvin alkanut treeniviikko lässähti flunssaan, joka tuotti kolme välipäivää harjoitteluun. Tiistaina jo vähän ihmettelin miksi trainer-harjoittelu tuntui niin tukkoiselta. Ja illalla alkoikin sitten kurkkukipu. Onneksi tauti loppui ennen kuin alkoikaan ja viikonloppuna harjoittelu taas onnistui.

Maanantai
Juoksu: VK; 6km (+ verrat); vauhti 4:28/min; aika 45min
Tiistai
Pyöräily: Trainer; PK; syke 130; aika 60min
Keskiviikko
Lenssu
Torstai
Lenssu
Perjantai
Lenssu
Lauantai
Uinti: Tekniikkaharjoitteita/valmennusta; aika 45min
Sunnuntai
Juoksu: PK; 10,1km; vauhti 5:57; syke 143; aika 60min

Yhteensä 3h 30min

maanantai 19. marraskuuta 2012

Harjoitusviikko 46

Pidin lokakuun alkupuolelta lähtien ajan aivan suunnitellusti noin neljä viikkoa treenitaukoa. Tarkoituksenani oli aikaansaada täydellinen palautuminen sekä henkisesti että fyysisesti menneen kauden jälkeen. Ja samalla kuulostella omaa reaktiotani joutenololle. Tottuisinko siihen vai olisiko se lopulta aivan piinallista? Hyväähän treenitauko teki, vaikkakin lokakuu ja marraskuun alku muodostuivat muuten hyvin hektiseksi ajanjaksoksi kodimme remonti vuoksi.
Mutta kyllä polte oli melkoinen, kun ryhdyin suunnittelemaan ensimmäistä kunnollista treeniviikkoa. Intoa oli vaikka muille jakaa, mutta onneksi maltoin lähteä kevennetyllä viikko-ohjelmalla liikkeelle. Treenaamattomuuden huomasi parhaiten spinningissä ja ensimmäisellä lenkillä, mutta onneksi eilinen pk-lenkki sujui jo paljon paremmin.

Maanantai
Juoksu: PK, matka 7km, syke 140, aika 44min
Tiistai
Lepo
Keskiviikko
Uinti: tekniikka + matkaa 1200m, aika 40min
Torstai
Pyöräily: Spinning, intervallitunti, k-syke 152, max-syke 182, aika 60min
Perjantai
Lepo
Lauantai
Uinti: matka 1600m, 40min
Sunnuntai
Juoksu: Kevyt VK; 14km; k-syke 150; vauhti 5:45/km, aika 1h 21min

Yhteensä 4h 25min

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Hengissä selvittiin!

Siis Kiinan matkasta, muutosta ja omatoimisesta remontista. Nyt voisi taas olla aika bloggailun:) Kotona ei vielä ole tietokone kytkettynä, joten tämä työpaikkapostaus jää nyt melko lyhyeksi.


Kaikki te, jotka osallistuitte kisakalenteri-kilpailuuni! Käykääpä täältä tarkastamassa, mitä keväällä tuli suunniteltua ja sitten kertokaa, miten suunnitelmat tulivat toteutetuksi...




Oma suunnitelmani:



1. Helsinki City Run 5.5.2012
2. Stockholm Marathon 2.6.2012
3. Finntriathlon Joroinen 14.7.2012
4. Kalmar Ironman 18.8.2012
5. Ehkä joku varttimatkan triathlon-rykäisy, jos aikaa ja energiaa riittää.


 ja toteumani:


1. Helsinki City Run: 1:29:54
2. Stockholm Marathon: 3:14:06
3. Finntriahtlon: 5:08:15
4. IM Kalmar: 10:28:34


Aikaa ei siis näköjään jäänyt neljäsosamatkalle osallistumista varten. Eli toteutumisprosenttini on 80.



Kuinka sinun kävi?


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kynä lenkkaria terävämpi?

Kirjahyllyssäni on yksi varsin pieni osasto. Nimittäin urheilukirjallisuus. Havahduin asiaan, kun huomasin lainanneeni tai hankkineeni jo useamman valokuvausoppaan harrastuksen ensi metreillä. Urheiluhyllylläni on sen sijaan vain yksi kirja, vaikka olen kestävyysurheillut vuosia ja ollut muutenkin kiinnostunut urheilusta ja liikunnasta yleisellä ja yhteiskunnallisella tasolla jo pitkään. Ainokaiseni on jo useasti täällä siteeraamani Kari Sinkkosen Valmennuskirja kuntojuoksijalle ja maratoonarille, Ajatuskustannus 2002. Syy toistuville sitaateille on se, että todella pidän kirjasta, mutta myös ilmeisesti se, ettei minulla ole muuta, mitä siteerata.






Miksi minulla ei ole urheilijoiden elämäkertoja, urheilufilosofisia teoksia, triathlonvalmennuskirjoja, uintikirjallisuutta tai mitään muutakaan aihepiiriin liittyvää? En todella tiedä, sillä mielelläni omistaisin ja lukisin yllä mainittua kirjallisuutta. Pieni katsaus esim. Amazonin kirjavalikoimaan ja visiitti Akateemiseen kirjakauppaan paljastivat, että kaikkea tätä kirjallisuutta on olemassa aivan pilvin pimein. Pelkästään triathlon-kirjallisuuden määrä oli huikea, ”maailman parhaaksi ja suosituimmaksi” tituleerattuja oppaita oli lukuisia.

Kertokaa minulle! Mitä te luette? Mitä urheilukirjallisuutta omistatte? Mikä teos on vaikuttanut harjoitteluusi eniten? Tai herättänyt ajattelemaan vielä laaja-alaisemmin? Valmennusopas? Elämäkerta? Muu kirja?

Itse voin sanoa, että lähes kaikki mitä yleisellä tasolla ymmärrän kestävyysharjoittelusta, perustuu Sinkkosen kirjaan. Olin ”tabula rasa”, kun aikanaan sain kirjan käteeni ja sieltä oli nuoren kuntoilijan hyvä ammentaa oppia. Ja onhan kirjan kuvitus myös hieno katsaus menneiden vuosikymmenten juoksuvaatemuotiin:)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Aurinko laskee

Auringonlasku on epäilemättä maailman valokuvatuin yksittäinen luonnonilmiö. Ilmiö, joka toistuu päivästä toiseen, vuodenajasta toiseen, joka ikisenä päivänä, jaksaa inspiroida ihmisiä kuvaamaan sitä kerta toisensa jälkeen. Myös moni kokenut valokuvaaja myöntää mieltymyksensä auringonlaskuun, kyse ei siis ole pelkästään "kuvan räpsijöiden" ja aloittelijoiden tavasta valita helppo ja takuuvarma maali kameralleen. Ehkä auringonlaskussa on jotakin ihmiskunnan kollektiivisen kauneuskäsityksen mukaista, koska se jaksaa mielyttää niin monia. Evolutiivisesti auringonlaskun pitäisi olla pelottava asia, pimeys ja saalistajat ovat kohta käsillä. Silloin kuuluu piiloutua, ei jäädä kalliorannalle fiilistelemään. Tästä huolimatta kokoontuu tuhansissa eri paikoissa ihmisiä, niin turisteja kuin paikallisiakin, joka päivä ihmettelemään suloisen kääpiötähtemme painumista horisontin alapuolelle, huokausten ja kameran suljinäänien soidessa hiljaa taustalla.

Jos on vaikeaa ottaa omaperäistä, massasta erottuvaa kuvaa Eiffelin tornista, on se vielä vaikeampaa auringon laskusta. Lähdin ensimmäiselle auringonlaskukuvausmatkalle kuluneena kesänä, aikomuksenani saada mahdollisimman hyvä kuva tästä ilmiöstä, mitä se ikinä tarkoittaisikin. Lähes pilvetön kesäilta mökkimaisemissa ennakoi hyviä perusolosuhteita kuvauksen toteuttamiselle. Järven taakse laskevan auringon oli jo useana iltana todettu tuottavan todella upean, kollektiivista kauneuskäsitystämme hivelevän näyn. 
Päätin turvautua sommitteluun, jossa myös etualalle tuodaan elementtejä tasapainottamaan taivaanrantaa ja järvimaisemaa. Pelkkä maisemakin epäilemättä toimisi, mutta tällöin saattaisi olla välttämätöntä "surrealisoida" tai rajata kuva erikoisesti, jotta se ei vaipuisi aivan tusinakuvien bittisuohon. Kuvan jakaminen etu- ja taka-alaan voisi saada se toimimaan sellaisenaan.

Otin rantalaiturille mukaan naismallin, jonka sommittelin tähän tapaan maiseman eteen katsomaan kohti auringonlaskua. Olen huomannut pitäväni melko tummista kuvista, jopa sellaisista, joissa varjo hallitsee kuvaa ja valo paljastaa vain pienen vihjeen siitä, mitä kuvassa tapahtuu. Tässä kuvassa hahmot ja tapahtuma ovat täysin tunnistettavissa, mutta pyrin säätämään valotusta siten, että etualan kohteet ovat tummia, mutteivat kauttaaltaan mustaksi alivalottuneita. Pelkka naishahmo jäi kuvassa vielä vähän orvoksi, joten siirsin laiturin reunaan soutuveneen. Sitten alkoi olla jo kiire ja paukutin erilaisin asetuksin 20-30 kuvaa erilaisin asetteluin ja kuvakulmin. Tässä on kuvauskeikan onnistunein otos.




























50mm; 1/60s; f/14; ISO 250



Valoa oli onneksi riittävästi, jotta sain käytettyä pientä aukkoa ja terävyysalueesta tuli riittävän syvä.

Mitä mieltä olet otoksesta? Eksyikö oman kamerasi etsimeen auringonlasku kertaakaan viime kesänä?

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ensimmäiset askeleet: Askel n:o 3

Nyt on vuorossa valokuvausharrastukseni ensimmäisiä hetkiä valottavan juttusarjan kolmas osa. Olin päässyt tilanteeseen, jossa hallussani oli lainattu järjestelmäkamerarunko ja ikioma kiinteä normaalilinssi. Tiesin valokuvauksesta tässä vaiheessa kovin vähän, olin aina tottunut käyttämään kameroiden täysautomatiikka ja järkkärin tuomat mahdollisuudet olivat minulle suuri tuntematon. Oli siis päivänselvää, että opiskella pitäisi, jotta saisin kuvauksen tekniset perusteet haltuuni. Ymmärsin, että valokuvauksen taiteellinen puoli, suunnittelu, sommittelu sekä valon ja varjon vangitseminen olisivat loputon opintomatka. Mutta digikuvauksen tekniset perusteet halusin oppia mahdollisimman nopeasti. En halunnut päätyä kalliiden laitteideni kanssa räpsimään kuvia täysautomaattitoimintoa käyttäen ymmärtämättä yhtään, mitä kamerani puolestani tekee.

Erityisesti järjestelmäkameramallistojen edullisemmassa päässä on tarjolla paljon automatiikkaa, joka ”helpottaa” kuvien ottamista. On täysautomaattia ja erilaisia maisema- ja henkilökuvaukseen säädettyjä esivalintatiloja. Ja edistyneemmälle kuvaajalle aukon ja suljinajan esivalinta-toiminto. En pitänyt ajatuksesta, että kamera päättää puolestani asioita, vaikka se kovasti kuvaustapahtumia nopeuttaisikin. Rullasin siis valintakiekosta manuaalitilan, jossa kaikki asetukset on säädettävä itse ja päätin pysyä siinä. Kameroiden puoliautomaattisia kuvaustiloja käyttävät varmasti myös huippukuvaajat. Mutta aloittelijana päätin pysyä nöyränä. Hermostutin usein kohteeni hitaalla ja kömpelöllä kamerankäsittelylläni, jonka tuloksena oli vielä teknisesti surkea kuva. Jokainen pieleen mennyt kuva kuitenkin opetti ottajaansa ja eri tekijöiden vaikutuksen lopputulokseen huomasi välittömästi. Ja pikkuhiljaa säädöt alkoivat loksahtaa kohdilleen ja oikeat asetukset ruuvautuivat hetkessä vallitsevan tilanteen mukaan

Pilkoin mielessäni valokuvauksen perustekniikan kolmeen muuttujaan, joiden käyttöä ja suhdetta toisiinsa ryhdyin opiskelemaan. Nimittäin suljinaikaa, aukkoa ja ISO-herkyyttä. Nämä ovat kolme valotukseen vaikuttavaa asiaa, joiden keskinäistä suhdetta säätämällä ratkaistaan kuvan valoisuusaste. Samalla vaikutetaan myös kolmeen muuhun asiaan, terävyysalueen syvyyteen, liike-epäterävyyden määrään ja kuvan digitaalisen kohinan määrään. Näistä kaikesta ja paljosta muusta yritin saada tolkkua manuaalisäätöjen kanssa sählätessäni. 

Sain lainaksi Canonin julkaiseman aloittelijatasoisen valokuvausoppaan, jota on saatavana kylkiäisenä uuden kamerarungon ostajalle. Oppaassa oli toki Canonin malliston esittelyä, mutta muilta osin opas keskittyi kuvauksen perusasioihin ja sopii siis myös nikonisteille ja sonynisteille. 

Pequen aksiooma:
Perusasiat kirjasta ja manuaalinen kameran säätö kaikissa kuvaustilanteissa olivat resepti kuvaustekniikan oppimiseen. Voin suositella.

Lopuksi esittelen yhden alkeellisen tutkielman, joilla todensin ja selvittelin kuvauksen perustekniikkaa.


Aukon vaikutus terävyysalueen syvyyteen: Kuvasin parvekkeella kukkaruukkua ja taustalla näkyvää koivua. Tarkennuspisteenä oli kuvan keskellä alhaalla olevat kaksi keltaista orvokkia. Kävin läpi kaikki objektiivin aukkokoot suurimmasta pienimpään. Käytin 50mm kiinteää linssiä, kuvasin jalustalta ja kompensoin valotuksen aina samaksi muuttamalla suljinaikaa ja ISO-lukua. Valitsin kuvasarjasta tähän aloituskuvan, keskimmäisen ja viimeisen kuvan. Huomaan etu- ja etenkin taka-alan terävyyden muutos aukon pienentyessä.




f/1.4
1/800s; ISO 100



 F/7.1
1/40s; ISO 100



 F/22
1/50s; ISO 1250