Nyt on vuorossa valokuvausharrastukseni ensimmäisiä hetkiä valottavan juttusarjan kolmas osa. Olin päässyt tilanteeseen, jossa hallussani oli lainattu järjestelmäkamerarunko ja ikioma kiinteä normaalilinssi. Tiesin valokuvauksesta tässä vaiheessa kovin vähän, olin aina tottunut käyttämään kameroiden täysautomatiikka ja järkkärin tuomat mahdollisuudet olivat minulle suuri tuntematon. Oli siis päivänselvää, että opiskella pitäisi, jotta saisin kuvauksen tekniset perusteet haltuuni. Ymmärsin, että valokuvauksen taiteellinen puoli, suunnittelu, sommittelu sekä valon ja varjon vangitseminen olisivat loputon opintomatka. Mutta digikuvauksen tekniset perusteet halusin oppia mahdollisimman nopeasti. En halunnut päätyä kalliiden laitteideni kanssa räpsimään kuvia täysautomaattitoimintoa käyttäen ymmärtämättä yhtään, mitä kamerani puolestani tekee.
Erityisesti järjestelmäkameramallistojen edullisemmassa päässä on tarjolla paljon automatiikkaa, joka ”helpottaa” kuvien ottamista. On täysautomaattia ja erilaisia maisema- ja henkilökuvaukseen säädettyjä esivalintatiloja. Ja edistyneemmälle kuvaajalle aukon ja suljinajan esivalinta-toiminto. En pitänyt ajatuksesta, että kamera päättää puolestani asioita, vaikka se kovasti kuvaustapahtumia nopeuttaisikin. Rullasin siis valintakiekosta manuaalitilan, jossa kaikki asetukset on säädettävä itse ja päätin pysyä siinä. Kameroiden puoliautomaattisia kuvaustiloja käyttävät varmasti myös huippukuvaajat. Mutta aloittelijana päätin pysyä nöyränä. Hermostutin usein kohteeni hitaalla ja kömpelöllä kamerankäsittelylläni, jonka tuloksena oli vielä teknisesti surkea kuva. Jokainen pieleen mennyt kuva kuitenkin opetti ottajaansa ja eri tekijöiden vaikutuksen lopputulokseen huomasi välittömästi. Ja pikkuhiljaa säädöt alkoivat loksahtaa kohdilleen ja oikeat asetukset ruuvautuivat hetkessä vallitsevan tilanteen mukaan
Pilkoin mielessäni valokuvauksen perustekniikan kolmeen muuttujaan, joiden käyttöä ja suhdetta toisiinsa ryhdyin opiskelemaan. Nimittäin suljinaikaa, aukkoa ja ISO-herkyyttä. Nämä ovat kolme valotukseen vaikuttavaa asiaa, joiden keskinäistä suhdetta säätämällä ratkaistaan kuvan valoisuusaste. Samalla vaikutetaan myös kolmeen muuhun asiaan, terävyysalueen syvyyteen, liike-epäterävyyden määrään ja kuvan digitaalisen kohinan määrään. Näistä kaikesta ja paljosta muusta yritin saada tolkkua manuaalisäätöjen kanssa sählätessäni.
Sain lainaksi Canonin julkaiseman aloittelijatasoisen valokuvausoppaan, jota on saatavana kylkiäisenä uuden kamerarungon ostajalle. Oppaassa oli toki Canonin malliston esittelyä, mutta muilta osin opas keskittyi kuvauksen perusasioihin ja sopii siis myös nikonisteille ja sonynisteille.
Pequen aksiooma:
Perusasiat kirjasta ja manuaalinen kameran säätö kaikissa kuvaustilanteissa olivat resepti kuvaustekniikan oppimiseen. Voin suositella.
Lopuksi esittelen yhden alkeellisen tutkielman, joilla todensin ja selvittelin kuvauksen perustekniikkaa.
Aukon vaikutus terävyysalueen syvyyteen: Kuvasin parvekkeella kukkaruukkua ja taustalla näkyvää koivua. Tarkennuspisteenä oli kuvan keskellä alhaalla olevat kaksi keltaista orvokkia. Kävin läpi kaikki objektiivin aukkokoot suurimmasta pienimpään. Käytin 50mm kiinteää linssiä, kuvasin jalustalta ja kompensoin valotuksen aina samaksi muuttamalla suljinaikaa ja ISO-lukua. Valitsin kuvasarjasta tähän aloituskuvan, keskimmäisen ja viimeisen kuvan. Huomaan etu- ja etenkin taka-alan terävyyden muutos aukon pienentyessä.
f/1.4
1/800s; ISO 100
F/7.1
1/40s; ISO 100
F/22
1/50s; ISO 1250
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti