maanantai 17. joulukuuta 2012

Sisäurheileva alteregoni

Alussa oli pelkkä pimeys, kunnes joku keksi hiihtää ladun umpihankeen. Alussa oli vain jäätävää sohjoa, kunnes joku keksi juosta siellä pitkän juoksulenkin. Kestävyysurheilu on karpaasihenkistä, siispä sitä harjoitetaan karpaasihenkisesti.
Ei ole sellaista suomalaisessa ilmastossa vallitsevaa olosuhdetta, jolloin ei voi lähteä juoksemaan. Ei ole niin sateista ilmaa, etteikö siellä voisi ajaa pyörällä. Kun maas'  on hanki ja järvet jäässä, saa käydä uimahallissa. Muuten kannattaa pysyä avovedessä. Eiks je?

Tein ensimmäisen myönnytyksen sisäurheilulle ryhtyessäni käymään pyöräseuramme spinning-tunneilla muutama vuosi sitten. Mikäpä sen hienompaa: etukäteen tiedossa oleva ohjelma, standardoidut olosuhteet ja orjapiiskuri paikalla. Treeni on aina tehokasta eikä se koskaan kärsi olosuhteista, säästä, liikenteestä tai tuuliolosuhteista.
Seuraavaksi hankin trainerin ja löysin itseni polkemasta työhuoneessamme aika-ajopyörällä pitkiä PK-lenkkejä pakkasilman vihmoessa aukiolevasta ikkunasta ja tuulettimen vinkuessa. Taas kerran mukavaa ja tehokasta.





Tänä syksynä tauti on pahentunut. Ryhdyin tekemään kuntosalitreeniä, jota on melko vaikea tehdä ulkona. Toki joissakin puistoissa on voimailuvehkeitä, mutta en lähtenyt niitä lapion kanssa etsimään. Käyn siis punttisalilla rehkimässä kahdesti viikossa. Juomapullo ja hikipyyhe mukanani, luonnollisesti. Ja se on kivaa!

Viime viikonloppuna tajusin jonkun pysyvästi muuttuneen. Ohjelmassa oli pitkä PK-treeni, jonka olisin perinteiseen tyylin tehnyt joko juoksemalla tai ehkä hiihtämällä. Lunta pyrytti, tiet olivat surkeassa kunnossa. Ja arvaten ladutkin. Siispä lähdin lauantaiaamuna kuntokeskukseen, jossa ilmoittauduin spinning-tunnille. En pyöräseuran vakavahenkiselle runttaustunnille, vaan sellaiselle "kaikki tsemppaa, kaikki jaksaa, kaikki ihanaa"-tunnille. Siis minä! Tunti alkoi heti järkytyksellä: olimme hädin tuskin päässeet alkuun, kun vetäjä ryhtyi antaumuksella laulamaan taustanauhan päälle Britneyn läpimurtohittiä. Hei mä yritän treenata, melkein parahdin! Mutta koska kukaan muu ei ollut moksiskaan, päättelin tämän olevan normaalia ja jatkoin pyörittämistä. 





Duracell-henkinen ohjaaja oli vilpittömän fiiliksissä kaikesta, milloin Kaija Koo:n Tinakenkätytöstä, milloin poikabändeista, milloin ysäristä tai samana iltana olevista pikkujouluistaan. Ei sille voinut vihoitella. Vedin tunnin kevyeen PK-henkeen ja jatkoin omin päin vielä toisen tunnin. Kunnes homma muuttui vielä kummallisemmaksi.
Nimittäin jatkoin treeniä kolmannen tunnin kuntosalin juoksumatolla. Ihanan tehokasta, ei pöperöistä kevyen liikenteen väylää eikä häiritseviä liikennevaloja. Ja vauhdin ja sykkeen säätely onnistuu nappia painamalla. Olin niin fiiliksissä onnistuneesta treenistäni, että epäilen asialla olleen sisäurheilevan alteregoni. Tuo et ole sinä, huutaa vanha minäni.

Nyt on lepopäivä ja katselen tuiskua ja tuiverrusta ikkunan läpi. Jos tänään olisi treenipäivä, mitä tekisin? Lähtisinkö juoksemaan? Ulos tuiskuun? Juoksumatolle? Minulle ennen täysin tuntematon kysymyksenasettelu:)

5 kommenttia:

kispe kirjoitti...

Heheheee, varo vaan ettet jumiudu sinne sisälle ja kesälläkin juokse lenkkejä matolla, kun on niin kuuma! :D

Joskus harvakseltaan tulee itsekin käytyä spinnailemassa ja joka kerta siinä 10min kohdalla käy se sama ylläri. Juontaja lupaa, että nyt saa alkaa kevyesti hengästyttämään ja rupeaa keho lämpenemään! Ja itse on jo vetänyt urku auki alusta asti ja hionnut paidan läpi :)

Mut sehän niissä sitten onkin plussaa, et jokainen voi oman maun mukaan vääntää sitä vastusnappia haluamaansa kohtaan.
Eikun treeni-intoa, läpi tuiskun ja hankien!
t. kispe

Peque kirjoitti...

kispe: Ai niin, siellä salilla on tietenkin ilmastointi kesäkuumalla...

Mun mielestä spinningistä saa eniten irti silloin, kun tietää ohjelman rakentaan entuudestaan. Etenkin raskaissa maksisyke- ja intervallitreeneissä, joissa voimat pitää jakaa järkevästi.
Toisaalta PK treeni onnistuu myös hyvin ohjatulla tunnilla, pitää vastukset kurissa eikä päästä sykkeitä nousemaan.

Treeni-intoa sinullekin. Tuiskuun tai sisätunnille.

Anonyymi kirjoitti...

Tykkäsitkö todella juoksumatosta!? Mä silloin joskus kun olin aktiivijuoksija noin puolen vuoden ajan ( ;D ) koitin kerran ja se oli aivan jumalattoman tuskallista! Tuntu että syke nous pienestäkin työstä ihan eri tavalla ja kaikki voima jaloissa meni sen maton jarruttamiseen ja käytössä oli ihan eri lihakset. Jos mäki löytäisin taas urheilevan alteregoni... :P Mut hienoa että löysit tämänkin mahdollisuuden, varsinkin kun ulkona näyttää tolta, ettei tarvi olla treenamatta nevö ögeen jos siltä tuntuu! LD

Anonyymi kirjoitti...

APUA, voi miten tuttua.
Sitä kutsutaan iän mukana tuomaksi mukavuudenhaluksi. Tai järjeksi :-)

Peque kirjoitti...

LD: Eihän siinä matolla tietenkään samaa tuntumaa ole, mutta kyllä se mun mielestä ihan juoksemiselta tuntuu. Juoksu tuntuu mekaanisemmalta ja vähemmän rullaavalta, mutta siinä pystyy hyvin keskittymään juoksuasentoon (peilistä ihastellen).
Mä lähinnä hämmästelen itseäni, miksi ulkona juoksusta on tullut niin vaikeaa...

Anonyymi: Heh, liekö kyseessä orastava varhaiskeski-ikä..? Tai sitten on antanut itselleen luvan myöntää, että sisällä tehty treeni saattaa olla jopa tehokkaampaa kuin ulkona rämpiminen.