Järkytyin. Vaihdoin vaatteita paikallisen uimahallin pukuhuoneessa ja erehdyin katsomaan ympärilleni. Samassa pukuhuoneessa oli läsnä neljä lasta isiensä kanssa, tulossa tai menossa uimaan. Ja jokaikinen näistä lapsista oli ylipainoinen. Oksettavaa! Sanomattakin selvää lienee, että myös isät olivat syöneet itsensä rasvapalleroiksi, sitä pienet perässä mitä isot edellä. Sinänsä toki ilahduin, että kohtaisin heidät siellä enkä Mc Donaldsin kassajonossa.
Lihavuuden fysiologiset, evolutiiviset ja molekulaariset mekanismit ovat monimutkaisia, mutta hieman yksikertaistaen ja kärjistäen voidaan yhtälö saattaa melko yksinkertaiseen muotoon. Evoluution valintapaineessa satojen tuhansien vuosien aikana vahvistuivat sellaiset yksilöt ja geenit, jotka elivät säästöliekillä. Jokainen ylimääräinen energiahippu varastoitiin heti rasvakudokseksi pahan päivän varalle ja näin saavutettiin etulyöntiasema energiaa tuhlailevia yksilöitä ja geenejä vastaan näiden nääntyessä nälkään katovuoden tullessa. Parhaiten siis pärjäsivät ne, jotka "lihosivat helposti". Elimistö varastoi ylimääräisen energian lopulta rasvakudokseen ja sieltä se oli mobilisoitavissa, jos ravinnon määrä väheni. Tästä ominaisuudesta oli hyötyä vuosituhansien ajan aina modernin teollisen yhteiskunnan syntyyn asti.
Sohvan pohjalla röhnöttävä ja televisioviestinnän rappiotilaa todistava Perus-Pertti ei kuitenkaan hyödy tästä ihmisen säästöliekkiominaisuudesta. Korkeaenergistä ravintoa on tarjolla yllinkyllin, ja ihmisten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt dramaattisesti. Pertti ei harrasta liikuntaa eikä kykene itse hallitsemaan ravinnon sisäänottonsa määrää, vaan antaa mielihaluilleen periksi kerta toisensa jälkeen. Tästä yhtälöstä seuraa se, että Pertti turpoaa kuin pullataikina.
Suomessa on yli kaksi miljoonaa ylipainoista työikäistä, 650 000 on painoideksiltään selkeästi lihavia. Tästä on luonnollisesti seurannut metabolisten tautien, kuten II-tyypin diabeteksen räjähdysmäinen lisääntyminen. Ja surullisinta on ehdottomasti se, että myös lapset lihoavat (tai siis lihotetaan, syy ei tässä tapauksessa ole koskaan lapsen).
Minun on ollut aina vaikea ymmärtää ylipainoisia ihmisiä, tai siis heidän ylipainoaan. Toki lihavuutta voidaan selittää sosioekonomisilla tekijöillä ja äärimmäisen harvoin joillakin sairauksilla, mutta lähes sataprosenttisesti on kysymys siitä, että ihminen syö liikaa ja kuluttaa liian vähän. Ja koska lihavuuden haitat ovat niin ilmeiset, miten on mahdollista että niin monet turvottavat itsensä sellaiseen kuntoon? Selitys on tietenkin tavallaan helppo, ihmisen perusbiologia toimii laihduttajaa vastaan tarraamalla jokaiseen ylimääräiseen kaloriin, joten laihdutus on varmasti melkoista taistelua... Mutta sitten pitää taistella! Kukaan ei lihoa vaikkei "söisi mitään", sen todistaa karu esimerkki siitä, ettei vankileireiltä ole koskaan vapautettu ylipainoisia ihmisiä.
Vastenmielisin lihavuuden ilmiö on lasten lihavuus, jossa vanhemmat opettavat lapselleen epäterveet ruokatavat ja näin tekevät karhunpalveluksen, josta lapsi saattaa kärsiä koko ikänsä. Jos lapsi on lihava kahdeksanvuotiaana, hän on 90 prosentin todennäköisyydellä lihava myös aikuisena. Koululaitos ei voi ratkaista ongelmaa, ylipainoisia huonokuntoisia pullukoita ei saada parilla liikuntatunnilla laihtumaan yhtään mihinkään. Terveellinen ruokavalio ja aktiivinen elämäntapa joko opetetaan tai jätetään opettamatta vanhempien toimesta. Poikkeuksia toki löytyy aina, ei jokaisesta lihavien vanhempien lapsesta tule paksua kotleettia vaan vaikka huippu-urheilija. Mutta tilastot puhuvat sitä vastaan.
Koska tämä on urheilublogi, täytyy tässä yrittää korostaa liikunnan merkitystä, vaikka onkin yleisesti tiedossa, että ravitsemustottumukset ovat tärkein yksittäinen tekijä painonhallinnassa. Mutta liikunta tulee hyvänä kakkosena. Jokaisella perheellä on varaa lenkkitossuihin ja muuta ei tarvita, paitsi tietenkin hirveästi tahdonvoimaa. Lisääntyvä lihavuus on valtava kansanterveydellinen pommi ja samalla yksilön kohdalla merkittävä sairastuvuutta lisäävä tekijä. Päätän tämän lihavuuspaatoksen kuuluisan radiotoimittajan Niilo Tarvajärven toteamukseen:
YLÖS, ULOS ja LENKILLE.
Kuvat 1, 2, 3
