maanantai 9. heinäkuuta 2012

Äkkiä saunasta!

Valokuvausharrastuksen aloittamisen myötä huomaa tarkkailevansa ympäristöä ja valoa aivan erilaisella mielenkiinnolla. Tarvittaessa on toimittava nopeasti, kun se oikea hetki lyö. Istuimme menneellä viikolla mökillä saunassa juuri auringon laskun jälkeen. Saunan ikkunasta näkyi sinänsä kaunis järven takainen väritaivas, joka ei kuitenkaan sillä hetkellä inspiroinut minua yhtään. Kunnes heitin kovat löylyt ja painoin pään polviin. Sitten tulikin kiire!

Mökin kuistilla roikkui vanha rispaatunut pyykkinaru ja siinä kaksi "surumielistä" ja hylättyä pyykkipoikaa. Alempaa lauteilta katsottuna naru heijastui taivasta vasten ja näkymä rajautui kuistin katon ja paksun männynrungon toimesta kuin itsestään. Näkymä oli mielestäni vaan jotenkin kaunis ja sitä piti päästä kuvaamaan. Ja kaunis taustataivas pimeni uhkaava vauhtia.


Kiirehdin au naturel-kuvausasussa kuistille ja kiipesin jakkaran avulla saunan ikkunan ja pyykkinarun väliin. Hyttysillä alkoi heti fiesta, mutta sen huomasin vasta myöhemmin sisällä. Sen verran keskittymistä vaativaa kuvaaminen oli. Useiden koeotoksien ja säätöjen jälkeen sain otetuksi tällaisen kuvan:




50mm, f/14, 1/100s, ISO 4000


Valotin kuvan taustan mukaan, joten pyykkipojista tuli vain tummat mutta tunnistettavat hahmot kuvaan. Tarkensin pyykkipoikiin ja jotta taustaan saatiin sopiva määrä tarkkuutta, käytin melko pientä aukkoa. Vakaa kuvausasento oli toiveajattelua, joten jouduin käyttämään myös hieman lyhyempää valotusaikaa. Ja tämä johti siihen, että jouduin nostamaan ISO-herkkyyden korkeaksi.

Palasin saunaan, jossa vaimo odotti eikä kummastellut sanallakaan yllättävää kuistin jakkaralla tapahtunutta alastonperformanssiani. On jo tottunut moninaisiin vouhotuksiini...

6 kommenttia:

Terpu kirjoitti...

Hieno kuva! Ei heti uskoisi valokuvausharrastusta aloittelevan nappaamaksi.

Itsellä jää niin kovin usein kaikki tällaiset tunnelmat kuvaamatta, kun jotenkin se kamera on aina kotona tai "pahassa paikassa", kun näihin olisi tilaisuus. Pitäisi kyllä joskus oikein ajan kanssa perehtyä kameran erilaisiin säätöihin ja ottaa aikaa tunnelmien ja pienten asioiden kuvaamiseen. Oletko sinä käyttänyt apuna jotain kirjaa tms.. vai vain kokeilemalla ryhtynyt löytämään näitä hyviä säätöjä?

Peque kirjoitti...

Kiitos. Ajattelin tehdä lähitulevaisuudessa sellaisen "ensiaskeleet valokuvausharrastajana"-postauksen, jossa voisin kertoa tarkemmin noista kysymistäsi asioista.

Anonyymi kirjoitti...

:) alastonperformanssi :) hyvin sanottu :D
Harmi ettet kirjoittaa blogia englanniksi, olisi miehelleni mielenkiintoista lukemista, hän kun harrastaa valokuvamista ja on sen harrastuksen kanssa aika alussa.
Tykätään kuvasta!
t:Elvira

Peque kirjoitti...

Elvira: Jep, se oli melkoinen performanssi:) Kun kuva pitää ottaa, se pitää ottaa. Aloittelijalta aloittelijalle-kirjoitukset aiheesta kuin aiheesta ovat toimivia, molemmat katsovat asiaa samasta perspektiivistä. Jos onnistun kirjoittamaan jotakin järkevää, sinun täytynee toimia tulkkina:)

Anonyymi kirjoitti...

Urheilumääräsi perusteella kroppasi taitaa olla aika timmissä kunnossa, joten tuollaista alastonperformanssia katsoisi mielellään moni muukin kuin vain vaimo.

Peque kirjoitti...

Heh, esitys oli kuulemma lähinnä koominen, huumoriarvoa sopivasti yhden vaimon tarpeisiin.