sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Liian kovaa?

Olin tänään punttiksella ja kuulin radiosta tilanteeseen hyvin sopivan uutisen. Uutisen mukaan Jyväskyläläinen kuntosali oli antanut siellä treenanneelle naiselle huomautuksen liian kovaäänisestä harjoittelemisesta. Ensireaktionani olin vähällä aspiroida treenijuomaani aimo kulauksen väärään rööriin. Näin silmissäni itkujumiin menneen salirouvan, joka henkilöauton kokoisessa ranteenpyörityslaitteessa Me Naisia lukiessaan ikävästi häiriintyi, kun joku erehtyi kyykätessään kerran ähkäisemään. Mutta nyt ei siis ollut kyse salikyylän urputuksesta vaan tilanteesta, jossa kuntosali ryhtyy viralliseen kurinpitotoimenpiteeseen liian äänekkään treenaajan taltuttamiseksi. 

Ryhdyin pohtimaan asiaa tarkemmin. Maailmassa on monenlaisia kuntosaleja. Painonnostajien ja voimanostajien pommisuojapunttiksesta on melkoisen pitkä matka wellness-henkiseen spa-kylpylä kuntosaliin. Kun nostetaan isoa rautaa, tanner tömisee, hiki lentää ja äijät ja ämmät karjuvat. Tavallisen kansan salilla on taasen tapana olla metelöimättä, rautoja ei saa pudottaa maahan, magnesium ei pölise sankkana pilvenä pitkin nurkkia. Välillä tosin tuntuu, että siellä on myös hikoileminen kielletty...

Ehkä Jyväskylän tapauksessa oli kysymys siitä, että nainen oli eksynyt vääränlaiselle kuntosalille. Viimeistä toistoa penkissä tai kyykkäyksessä haettaessa on joskus oikeasti vaikeaa olla ähkimättä ääneen, tällaisesta voi pahastua vain ammattiloukkaantuja. Mutta jos jokaikinen vatsalihasliike, askelkyykky ja hauiskääntö tuotetaan maailmaan karmivan huudon säestämänä, alkaa lehmänhermoisempaakin treenaajaa pänniä. Olisi ihan kiva treenata, jos kukaan ei karjuisi vieressä.





Mutta kaikella on puolensa:
Tänään salille mennessäni kävin pukuhuoneen vessassa täyttämässä juomapulloni. Lavuaareilla seisoi nuori mies, joka asetteli Robin-henkistä tukkaansa huolellisesti peilin edessä. Ihan ymmärrettävää toimintaa, jos on lähdössä salilta suoraan treffeille. Mutta jannulla olikin treenikuteet päällä ja hän tuli perässäni salille. Olin vähällä revetä ääneen. Tuona hetkenä kaipasin sinne pommisuojaan huutajien ja raudanpudottelijoiden joukkoon.

Saako salilla huutaa? Tai hikoilla? Pitääkö tukan olla hyvin?
Sano sinä!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sanoisin, että riippuu salista!

Itse olen käynyt salilla, jossa äijät karjuu ja lattia tärisee mutta myös salilla jossa yhdelläkään uusimpiin treenivaatteisiin pukeutuneella naisella ei ollut hiki.

Itse (naispuolisena) viihdyn salilla jossa minua ei katsota kieroon, kun menen sinne naama meikittä ja joskus hiukset harjaamatta :) mutta tapansa kullakin.

Ns. äijäsaleilla ainoa asia joka ärsyttää on, anteeksi yleistykseni, nuorehkot miehet, jotka lataavat painoja hieman liikaa ja paiskovat laitteen paikalleen viimeisen rutistuksen jälkeen. Tästä paiskimisesta joko laite kilahtaa erittäin kovaäänisesti paikalleen tai vapaapainot tiputetaan polvenkorkeudeltamaahan. ...liikkeen lopettaminen, eli jarruttaminen on usein myös osa liikettä! En ole kuitenkaan vielä vaihtanut salille jossa ei "saa" hikoilla :)

-Viipei

Peque kirjoitti...

Viipei: Samaa mieltä. Työnnössä ja tempauksessa ymmärrän painojen pudottamisen silloin isoilla raudoilla. Painojen laskeminen pään päältä kontroloidusti voi pahimmillaan rikkoa paikkoja. Mutta minkä ihmeen tähden maastavedossa tai laitteissa täytyy paukuttaa! Se kontroloitu palautus on kaikkein raskain osa sitä liikettä.

kispe kirjoitti...

Terveiset Jyväskylästä! :)
Kyllä mua ainakin häiritsee ähkimistä ja kolistelua enemmän se juoruaminen, jota osa harrastaa. Kovalla äänellä kailotetaan kaikki kuulumiset läpi kaverin kanssa (ja jos ei oo kaveria salilla mukana, niin onneks on puhelin johon voi myös huutaa terveisiään).
Yritä siinä sitten keskittyä rinnallevetoon..

Mutta onneksi näitä torspoja ei siellä ihan joka kerta ole, niin saa kukin voimailija mököttää rauhassa omissa maailmoissaan :)

PS: en ollut minä, joka sai porttikiellon!

Peque kirjoitti...

kispe: Kännykkä ja kuntosali on myös minun mielestäni täysin käsittämätön yhdistelmä. Eikö edes sitä pientä hetkeä voisi kyetä olemaan tavoittamattomissa. Sosiaalisuus salilla on vähän ongelmallista muutenkin. Kivahan tuttujen kanssa on jutella, mutta usein siinä samalla hiki laskee ja harjoittelun rytmi katkeaa.

ps. en mä sua epäillytkään...

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki äänet normaaliuden rajoissa on ihan fine! Kyllä sellanen viimestä sataa kiloaan nostava puuskuttaja voi toimia ihan hyvänä kannustimena: jospa lisäisin muutaman kilon näiden viidentoista jatkeeksi... Mutta lörpöttelijät on turhia, sillä ei kunto tai rauta nouse eikä kilot karise. Treeni on usein, melkein aina, paras yksin ja ohjelmaan keskittyen. Jumppamatolla voi löhöillä kaverin kanssa kotonakin. Miltä tahansa saa näyttää ja tukankin saa laittaa ;) mutta mun mielest dödöä on pakko käyttää, haju on joskus tosi vastenmielinen! Mua kauhustutti aluks se, että sali on täynnä peilejä: haluanko mä tosiaan nähä punasen naamani ihan joka välissä, mutta myöhemmin oon todennut niiden hyvät puolet :)

Anonyymi kirjoitti...

Käyn oppilaitokseni ihan ok-tasokkaalla salilla. Siellä ärsyttävät ne kanssanaiset, jotka jo _ennen_ treeniä asettelevat hiuksiaan puoli tuntia ja käyttävät lakkaa niin paljon, että ilman hajusteallergiaakin meinaan pyörtyä. Sama jatkuu tietysti treenin jälkeenkin. Tulevatko nämä ihmiset urheilemaan vai näyttäytymään? Suututtaa niiden puolesta, joille tuollaiset tilanteet aiheuttavat oireita - yleisestikin elämässä kun sapettaa se, ettei ollenkaan huomioida muita ihmisiä.

Salilla omaan treeniin keskittyessä ei jaksaisi kuunnella kun ihmiset (yleensä kaikesta päätellen kaverin mukana salille tulleet) valittavat etteivät halua olla salilla, että kaikki liikkeet/laitteet ovat ihan tyhmiä ja että treenaaminen on tylsää. Näille ihmisille tekisi mieli mennä esittelemään ulko-ovi -niminen ihme ja kertoa, että poiskin saa lähteä. Kerran tällaisessa tapauksessa meinasin löytää leukani lattialta kun reipas treenari neuvoi kaveriaan, että tämä voi kyllä vaihtaa kevyempiin painoihin, jos tuntuu liian pahalta. Vastaus oli epätoivoinen "no en mä kehtaa täs kaikkien edes niin pienillä painoilla treenata".

No joo, pieni avautuminen. Hiki saa mielellään lentää (kunhan noudatetaan salin sääntöjä ja esim. pyyhitään laitteet) ja ääntä kuulua, mutta olisi hyvä myös muistaa, ettei salilla olla yksin.

- M

Anonyymi kirjoitti...

Noh, en tiedä yhtään salietikettiä kun en tykkä saleista enkä luonnollisesti käy niissä mutta oliko siihen syy miksi se nainen karjusi? en osaa sanoa :) Ja hei tuo Robin-tukkajuttu ihan paras! Niin, toiselle sali on kai kumppanin bongauspaikka eikä urheilutemppeli.

t:Elvira

Peque kirjoitti...

Anonyymi:
Samaa mieltä, salitreenaus on epäsosiaalista ja niin sen pitää ollakin. Esim. lenkkeily sopii hyvin yhdessä tehtäväksi, mutta kuulumisten vaihto sotkee salitreeniä pahasti. Olen itse täysin tottunut siihen, että salilla on peilejä. Millaistakohan olisi treenata peilittömällä salilla..?

M:
Riittävän pienet painot, se on monelle, etenkin Y-kromosomilla varustetulle henkilölle aivan ylitsepääsemätön asia. Tehdään mielummin epäpuhdas vajaa liikesarja jättiraudoilla kuin kunnollinen toisto pienemmillä. Itse alan päästä siihen ikään, ettei ego murene vaikkei rautaa juurikaan jaksa nostaa. Itse kyykkäsin aiemmin aina "niiaus-henkisesti" pienen nykäyksen, jotta sain ladattua katu-uskottavat painot tankoon. Nykyään pikkupainoilla kehtaa hyvin kyykätä kunnolla pohjaan asti.

elvira: En tiedä siitä Jyskälän huutajasta sen enempää. Todennäköisesti henkilö oli aiemmin treenannut jossakin voimanostajien luolassa ja sitten erehtynyt niillä opeilla vetämään kuntokeskuksen salilla.
En ehtinyt treenin lomassa seurata, kävikö Robin-jäbällä flaksi. Toivottavasti kävi, sen verran ankarasti tukkaa aseteltiin:)