Olen tiennyt ja tiedostanut virheellisen juoksuasentoni jo pitkään. Harjoitellessani ensimmäiselle maratonilleni vuonna 2002 asiantunteva taho sanoi minun ”istuvan” juostessani. En tullut tästä kommentista hullua hurskaammaksi. Jollakin tapaa tiedostin ongelman, mutta en yksinkertaisesti keksinyt keinoja asian korjaamiseksi. Toissa syksynä kävin juoksuklinikkasessiossa, jossa juoksut videoitiin ja hommaa pureskeltiin vähän tarkemmin. Pääasialliseksi ongelmakseni todettiin tällöin harppova kanta-askellus ja sain harjoitteita asian korjaamiseksi. Toteutin harjoitteita, mutta en kuitenkaan saanut asiaa korjatuksi ja vanha meno jatkui.
Kunnes aivan viime vuoden lopussa ongelma (ehkä) vihdoin avautui tai oikeammin avattiin minulle. Olen aina ollut vannoutunut Asics-, ja tarkemmin sanottuna Gel Kayano-mies. Koska en ole mikään kevyt keijukainen, päätin aikanaan, että tarvitsen hyvin vaimennetut ja tukevat kengät. Aivan aluksi haluaisin kiittää Kayanoita siitä, että olen onnistunut juoksemaan yli kymmenen vuotta ilman minkäänlaisia rasitusvammoja. Melkoista luksusta.
Massiivisesti vaimennettu kenkä oli kuitenkin mahdollistanut minulle virheellisen juoksutyylin: olin alkanut askeltaa kantapää edellä. Tämähän on täysin epäfysiologista, kukaan ei pysty "au naturel" juoksemaan siten, että kantapää iskeytyy ensimmäisenä maahan. Kokeilkaapa! Hyvin vaimennettu kenkä taasen oli mahdollistanut tällaisen askelluksen aivan helposti ilman, että oli hoksannut koko asiaa. Sain asiantuntijalta vinkin kokeilla vaimentamatonta ns. paljasjalkakenkää ja hankkia niukasti vaimennettu neutraali juoksukenkä.
Neutraalimpi juoksukenkä minulle oli helppo myydä, mutta paljasjalkatossuja kohtaan olin alkuun hieman epäileväinen. Kyseiset tuotteet ja niiden ympärille rakennettu filosofia oli assosioitunut mielessäni aina jonkinlaiseen hörhöilyyn ja kiihkomielisyyteen. Tämä annettakoon minulle anteeksi, sillä olen valitettavasti kohdannut koulutettuja ihmisiä, jotka kirmaavat paljasjaloin pihanurmella joka aamu maadottaakseen itsenä äitimaan sähkökentän nollapotentiaaliin. Ja muutenkin paljasjalkajuoksun ympärillä tuntui ajoittain esiintyvän melkoisen kiihkomielisiä "experttejä".
Tällä kertaa vinkki tuli kuitenkin uskottavalta taholta, joten päätin olla rohkea ja ennakoluuloton:) Hankin Feelmaxin Vaskot, jotka ovat lähes sukkamaiset tossut, joissa on kuitenkin vahvistettu ja pistosuojattu kumipohja ulkojuoksua ajatellen. Ei mitään tukea, ei mitään vaimennusta, ainoastaan pieni suojakuori estämään sukkien tai jalkapohjien kulumista. Näiden kaveriksi hankin ensimmäiset non-Asics juoksukenkäni, eli Adidaksen Adizero Adiokset, jotka edustavat neutraalia ja niukasti vaimennettua kenkäsuunnittelua.
Lähdin laboratorio- eli saliolosuhteissa varovasti liikkelle kumitossujen kanssa. Olin suorastaan yllättynyt, miten nopeasti tossu ohjasi askelluksen pois kantapäältä ja ns. "mid sole"-askel alkoi löytyä. Varoituksesta viisaanaa annostelin näitä kenkiä aluksi vain lyhyinä 15-20min annoksina ja siltikin sain pohkeeni melkoiseen juntturaan. Mutta kaikkeen tottuu. Ja askeleen muuttuessa muuttui myös juoksuasento. Mattojuoksu mahdollistaa itsensä ihastelemisen peilistä ja olen ollut huomaavani, että istuva asento olisi (ainakin osittain) korjaantunut.
Ja yllättävää oli, että tossujen kanssa hankittu tuntuma oli siirrettävissä nopeasti myös ulkojuoksuun. Uudet Adidakset antoivat myös hyvin palautetta "kantaosumista" ja ainakin lenkkien alkupuolet ovat sujuneet mallikkaasti. Väsyneenä tosin huomaan vielä palaavani tuttuu ja turvalliseen harppomiseen.
Jos tämä asia todella korjaantui näin helposti, olen todella hämmästynyt. Pitkäaikaisten ongelmien nopea korjaaminen harvoin onnistuu, ainakaan minulta. Pitää siis vielä katsoa kevättä pidemmälle, ennenkuin julistan itseni parantuneeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti