Näin viikolla viisi

Juuri päätymässä oleva harjoitusviikko on ollut varsin tasapainoinen ja suunnitelmien mukainen. Uuden juoksutekniikan harjoittelu on edennyt mukavasti, tällä viikolla tein pitkän peruskuntolenkin juoksemalla saman matkan samassa ajassa 10 yksikkö matalammalla sykkeellä verrattuna edellliseen viikkoon. Alkaa siis rullata.

Ma: Uinti, tekniikkaharjoituksia, 45min
Ti: Juoksu, PK, 20km, k-syke 146, 1h 52min
Ke: Lepo
To: Spinning, vauhtikestävyys, k-syke 160, 1h
Pe: Kuntosali, 40min
La: Pyöräily, trainer, PK + 3 vetoa, k-syke 133, 2h
Su: Uinti, tekniikkaharjoituksia, 40min

Yhteensä 6h 57min

Sitä isona mitä pienenä

Alma esitti edellisen ylipainoon liittyvät postaukseni yhteydessä mielenkiintoisen kysymyksen siitä, missä määrin lapsuuden ylipaino ennustaa aikuisuuden lihavuutta.

Journal of Pediatrics:ssa julkaistiin vastikään suomalainen kohorttitutkimus, jossa oli vuodesta 1980 asti seurattu 3000-4000 lapsen ja nuoren verenpaineen, rasva-aineenvaihdunnan ja painoindeksin kehitystä lapsuudesta aikuisuuteen.

Tässä tutkimuksessa päädyttiin siihen, että lapsuusiän lihavuus ennustaa aikuisiän lihavuutta 94-96% prosentin todennäköisyydellä. Lapsuusiän lihavuus ei kuitenkaan ollut kovin sensitiivinen ennusmerkki, sillä ainoastaan 23-31% aikuisiän lihavista oli ollut lapsena lihavia.

Eli karkeasti yhteenvetäen lähes kaikki lihavat lapset ovat lihavia aikuisena, mutta suurempi osa aikuisiän lihavista on ollut normaalipainoisia lapsena.

Tämä oli siis vain yksi suomalaiseen aineistoon perustuva tutkimus, en tehnyt aiheesta laajempaa kirjallisuuskatsausta.

Lähde: Tracking of Serum Lipid Levels, Blood Pressure, and Body Mass Index from Childhood to Adulthood: The Cardiovascular Risk in Young Finns Study

The Journal of Pediatrics, Volume 159, Issue 4, October 2011, Pages 584-590

Näin viikolla neljä

Flunssaviikon jälkeen pääsin taas viime viikolla takaisin kuntoilun pariin ja olo oli kuin kevätlaitumelle kirmaavalla vasikalla: intoa löytyi taitoa enemmän. Maanantaina juoksin ensimmäisen pitkän PK:n uutta juoksutekniikkaa soveltaen ja tämä tempaus paljasti tiistaiaamuna alaraajoistani suuren määrän ilmeisen huonokuntoisia lihasryhmiä... Ohjelmassa oli myös kauden ensimmäinen spinning ja mahdollisesti viimeinen maantiepyörälenkki, kesä kohtaa syksyn.

Ma: Juoksu, PK (tai tästä tuli VK, uudella tekniikalla ei sykkeet pysyneet kurissa...seli seli), 20km, k-syke 155, 1h 52min

Ti: Uinti, tekniikkaharjoitteita, 1h

Ke: Pyöräily, trainer, pyöritysharjoituksia ja vetoja, k-syke 141, max 171, 40min

To: Spinning, max-syketunti, k-syke 167, max 192 (hevii!!!), 1h

Pe: Lepo

La: Maantiepyöräily, 71km, k-syke 131, 2h 59min

Su: Juoksu, tekniikkaharjoitteita ja ylämäkivetoja, k-syke 153, max 181, 40min

Yhteensä 8h 11min

Tällaisia viikkoja toivon lisää tulevalta syyskaudelta, lihakset kipeinä lähes kaiken aikaa mutta fiilis katossa. Uintia olisi saanut ohjelmassa kerta enemmän, mutta käytännön syistä viikko muokkautui tällaiseksi.

Komeroon päässyt koira

Koira on siitä sukkela eläin, että ruokakomeroon karattuaan se saattaa popsia kaapin sisältöä holtittomassa ahmimispuuskaassaan niin antaumuksella, että seurauksena on mahalaukun repeäminen ja melko nopea manan majoille siirtyminen. "Viisaamminkin olisit voinut toimia" toteaa omistaja Mustille ja kuoppaa sen nopeasti ennen lasten kotiin tuloa ja kertoo heille haukun päättäneen muuttaa Ruotsiin.

Pitää olla pikkusen...

Ihmisen on syytä kuitenkin olla tuntematta liikaa ylemmyydentunnetta itsensä hengiltä syöviä lemmikejään kohtaan. Kun katsoo maailmaa tavallisen ihmisen silmin, niin nähdä voi sen lihavuuden... Tämän maailman ihmiset syövät parhaillaan itseään hengiltä, vauhti on vaan hitaampi mutta lopputulos yhtä tappava.

Arvostettu brittiläinen lääketieteenjulkaisu The Lancet nosti tänä syksynä artikkelisarjassaan kattavaan tarkasteluun globaalin lihavuusepidemian. Ja se oli melkoisen karua luettavaa. Liikamäärin maallista hyvää luidensa ympärille on maailmassa tällä hetkellä kartuttanut 1,46 miljardia ihmistä, joista lihavia (BMI> 30kg/m2) on 502 miljoona. Ja mansikkana kakun päällä on 170 miljoonaa lihavaa lasta.

Lihavuusepidemia on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan ja se käyttäytyy tyyppillisesti seuraavasti: Köyhän maan kehittyessä lihoaa ensimmäisenä yhteiskunnan yläluokka, mutta varallisuuden kasvaessa lihavuustaakka siirtyy vaikeimpana alempiin/alimpiin sosiaaliluokkiin. Kehittyneissä länsimaissa lihavuusepidemia halkaisee kaikki sosiaaliluokat, punkeroita löytyy sekä toimitusjohtajista että puistokemisteistä, vaikka myös täällä ongelma on suurimmillaan köyhemmissä väestönosissa.

Toisin kuin muissa ihmiskunnan vitsauksissa, kuten tupakoinnissa, lihavuuden kasvu ei ole taittunut tai lähtenyt laskuun missään maailman kolkassa. Me siis lihoamme ja lihoamme.

Tupakointi on hieno esimerkki siitä, miten vielä muutamia vuosia sitten täysin arkipäiväisestä ja hyväksytystä tavasta on tullut hankala epäsosiaalinen haitta, tupakoijat palelevat nykyään takapihalla syöpäkääryleineen. Ei se silti sitä tarkoita, että sota tupakkaa vastaan olisi voitettu, mutta asenneilmapiirissä on tapahtunut hieno muutos.

Lancetin artikkelien kirjoittajat peräävät yhteiskunnallista ja poliittista heräämistä lihavuusepidemian edessä. Mukaan halutaan sekä terveydenhuollon toimijat että muut yhteiskunnalliset vaikuttavat tahot. Ihmetystä herättää taas kerran hidas ja kankea reagoiminen ongelmaan, joka on ollut nähtävissä jo pitkään.

Lihavuus oli pitkään evolutiivinen etu eloonjäämistaistossamme. Pläskin ihannointi kuului pula-ajan mummojen ajatusmaailmaan, mutta heidän jo muutettua kirkkomaalle voisimme päivittää ajatusmaailmamme tälle vuosituhannelle. Lihavuudesta pitää voida ja uskaltaa puhua. Niin kauan kun yksilö on yhteiskunnan jäsen ja suunnitelee maksattavansa mahdolliset lihavuuskompilkaatioidensa kustannukset veronmaksajilla, ei lihavuus ole hänen yksityisasiansa vaan yhteiskunnallinen ongelma. Ja siihen vaikuttavista tekijöistä tulee keskustella avoimesti, muistaen se perusfakta, että syyllistäminen on helppoa ja muutos vaikeaa.

Elintason nousu avasi ihmiselle komeron oven. Kuka houkuttelisi hänet sieltä pois..?

Lähde: The Lancet, volume 378, 27 August 2011

Kuva

Näin viikolla kolme

Viime viikosta ei harjoittelun osalta ole paljon kauniita sanoja sanottavana. Syysflunssa saapui taas vuosittaiselle vierailulleen ja ilahdutti minua seitsemän päivän potemisella ja yhtä pitkällä liikuntatauolla.

Eli koko viikko siis kului sairastellessa! Ei hyvä.

Pitkän PK:n sietämätön keveys

Pitkän peruskestävyyslenkin edessä ihmiselimistö on vähän kuin vanha diesel-kone : Se ei heti halua startata, vaatii hehkutusta ja maanittelua sekä pari ärrä-päätä. Mutta käyntiin lähdettyään se rullaa kuin wc-paperitehdas, varmasti ja tasaisesti.

Riissel-Bemmi

Pitkä PK on vaativa mutta palkitseva ystävä, se on armoton ja pilkallinen kääntyessäsi kotia kohti ennen aikojaan, mutta palkitsee euforisella ololla kotiin päästyäsi. Se vaati kaksi tuntia viikossa vain itselleen.

Pitkä PK on myös loistava terapeutti, diesel-koneen ahmiessa asfalttia ehtii kaikki viikon aikana mieltä askarruttamaan jääneet asiat käydä läpi kerran jos toisenkin. Rauhallinen juoksu ei juurikaan vaadi keskittymistä, kyse on enemmän viitsimisestä kuin jaksamisesta. Ja patoutunut kiukku on helppo oksentaa lenkin aikana liiallista sykkeen nousua toki varoen. Ja tästä uuvuttavasta kahden tunnin psykoanalyysista PK ei veloita mitään. Ja se jaksaa kuunnella sinua puolisoa kärsivällisemmin... ja pidempään.

Pitkä PK on minulle viikon henkilökohtaisin kaksituntinen, en koskaan kaipaa sinne seuraa ja lähden sinne aina kelistä riippumatta. Kaikkien kynnelle kykenevien suomalaismiesten kannattaisi juosta pitkä PK kerran viikossa, harmittaisi sitten kotona ja nakkikioskin jonossa vähemmän.

Näin viikoilla yksi ja kaksi

Aloitan taas viikoittaisten harjoittelupäivitysten julkaisemiset. Syyskauden treenin aloitin viikolla 38, jonka olen numeroinut kalenteriini harjoitusviikoksi numero yksi. Jatkossa triathlonvouhotuksen etenemistä seurataan tästä etenevien numeroinnein.

Viikko 1 (38)

Ma: Pyöräily (trainer); PK, k-syke 131, 2h 1min

Ti: Juoksu; teknikka/vetoja, 8,5km, k-syke 160, max 179, 43min

Ke: Pyöräily (trainer); tekniikka/vetoja, k-syke 129, max 174, 55min

To: Lepo

Pe: Juoksu; vetoja/tekniikka, 6km, k-syke 155, max 180, 35min

La: Juoksu; PK, 15km, k-syke 136, 1h 3omin

Su: Uinti; tekniikkaharjoitteita, 1h

Yhteensä 6h 44min

Viikko 2 (39)

Ma: Pyöräily (trainer); tekniikka/vetoja, k-syke 132, max 174, 45min

Ti: Kuntosali; 30min

Ke: Pyöräily (trainer); PK/vetoja, k-syke 133, max 172, 2h

To: Uinti; tekniikkaharjoitteita, 45min + Juoksu; tekniikka/vetoja, k-syke 153, max 181, 41min

Pe: Kuntosali; 30min

La: Lepo

Su: Lepo

Yhteensä 5h 11min

Kuva

Kostean paikan leiri

Kaikki kovat kestävyysurheilijat ovat joskus olleet korkean paikan leirillä. Siinä ei ole mitään uutta. Minä vien harjoitteluni seuraavalle tasolle ja lähden kostean paikan leirille. Saksaan!

Mukaan lähtee 30 henkinen kisajoukkue! Viiden vuoden kokemuksella.

Maanantaihin!

Palkintojen jako

Puolimaratonkilpailun tulokset ratkesivat kuluneella viikolla.

Onnittelut vielä Zeetah&miehelle, Pia&Petrille sekä P&J:lle. Taisin mennä lupaamaan jonkin palkinnon kaikille tämän juoksukilpailun voittajille. Pidän aina lupaukseni.

Hyvät voittajat, palkintonne on..... juuri edellisessä postauksessa arvostelemani Maaninkavaara-romaani!!! Laittakaa postitustiedot osoitteeseen pequenblogi@gmail.com, niin paketti kopsahtaa kotiinne lähiviikkoina (tosin lupaan toimittaa vain Suomeen). Mikäli olette jo lukeneet kirjan tai ette muuten enää halua täytettä kirjahyllyynne, voi palkinnon vaihtaa virtuaaliseksi onnitteluhalaukseksi:)

Maaninkavaara

Vuorossa on Pequen blogin historian ensimmäinen kirja-arvostelu. Käsittelyyn olen ottanut kirjailija Miika Nousiaisen (s.1973) toisen romaanin Maaninkavaara (Otava 2009). Tämä arvostelu ei sisällä juonipaljastuksia kirjan takatekstiä enempää, joten voit huoletta jatkaa lukemista, vaikka vasta suunnittelisit kirjaan tarttumista.

Nousiainen nousi suuren yleisön tietoisuuteen heti esikoisromaaninsa Vadelmavenepakolainen ilmestymisen jälkeen. Kirja kertoi kansallisuustransvesiitti Mikko Virtasesta, suomalaiseen kehoon syntyneestä ruotsalaisesta, joka epätoivoisesti yritti muuntautua kansankodin täysveriseksi jäseneksi.

Maaninkavaara ottaa samaan humoristiseen tapaan käsittelyyn suomalaisen urheiluhulluuden, esikoiskirjan Per Albin Hansen on korvattu Lasse Virenillä, kansankoti ratakierroksella ja Olof Palmen murha Martti Vainion doping-käryllä.

Kirja kertoo Huttusen perheestä, jonka isä Martti valmentaa pojastaan Jarkosta Suomen seuraavaa juoksumestaria. Koko perhe kohtaa heti alussa järkytyksen, kun Jarkko katoaa ruotsinlaivalla. Martti on jo menettää otteensa elämään, mutta ryhtyykin valmentamaan murrosikäistä tytärtään Heidiä, joka uhrautuu saadakseen isänsä elämän taas raiteilleen.

Martti on niitä miehiä, joka vei vaimonsa ensitreffeille Paavo Nurmen hautajaisiin. Hän suhtautuu juoksuun ja valmentamiseen täydellisen ehdottomasti, juokseminen on elämäntapa, jota mahdollisesti häiritsevät muut tekijät on syytä raivata tieltä.

”Muiden harrastus, meidän elämäntapa”

Maaninkavaaran tarkka kategorisointi on vaikeaa. Tavallaan kirja on humoristinen ja toisaalta tragikoominen; sen voi nähdä hupailevan absurdina komediana tai toisaalta ahdistavaa epätervettä perhedynamiikka kuvaava tragikomediana. Äärimmäisyyksiin menevän harjoittelufanatismin yläpuolella voi kuitenkin kuulla myös kriittisen äänen nykymaailman mukavuusarvoja, fyysistä passivisuutta ja periksi antamista kohtaan.

“Maailmassa on yksi pätevä mittayksikkö: ratakierros. Se on aina samanpituinen, mutta sillä on myös luonne. Se sisältää käsitteemä tuntemukset ja on siksi niin paljon parempi kuin muut mittayksiköt.
Vain ratakierros on todellinen mittayksikkö. Eniten sen kaltainen on marraskuu, joka on samalla lailla armoton. Ratakierros on paljon muutakin. Marraskuu saattaa olla sopivan armoton ja pitkä, mutta siitä puuttuu toivo, laupeus ja yllätyksellisyys.
Ratakierros on kaikkea ja silti ei mitään. Se on pitkä, lyhyt, kylmä, julma, armoton, hellä ja raju. Ratakierros on kaikkea mitä voit kuvitella ja vielä paljon enemmän. Ratakierros ei pyydä anteeksi. Se vaati”

Kirjan kertojanäkökulma vaihtuu kappaleittain isä Martin ja tytär Heidin välillä, jolla tekstiin on saatu hauskoja vastakkainasetteluja. Martin ehdottomat ja ankarat harjoitusmetodit ja vaatimustaso ja toisaalla Heidin opiskelu ja sosiaalinen elämä ajautuvat nopeasti konfliktiin keskenään, vaikka Heidi alunperin lähteekin epäitsekkään motiivin saattelemana mukaan vapaaehtoisesti.

Mukana kulkee myös Martti-isän koominen henkilöpalvonta, suomalaiset pitkänmatkan juoksijalegendat nousevat hänen ajatusmaailmassaan messiaaniselle tasolle. Minkä tahansa asian voi perustella Paavo Nurmella tai Lasse Virenillä.

”Tietenkin Lasse on vapahtaja. Tämä kansa odotti sitä kultamitalia 36 vuotta. Berliinistä Müncheniin. Aika lyhyt matka, mutta pirun pitkä aika. Mitä muuta on ihminen, joka kansansa odotuksesta pelastaa, kuin vapahtaja?”

Kirjan lähtöasetelma kuvaa ”vanhoihin hyviin aikoihin” juuttuneen isän ja nykypäivää elävän tyttären konfliktia joka on pohjimmiltaan hyvin arkipäiväinen ja toistuu varmasti tuhansissa kodeissa. Martin periaatteellisuus ja ehdottomuus tekevät kuitenkin asetelman koomiseksi ja/tai traagiseksi. Ja pikku hiljaa juoksuhulluus alkaa saada täysin absurdeja piirteitä.

Kirja on myös urheiluromaani, Miika Nousiainen on joko itse juoksija tai ainakin tehnyt taustatyönsä hyvin. Terminologia, pitkänmatkanjuoksun suomalainen historia ja kestävyysharjoittelun perusteet ovat kirjailijalle tuttuja, mutta hän osaa kuitenkin kirjoittaa asiasta mukaansatempaavasti ja ilman ”asiantuntijamaista” kiihkoa tai nippelitiedoilla puuhastelua.

Kirjasta on löydettävissä myös paljon syvällisempi taso, päähenkilön sitaatit ja ajatukset nykymaailman menosta, ihmisten fyysisestä passiivisuudesta, periksi antamisesta ja helppouden ihannoinnista ovat todella osuvia ja tarkkanäköisiä.

“Hölkkä on pehmoyhteiskunnan agentti, salakavala tunnustelija, joka tuli elintason pikkuhiljaa pirullisesti noustessa katsomaan, josko kansa olisi tarpeeksi velttoa hiljentämään juoksun hölkäksi. Mitä se hölkkä edes on? Ihminen kävelee tai juoksee, jompaakumpaa.”

Ei urheilun tai liikunnan ja sitä kautta itsestään huolenpitämisen tarvitse joka hetki olla niin mahdottoman mukavaa, välillä tekee hyvää mennä veren maku suussa. Jos elämässään tekee jotakin, se kannattaa tehdä kunnolla.

“Nykyihmisen pitäisi ottaa oppia painoista. Painot ovat nöyriä, keskittyvät olennaiseen, tekevät yhden asian hyvin, painot painavat"

Toisaalta romaanin voi nähdä kriittisenä kannanottona lastensa kautta unelmiaan eläviä vanhempia kohtaan, kertomuksena siitä, kuinka jälkikasvu uhrataan omien toteutumattomien haaveiden alttarilla.

Tunnistin omakseni useat Martin kirjassa viljelemät sitaatit ja harjoitusideologiat. Nousiaisen mieshahmot ovat kuitenkin siitä hankalia samaistuttavia, että yhden järkevän ajatuksen jälkeen mopo saattaa karata käsistä heti seuraavan virkkeen alussa. En siis haluasi Martti Huttusta omaksi valmentajakseni. Mutta jos hänen kyydissään joku pysyisi, saattaisi hän päätyä huipulle. Tai lataamoon!

Suosikkini:

”Aina palataan harjoitteluun. Lopussa ihminen on yhtä kuin kiertämänsä ratakierrokset. Tai oikeastaan päinvastoin. Ihminen määrittyy viimeisellä tuomiolla kiertämättömien ratakierrosten kautta. Niiden, jotka on merkitty harjoitusohjelmaan, mutta jätetty kiertämättä.”

Luin kirjan kolmessa päivässä keskellä työnviikkoa. Tämä kertoo romaanista enemmän kuin tuhat arvostelupistettä tai tähteä!