Istun kotona ja kuuntelen, jääkaapin hurina on ainoa korviini tuleva ääni ja juuri tätä kirjoittaessani sekin hetkeksi loppuu. En ole ollenkaan taipuvainen erakkoromantiikkaan, tunnen eläväni mielekästä elämää asuessani kaupungissa, en kaipaa asumaan erämökkiin, ja vesiklosetti sopii minulle paljon paremmin kuin pimeässä pask´huussissa kykkiminen päivästä toisen hyttysten syötävänä. Mutta en myöskään olleenkaan ahdistu tällä hetkellä ympärilläni olevasta hiljaisuudesta. Aika moni ilmeisesti ahdistuu...
En koskaan lakkaa hämmästelemästä lenkkipoluillani kohtaamiani kanssajuoksijoita, jotka ovat tukkineet korvakäytävänsä pienillä korvanapeilla ja tuuttaavat niistä tärykalvoilleen kammottavaa diskanttikohinaa.
Lenkkeilyn hienouksia mielestäni ovat syksyisenä iltana tuulessa kahisevat lehdet, talvisena iltana kengissä narskuva lumi ja keväällä heräänneen luonnon äänet, sadekelillä "litinä ja lotina" ja tuulen kohina korvissa. Kaikki syitä joiden vuoksi pidän juoksemisesta. Miksi ihmeessä joku tunkee lenkillä napit korviinsa?
Kysymys ei ole musiikin rakastamisesta. Nappikuulokkeilla kuuntelu ei ole musiikin kuuntelua vaan ympäristöstä sulkeutumista, sen verran kammottavaa puuroa näistä aparaateista tulee ulos. Ymmärrän sulkeutumisen esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä, kukapa haluaisi kuunnella toisten kännykkäkailotusta, kännisten örinää tai pissisten tilitystä...
Mutta lenkkipolulla, miksi oi miksi...? Ehkä intervalli- tai vetoharjoittelussa voin asian vielä ymmärtää, veren maku laimenee kun pään sisällä jytisee esim. Rammstein.
Sama "taustahäly"-ilmiö tietysti on nähtävissä kaikkilla muuallakin, missään ei enää saa olla hiljaista, se karkoittaa kalatkin vedestä. Ostoskeskukset, kaupat, urheiluhallit, kuntosalit, kukapa niissä kävisi jos sattuisi kuulemaan oman äänensä. Tärkeintä on soittaa länsimaista populaarimusiikkia viimeisen 50 vuoden ajalta mahdollisimman monesta tuutista, jottei kukaan pelästy kuolleensa äkillisen hiljaisuuden kohdatessa.
Ja samaan aikaan juuri kenelläkään ei ole enää kodissaan kunnollisia stereoita, josta voisi oikeasti kuunnella musiikkia ja nauttia sen kaikista vivahteista. Suosittelen kokeilemaan, siinä lentää mp3-soitin äkkiä lepikkoon.
5 kommenttia:
Tästä olen kanssasi aivan samaa mieltä.
En ymmärrä, miksi kukaan haluaa mennä luontoon kuuntelemaan musiikkia täysillä.
Anonyymi: Kun taustamusiikki soi nykyään joka paikassa, saattaa se oikeasti olla ahdistavaa jollekin liikkua luonnon äänten keskellä..?
Voi että, lenkillä se "hiljaisuus" eli juuri kaikki luonnon äänet on se parhaus. Talvella lumen narina ja suksien suihke, kesällä linnut ja surisijat. Syksyllä ropina ja lehtien kahina jne..
Jytätulpat tosin tungen korviin silloin kun pitää juosta täysillä, Kotiteollisuus antaa lisää potkua! :)
Oi oi näitä syksyn kuulaita päiviä, voiko parempaa olla kun juosta yksin kirpeässä kelissä!
(melkein herkistyn tässä.. haha!)
Parhaita juoksulenkkejä on ehdottomasti ne, jolloin saa aivot tyhjennettyä kaikesta muusta kun siitä juoksun rytmistä, joten en koskaan kuuntele musiikkia lenkillä. En tosin muutenkaan pelkää hiljaisuutta, eli aika usein kotonakaan ei soi mitään. Sitten on se toinen ääripää ihmisiä, jotka avaa telkkarin kotiin tullessaan, kun eivät halua, että kotona on hiljaista. Joo, ja mun stereot ei oo kunnolliset ;)
kispe: Juokseminen on maistunut viime päivinä niin hyvältä ja lenkkipolulla tosiaan melkein herkistyy. Siitä tämä hämmästys juuri alkoikin, kun nappipäitä hiihti vastaan tihenevällä tahdilla.
Veto- ja tehoharjoittelussa ei paljon puuskutukselta muita ääniä kuule, joten musa ei "elämystä" häiritse
Kipa: Olisi mukava kuulla sellaisten ihmisten ajatuksia, jotka aina avaavat sen töllön tai radion ja kaipaavat taustaääntä arkeensa jatkuvasti. Jotkut kuulemma menevät jopa nukkumaan musiikin soidessa.
Ison HD-töllön hinnalla saa jo aika kivat sterkat, joten jos sattuu olemaan hankintoja suunnitteilla, niin...
Lähetä kommentti