"Dokumenttikuvaaja"

Ihailen ihmisiä, jotka vaarantavat henkensä tai terveytensä valokuvatakseen ja raportoidakseen maailman epäkohdista, olivat ne sitten sotia, köyhyyttä tai esimerkiksi luonnon ja ympäristön tuhoamista. Yksi hyvä kuva puhuu usein paremmin kuin pitkäkin reportaasi.

Päätin itse leikkiä dokumenttikuvaajaa ja etsiä jotakin "jännittävää" kuvattavaa. Mökkimme lähiympäristöön oli kuluneen vuoden aikana ilmestynyt suurehko hakkuuaukko. Minulla ei ole mitään metsätaloutta vastaan ja talousmetsän kohtalo on tulla tietyin aikavälein hakatuksi. Näillä metsillä ei ole mitään tekemistä ikimetsien tai muiden oikeasti arvokkaiden luontokohteiden kanssa. Mutta onhan hakkuuaukko silti aina surullinen näky, metsä on sananmukaisesti hakattu hengiltä, riivitty, revitty ja laitettu lihoiksi.

Suuntaisin auringon laskiessa kohti hakkuuaukeaa. Mielikuvitukseni oli vilkkaalla tuulella ja olin lähes vakuuttunut, että ilkeän suurmaanomistajan vartijat estävät pääsyni alueelle tai vähintään yhyttävät minut kuvaamasta ja rikkovat kamerani. Olin jo mielessäni valmistellut argumentit jokamiehenoikeuksista ja siitä, kuinka minulla olisi oikeus kuvata tätä kohdetta. No, sanomattakin oli selvää, että  ketään ei voinut vähempää kiinnostaa retkeni, pelotin ainoastaan yhden korpin lentoon. Sain siis kuvata rauhassa.

En ole koskaan katsonut hakkuuaukko "sillä silmällä" ja on kyllä pakko sanoa, että on se karu näky. Metsä on raiskattu niin täydellisesti kuin mahdollista. Osa tukeista löytyi vielä pinoista, vieressä valtavat kanto- ja risukasat ja maaperä oli metsäkoneen telojen puhki repimää. En nyt sentään herkistynyt, sillä näitä metsiä riittää vaikka muille jakaa, mitään uniikkia tämä hakkuu ei varmasti hävittänyt. 

Aukkoon tuleva laskevan auringon valo loi hienoja kontrasteja ja sai aukkoon paahteisen ja karun tunnelman. Etsin paljon erilaisia kuvakulmia ja yritin saada sommittelussa esiin hakkuuaukossa vallitsevan "fiiliksen". Parhaaksi otokseksi valikoitui lopulta tällainen kuva.

50 mm, f/8, 1/100s, ISO 200

Halusin samaan kuvaan sekä saaliin että jäljelle jääneitä selviytyjiä. Yksittäiset pystyyn jätetyt männyt ja tukkipino loivat mielestäni kuvaan hyvän kontrastin. Ongelmana oli kirkas taustataivas, joka auttamatta paloi kuvassa puhki, jos halusin saada maaperän yksityiskohtia näkyviin. Paahteinen ja kuiva tunnelma ei mielestäni välittynyt tällöin värikuvassa tai mustavalkokuvassa kovin hyvin, joten päätin sävyttää kuvan seepialla. Mielestäni tämä vastasi parhaiten sitä tunnelmaa, minkä paikka minussa synnytti. Käytin keskikokoista aukkoa ja tarkensin hieman tukkipinon ohitse, jolloin tarkka alue kuvassa jatkuu aivan etualalta riittävän kauas ja taustan männyt pehmentyvät sopivasti mutteivat liikaa. 

Hauskaa tällainen ympäristöä tutkiva valokuvaus ja siihen saa lisäpontta kun laittaa mielikuvituksen liikkeelle ja kuvittelee tekevänsä jotakin kiellettyä ja vaarallista:)