Joron henki hukassa?

Nyt on luvassa kaksiosainen kirjoitus Suomen suurimmasta triathlontapahtumasta, eli Joroisten Finntriathlonista. Ensimmäinen osa pitää sisällään henkilökohtaisen kisaraportin ja toisessa osassa keskitytään purnaamiseen. Voit halutessasi lukea molemmat tai toisen näistä kappaleista tai jättää suosiolla kaiken lukematta:)

1. Finntriathlon 14.7.2012

Suuntaisin toista kertaa Savon Pariisiin, eli Joroisiin. Valmistautuminen kilpaan oli sujunut tyhjennyspaastoineen, tankkauksineen ja herkistelyharjoituksineen varsin hyvin. Perjantai-iltapäivällä lähdin kohti 5-tietä yhdessä vaimoni siskon kanssa, joka varsin ystävällisesti oli lupautunut huoltajakseni vaimoni sijaan. Olimme siis päättäneet päästä helpolla ja pikku-neiti jäi vielä tällä kertaa mamin kanssa kotiin. Olo ennen kisaa oli luottavainen ja perjantain kisarutiinit paikan päällä sujuivat vanhasta muistista. Yövyimme maatilamajoituksessa ja aamulla suunnistimme kohti kilpailun lähtöaluetta. Olin jättänyt kaikki varustesäädöt tehtäväksi aamulla, mutta tällä kertaa osasin onneksi varata siihen riittävästi aikaa ja sain rauhassa puuhastella varusteet ja pyörän kisakuntoon. Ylimääräiset varusteet aidan yli huoltotiimille ja lähtöalueelle odottamaan. 

Triathlonministeri ampui lähtölaukausen ja kisa alkoi.  Uinti lähti hyvin liikkeelle ja vältin aiemman puolimatkan sudenkuoppani, eli liian kovan vauhdin alussa. Uinti oli mielestäni varsin tasapainoinen ja tasavauhtinen suoritus, juurikin kisasuunnitelmani mukainen. Uinti tuntui mukavalta ja vesi mielyttävältä. Valvatusjärven vesi melko kirkasta ja erittäin raikasta. Kuulemma se johtuu järven pohjassa sijaitsevista lähteistä. Uintiajakseni kellottui 39 minuuttia, mikä oli minuutin verran parempi kuin viime vuonna, mutta noin 3 minuuttia tavoitettani hitaampi. 

Pyöräilyvaihto sujui ongelmitta ja pääsin 3,5 minuutissa satulaan. 

Olin tehnyt yhden, pienen mutta grandiööttisen, varustemokan. Nopeusmittarin magneetti oli jäänyt harjoituskiekkoon kiinni, eikä minulla ollut nopeusmittaria käytössä. Onneksi huomasin asian jo ennen kisaa ja ehdin valmistautua tähän "sokkona" ajamiseen. Nyt mentäisiin sen kuuluisan fiiliksen mukaan. Lähdin heti agresiivisesti liikkeelle ja ohitettavaa riitti melko paljon. Puuskissa navakaksi äitynyt etelätuuli hidasti meno sekä vastatuuleen että sivutuuleen ajattaessa. Ja koska ainoastaan neljäsosa matkasta oli L-muotoisella radalla myötätuulta, oli  asianmukaisen ajovauhdin puolesta taisteltava ankarammin. Luulin ajavani melko hyvää vauhtia, mutta yllätyksekseni huomasin viimeiselle kierrokselle lähtiessäni olevani selkeästi viime vuoden vauhtia jäljessä. Ja pettymyksen karvaan kalkin juoneena saavuin juoksuvaihtoon 8 minuuttia myöhemmin kuin viime vuonna. Tosin jo matkalla ihmettelin, että miksi 90km kyltti oli tien poskessa jo n. 7 minuuttia ennen vaihtoon tuloani. Oma matkamittaria minulla ei siis ollut, joten luulin kylttiä jotenkin virheelliseksi. 

. 

Vaihto sujui taas tavalliseen tapaan ja pääsin ripeäsi, mutta huonoissa fiiliksissä juoksuradalle. Pyöräily ei juurikaan painanut jaloissa, joten päätelmäni oli, että olin löysäillyt ajaessani ja pilannut sillä kisani. Viime vuoden 04:59 ei ollut saavutettavissa, sen tiesin takuuvarmasti. Yritin jostakin repiä motivaation jäänteitä ja sain piiskattua itseni kohtalaiseen vauhtiin. Tasapaksun, ei kovin raskaalta tuntuneen juoksun jälkeen pääsin hyvävoimaisena ja pettyneenä maaliin. Kisakello pysähtyi aikaan 5:08 ja puolimaratonin ajaksi tuli 1:39. 

Jälkispekulaatiot:

Olin kisan jälkeen lähes maani myynyt, mutta jälkispekulaatioiden jälkeen oloni piristyi huomattavasti. Sain kuulla, että uudella reitillä ajettu pyöräilyosuus oli ollut pituudeltaan 94 kilometriä. Siis neljä kokonaista lisäkilometriä, ne tuottavat ajovauhdillani noin seitsemän lisäminuuttia pyöräilyaikaan. Olin silti ajanut viime vuotista hitaammin, sillä keskinopeuteni oli 34,8 km/h, kun taas viime vuonna se oli 35,5km/h. Tämän vuotiset tuuliolosuhteet varmasti olivat myötävaikuttamassa, mutta olin myös luvattoman hyvävoimainen heti pyöräilyn jälkeen. Olin siis luullut ajavani kovempaa, enkä ymmärtänyt piiskata itsestäni enemmän irti. En enää ikinä jätä nopeusmittaria matkasta!

Uinti ja juoksu olivat molemmat minuutin viime vuotista nopeampia. Myös uintimatkasta kiersi useasta lähteestä kuultu tornihuhu, jonka mukaan se olisi ollut 150 metriä ylipitkä. Jos tämä on totta, selittäisi se hyvin ne uintiaikaani tulleet "ylimääräiset" 3 minuuttia. Juoksu tuntui yllättävän kevyeltä ja koska mitään erityistä tavoitetta ei ollut saavutettavista, jäivät viimeiset mehut puristamatta irti.

Tämä kaikki voi tuntua turhalta spekulaatiolta, mutta itselleni se on tärkeää. Yritän tätä kirjoittaessani samalla päätellä, mikä selittää tämän vuotisen tulostason aleneman. Olivatko ne olosuhteet vai viime vuotista huonompi kunto? Tässä löytämäni syyt:

-Ylipitkä pyörämatka

-Löysästi ajettu pyörä (väärin arvioitu nopeus, huono keskittyminen, ei nopeusmittaria)

-Tuuliolosuhteet

-Mahdollisesti ylipitkä uinti

-Juoksuvaihdon käytännön järjestelyt (selkeästi hitaampi vaihtosysteemi järjestäjän puolesta)

-Löysä juoksu huonon pyöräilyosuuden jälkeen 

En siis usko olleeni huonommassa kunnossa kuin viime vuonna, mutta ehkä huonommin keskittynyt. Ja sellaisia asioita kuin nopeusmittarin osat, ei unohdeta kotiin!!! Ja loppu saa luvan selittyä olosuhteilla:)

2. Purnausta

Kun tulostavoite jää saavuttamatta, valtaavat negatiiviset ajatukset helposti mielen. Sen vuoksi rauhotuin vuorokauden ja kirjoitan tämän Finntriathloniin liittyvän avautumisen vasta nyt. Olen huolissani kuuluisasta "Joroisten hengestä", jota niin kovasti mainostetaan. Mielestäni tämä vuoden henki haisi pahalle ainakin tämän kuntosarjalaisen nenään. Monessa pienessä yksityiskohdassa oli mielestäni viime vuoteen verrattuna tingitty ja ennen kaikkea kuntosarjalaisten kustannuksella. Ja tässä haisi taustalla voimakkaasti se, että lisää osallistujia pitää saada kaiken muun kustannuksella. 

Aloitan siitä, mikä kuntosarjalaisia  (66% osallistujista ) varmasti ärsytti eniten. Kilpasarjalaisten lähdöt oli tänä vuonna siirretty alkavaksi puolen päivän jälkeen, kun taas viime vuonna kaikki starttasivat samaan aikaan aamulla. Tästä johtuen järjestäjät kieltäytyvät luovuttamasta kuntosarjalaisten varusteita ja pyöriä ennen kuin viimeinenkin kilpasarjalainen oli päässyt juoksemaan. Normaalissa kisasysteemissä varusteiden nouto rytmittyy automaattisesti jokaisen hakiessa omaisuutensa maaliin päästyään. Nyt kuntosarjalaiset saivat vesisateessa seisten odottaa tavaroitaan lähes kolme tuntia ja tämä tietenkin tuotti varustepisteille massiiviset jonot. Kaatosateessa jonossa seisetessäni ympärilläni raikuivat kyllä melkoiset ärräpäät ja useampi pettynyt osallistuja valitti typerästä järjestelystä. Ensin jonotettiin 50 metriä hakemaan juoksupussia. Ja sitten 100 metriä hakemaan pyöräilyvarusteita. Pyöräilyvarusteet myös jaettiin ahtaassa karsinassa ja varustepussit lojuivat siellä aivan sikin sokin, jolloin oman pussin löytäminen oli lähinna sattuman kauppaa. Tällaisesta ei ollut tietoakaan viime vuonna, jolloin pienempi osallistujamäärä mahdollisti asianmukaiset järjestelyt kaikille. 

Jos kerran resurssit eivät riitä parempaan, pitäisi järjestäjällä olla pokkaa sulkea ilmoittautuminen esim. 700 urheilijan jälkeen, jotta myös kuntosarjalaiset saavat "triathlonhenkisen", tasapuolisen kohtelun. 

Pyöräilyosuuden peesikiellon valvonta oli mielestäni täysin olematonta. Moottoripyöriä kyllä ajoi toistuvasti massiivisten 10-20 hengen peesijunien ohi, mutta yhtään varoitusta tai sakkoa en nähnyt annettavan. Mahtoivat olla jotain paikallisia prätkäjätkiä, joista oli lähinnä kiva ajella kisajärjestäjän piikkiin. Ja nämä samat junat tulivat vastaan myös seuraavalla kierroksella. Peesaaminen oli niin valtaisaa ja härskiä, ettei sitä oikein enää voinut uskoa todeksi. Tämä huijaaminen oli noussut enemmänkin säännöksi kuin poikkeukseksi, omaa ajoaan ajavia rehtejä kisaajia näkyi vähemmän kuin peesaajia. 

Tämä on todella sääli, sillä monelle Finntriathlon on ensimmäisiä kilpailuja lajin piirissä. Tällainen yleinen säännöistä piittaamattomuus ja sääntöjen huono valvonta antavat väärän käsityksen lajin luonteesta. Mielestäni Suomen suurimman triathlontapahtuman on pystyttävä tässä parempaan, etenkin kun kilpasarjalaisia ei tarvinnut valvoa samaan aikaan.

Valvatusjärven pysäköintisekoilu. Ei ole mitään syytä estää kilpailijoita tuomasta pyöriään autolla perilla asti perjantai-iltana. Kaksi kilometriä metsäistä mutakourua jalkapatikassa toi lähinnä mieleen Woodstockin, ei urheilutapahtumaa. 

Oikean mittaiset kisamatkat. Kun kisataan Suomen mestaruudesta, ei ylipitkillä matkoilla ole niin väliä. Nopein voittaa, hitaampi häviää. Ja itsensä ylittämään tullut, lajiin "leppoisasti" suhtautuva kuntoilija ei myöskään tässä juurikaan häviä. Mutta me "tosikkokuntoilijat". Yksi jos toinenkin tuli kellottamaan Joroisiiin uutta ennätystään, eikä sitä edesauta neljän kilometrin "pyöräilysakko" ja mahdollisesti myös ylipitkä uinti. Olisi kiva kilpailla ja haastaa itsensä oikean pituisilla matkoilla. Tämän on tosin täytynyt johtua jostakin käytännön ongelmasta, reittiähän oli muutettu viime vuoteen verrattuna.

Tämä avautuminen saattaa olla täysin turhaa ja aiheetonta. Tai sitten ei. Mielestäni Joroisissa oli nyt lähdetty sille tielle, että tapahtumaan osallistuu kahden kerroksen väkeä. Oikeat triatleetit kilpasarjoissa ja muut kuntosarjoissa. Osallistujamääriä halutaan kasvattaa laadun kustannuksella ja tapahtumasta alkaa tulla tyypillinen massatapahtuma. Reippailua Suomen luonnossa kallista osallistumismaksua vastaan. Ja samalla toiset kisaavat triathlonin Suomen mestaruudesta. En usko, että Joroinen kuuluu ensi vuoden kisakalenteriini. Ainakaan kuntosarjassa...

Olipas raskas paatos, lupaan seuraavaan kisaraporttiin kepeämmän luonteen:)