Leirikoulu

Kuten jo viime syksynä mainitsin, lähdettiin vuoden 2013 harjoitus- ja kisakauttani suunnittelemaan aiemman mutuperinteen sijasta ammattilaisen ohjauksessa. Ja melko pian harjoitteluani suunnitellessa koutsini kysyi halukkuuttani lähteä keväällä treenileirille hakemaan pyöräilykaudelle etukäteisstartti ja antamaan intensiivisellä tehotreenikuurilla potkua alkavaan kesäkauteen. Koska en kuulu mihinkään suurempaan treeniporukkaan, oli selvää, että leirille pitäisi lähteä jonkun ulkopuolisen ryhmän mukana. Sain järjestymään pääsiäiseksi useamman viikon loman, ja ei aikaakaan, kun sain tamperelais-sastamalalaisen Aqua Plus -triathlonkoulun vetäjän Kaj Söderdahlin puhelinnumeron ja etukäteistiedon siitä, että halutessani mahtuisin leirille mukaan. Aluksi minulle tarjottiin kahden viikon leiripakettia, mutta koska en halunnut uhrata aivan näin paljon perheen loma-aikaa treenaamiseen, sain onnekseni peruutuspaikan lyhyemmälle 11 päivän leirille. Seuraavaksi olinkin jo verkkopankissa maksamassa treenileirimaksua, jolla lunastaisin itselleni lennot, puolihoidon ja 11 päivää ohjattua harjoittelua Gran Canarian lämmössä.

Leirin lähestyessä ryhdyin pohtimaan pyörään liittyvää käytännön asiaa, jossa minun oli valittava yksi kolmesta: 

1. Ostaa pyörälaukku ja pakata mukaan maantiepyörä

2. Ostaa pyörälaukku ja pakata mukaan aika-ajopyörä

3. Vuokrata pyörä paikanpäältä

Heti kättelyssä jäi tarkastelusta pois vaihtoehto 3, oma pyörä pitää saada mukaan. Koska kyseessä olisi maantiekauden avaus, ja luvassa olisi paljon vuoristonousuja, valitsin vaihtoehdon yksi. Maantiepyörässä minulla on "vuoriystävälliset" compactvälitykset, ja olen aina perinteisesti avannut kauden sillä. Cervélolla ehtisi sitten ajaa koko kesän...

Markkinoiden (tietääkseni) edullisin pyörälaukku meni heti tilaukseen:

Erityisen hienoa laukussa oli sen kylkeen painettu varoitus, joka kertoi pakaasin sisältävän unipyörän. Mahtavaa!

Aqua Plus lähetti ennen matkaa osallistujille kattavan matkaohjeen tavaralistauksineen. Mitään erityistä uutta minun ei laukun lisäksi tarvinnut hankkia; ostoslistallani oli mm. aurinkorasvaa, troppeja ja hirmuinen määrä tankkaus- ja palautumisjuomajauheita, energiapatukoita ja geelejä. 

Koska luvassa olisi 11 päivää tehokasta treenaamista, piti treeniohjelmaa keventää edeltävällä viikolla. Tämä järjestyi taas kuin itsestään, sillä nappasin itselleni talven toisen nuhaflunssan ja leiriä edeltäneet viisi päivää lepäsin kieli keskellä suuta ja parannuin juuri parahiksi ennen lähtöä. 

Kiirastorstaiaamuna kello soi neljältä, ja viideltä istuin farmaritaksin etupenkillä pyörä- ja matkalaukun täyttäessä koko muun auton. 

Olin siis lähdössä minulle täysin tuntemattoman porukan kanssa matkaan, tiesin ainoastaan valmentaja-Kaitsun nimeltä, mutten häntäkään naamalta. 

Lähtöaulassa yritin tähyillä triatleettien näköisiä tyyppejä, mutta toisaalta ajattelin, että porukka löytyy erikoismatkatavaraluukulta Las Palmasin kentällä. Koneessa istuessani kiinnitin huomiota vieruskaverini ranteessa olleeseen Garmin-kelloon, joka paljasti kaverin olevan jonkun sortin urheilija. Kyselin hänen matkasuunnitelmiaan (dokaus, pokaus vai joku muu?) ja löysin treeniporukkamme ensimmäisen jäsenen. Turvavyön merkkivalon sammuttua kiersimme vähän konetta ympäri, ja tapasin muitakin Aqua Plus-porukan jäseniä. Porukka vaikutti mukavalta, ja leirifiilis alkoi nousta kattoon. Ja kohta Finskin pilotti jo laskeutuikin Gran Canarian maaperälle. Aplodien kera tietenkin, lomalennostahan oli kysymys.

Mitä sitten tapahtuikaan? Se selviää leiriraportin toisessa osassa, jonka rustaan lähipäivinä.