Liikuntaharrastusten ja perhe-elämän yhteensovittaminen voi olla ajoittain hyvinkin hankalaa. Useiden tutkimusten mukaan nuorten aikuisten fyysinen aktiivisuus vähentyy merkittävästi perheen perustamisen myötä ja viimeistään nelikymppisenä moni huomaa entisen hyvän kunnon vaihtuneen etureppuun ja hengästymiseen rappusia kävellessä.
Aktiivisesta harjoittelustani johtuen saan toistuvasti kyselyjä ja ihmettelyjä siitä, miten ehdin ja pystyn sovittamaan yhteen perhe-elämäni, työni ja aktiivisen kuntourheiluharrastukseni. Aika on varsin demokraattinen suure, sitä jaetaan kaikille tasavertaisesti 24 tuntia vuorokaudessa, ja jokaisen meidän tehtäväksi jää päättää miten tuo aika käytetään. Viikossa on 168 tuntia, joista minun harjoitteluintensiteetilläni puuhastelevan henkilön on keskimäärin etsittävä 8-12 tuntia aikaa harrastukselleen. Tämä ei onnistu ilman hyvää suunnittelua, perheen tukea tai hyvää motivaatiota.
Isin trikoot hukassa, etsintä päällä koko perheellä!
Suosittujen triathlon-kirjojen kirjoittaja ja valmentaja Joe Friel on todennut, että perheen tuki on yksi tärkeimmistä aktiivisesti harjoittelevan triatleetin taustavoimista. Jos sitä ei ole, ei voi harjoitella tavoitteellisesti aiheuttamatta säröä joko perheeseen, harjoitteluun tai todennäköisesti molempiin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että vaimoni tukee pöhköä harrastustani vilpittömästi ja kannustaa minua motivaatiokuoppien pohjalta eteenpäin. Olen seuraavaksi käynyt läpi mielestäni tärkeimmät tekijät, joilla meidän perheen arki saadaan rullaamaan onnellisesti harrastuksestani huolimatta. Tai ehkä juuri siitä johtuen...
1. Hyvä suunnittelu. Käyn aina vaimon kanssa läpi seuraavan viikon treenisuunnitelmat sunnuntaina. Vaimoni harjoittelee itse parhaillaan puolimaratonille, joten sovitamme aikataulumme niin, että molemmat pääsevät haluamilleen lenkeille. Mikäli viikolla on paljon muita aktiivisia menoja, luovitaan aikataulut niiden mukaisesti. Ja tarvittaessa tingitään jostakin harjoitteesta, mikäli se ei mitenkään mukaan mahdu.
2. Tehdään yhdessä. Käymme vaimoni kanssa yhdessä lenkeillä, omat PK-vauhtini sopivat hänelle hyvin, joten yhdessä harjoittelu onnistuu mukavasti. Samoin yhteinen spinningtunti kuului koko talven torstai-iltoihimme. Olemme onnekkaita, sillä pystymme yleensä kerran tai kahdesti viikossa järjestämään pikkuneidillemme lapsenvahdin muutamaksi tunniksi. Tästä erityiskiitos mummille, LD:lle ja kaikille muille "typyvahdeille".
Erityisbravuurimme on yhteisuinti. Menen itse suoraan töistä hallille, jonne vaimoni kävelee vaunujen kanssa siten, että harjoitukseni päätyttyä kohtaamme aulussa. Vaimoni siirtyy altaaseen ja me siirrymme typyn kanssa kahvilaan välipalalle ja kahvikupposelle. Ja palaamme yhdessä autolla kotiin. Ostimme neidille juuri vauvauikkarit ja tällä viikolla onkin tarkoitus vaihtaa vahtivuoroa suoraan altaalla.
3. Työmatkojen ja siirtymien hyväksikäyttö. Pääkaupunkiseudulla aikaa saa helposti kulumaan matkustamiseen ja ruuhkassa istumiseen. Uimahalli sijaitsee työmatkani varrella, joten uintitreeni suoraan töistä säästää aikaa huomattavasti verrattuna siihen, että tulisin kotiin ja ryhtyisin puuhaamaan lähtöä alkuillasta. Samoin juoksutreenin voin tehdä siten, että menen lenkkivarusteissa aamulla töihin ja lähden matkaan suoraan työpaikan ovelta. Näin säästyy yhden työmatkan aika. Kesäiset siirtymät mökeille ja muihin paikkoihin hyväksikäytän aina kun on mahdollista, muu perhe siirtyy autolla, minä pyörällä. En ole aamuihminen, joten aamuharjoittelu ei kuulu ohjelmaani. Mutta pyrin aina arkena tekemään harjoitukseni heti töiden jälkeen. Tästä johtuen olen yleensä viiteen mennessä urheilut urheillut ja loppu ilta on aikaa perheelle.
4. Mukavuuksista luopuminen. Rakastin ennen viikonloppujen ylipitkiä yöunia, nukuin usein lähes kellon ympäri. Vaikka heräämmekin periaatteessa viikonloppuisin vuoroaamuin neidin aikataulussa, olen nyt kevään myötä luopunut aamu-unistani ja pyrkinyt lähtemään pitkille pyörälenkeille ennen yhdeksää. Näin pitkäkin harjoitus on yleensä tehty siinä vaiheessa päivää, jolloin ennen vasta heräilin.
Hektisen työpäivän jälkeen moni varmasti toivoo kotiin tultuaan lyhyttä rauhoittumishetkeä tilanteessa, jossa puoliso on kotona lapsen kanssa. Olemme sopineet, että treenini on rauhoittumishetkeni. Lapsiperherumba alkaa sen jälkeen heti ulko-ovelta.
Palauttava harjoitus
Iltariekkumiset ovat vähentyneet viime vuosina. Vaikea sanoa mikä johtuu ikääntymisestä, mikä opiskelijaelämän päättymisestä, mikä parisuhteesta, mikä lapsesta ja mikä triathlonista. Toistaalta välillä pitää juhlia ja silloin treeniohjelman lepopäivä pitää ajoittaa siten, että ilta voi edetä normipäivähengessä.
5. Lepopäivän ja vähiten motivoivien treenien ajoitus. Jotta harjoitusohjelma menee viikkotasolla läpi, kannattaa lepopäivää pantata mahdollisimman pitkälle loppuviikkoon. Koskaan ei voi tietää, mitä viikko tuo tullessaan, joten välipäivä on hyvä pitää takataskussa. Teen uinnit mahdollisuuksien mukaan alkuviikosta, ne sujuvat minulta tahmeimmin kaikista harjoitteista, joten ne pitää saada pois roikkumasta mahdollisimman nopeasti. Viikonloppuaamuihin saa budjetoida vain houkuttelevimmat harjoitukset, tällöin usein laiskottaa, enkä todellankaan saa itseäni lähtemään uimahallille.
6. Ei televisioita. Meillä ei ole televisioita. Finnpanelin vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan 10 vuotta täyttäneet suomalaiset katsoivat televisiota päivittäin 3 tuntia 3minuuttia. Pari tuntia treeniä päivässä ja silti on vielä tunti käyttämättä...
Ei se arki aina kitkatta rullaa, mutta näillä konsteilla meidän perheessä on toistaiseksi sopu säilynyt. Tilanne tietenkin elää koko ajan, vaimoni palaa kohta töihin, tyttö kasvaa. Mistäs minä tiedän toimiiko tämä systeemi enää ensi syksynä. Tai huomenna?
Mutta sotkua syntyy takuuvarmasti!
13 kommenttia:
Tosi mielenkiintoinen postaus. Meillä uhreilut on tehty niin, että mies käy salilla/lenkillä/tennistä aina työpäivän aikana. Viikonloppuisin sitten tehdään lyhyempi treeni yhtenä tai kahtena päivänä. Minä teen myös urheilut miehen työpäivän aikana niin, ettei siihen tarvitse uhrata sitä yhteistä aikaa muuta kuin viikonloppuisin. Mies juuri naureskeli vappupäivän aamuna puoli kymmeneltä ollessaan salilla, että eipä nähnyt tämänkään päivän tulevan.; ) Organisointi mahdollistanee treenit aina, jos on sitä tahtoa riittävästi. Ja sitten kun Neiti T aloittaa oman uintikoulunsa, niin pääsette koko perhe treenaamaan samaan aikaan.: )
Ah toi kalanruotoparketti!! Mikä on talon rakennusvuosi? Tää asian vierestä, eksyin siskos blogista. Hyviä treenejä!
Piti vielä lisätä, että uskon, että juuri molemminpuolinen kannustus on urheilussa avainasemassa. Jos toinen olisi töllöä tuijottava sohvaperuna (näin kärjistäen), voisi joutua enemmän perustelemaan omaa ajankäyttöään urheiluun. Mutta kun se on asia, josta molemmat tykkäävät ja jota molemmat harrastavat, löytyy myös ymmärrys siihen uhrattavaa aikaa kohtaan.
Mainio kirjoitus!
Olen täysin samaa mieltä, että hyvän suunnittelun avulla ehtii tekemään huomattavan paljon enemmän.
(ja ilman telkkaria vielä enemmän!)
Jos töiden jälkeen alkaa kotona pohtimaan, että mitähän tänään oikein tekisi, niin aika todennäköistä että tänään voisikin maata sohvalla ja vähän jo ramaseekin, että ehkä lepopäivä on juuri nyt kohdallaan jne..
(versus että on jo tekemässä treeniä, ennenkuin ehtii alkaa pohtimaan loistavia verukkeita vetelehtimiseen :))
Kyllä jäisi omista treeneistä ainakin puolet tekemättä, jos en olisi niitä etukäteen suunnitellut.
Summa summarum: "ei mulla oo aikaa urheilla" on ihan bullshittiä!
Kaitaliina: Jokainen perhe päättää, mihin yhteisen aikansa käyttää. Jos liikkuminen on molempien vanhempien prioriteettilistalla kärkisijoilla, ei se edes oikeastaan ole ajan uhraamista vaan mielekästä käyttöä.
Mä mietin joku sunnuntaiaamu tyhjällä Paloheinän parkkiksella klo 6:45 vähän samaa kuin miehesi, tähän on tultu...
Anonyymi: Talomme on rakennettu vuonna 1963, kalaruotoaikakaudella.
kispe: Juuri näin. Kaikilla on yhtä paljon aikaa, jokainen päättää mitä sillä tekee. Jos itsensä päästää työpäivän jälkeen sohvalle, muuttuu paraskin treenipäivä takuulevoksi.
Isäni tuttava oli kova veneiden, autojen yms. rassaaja, joka lähestulkoon asui autotallissa/venesuulissa. Hän oli todennut, että jos työhaalari ei ole päällä 5 min töistä tulon jälkeen, ilta on menetetty. Sama pätee näköjään siis myös muihin harrastuksiin.
Hyvä kirjoitus. Omat lapseni ovat taapero ja kouluikäisiä. Aktiivisesti urheilevien vanhempien perheessä kasvaa usein aktiivisesti urheilevia lapsia ja nyt kun lapsen liikuntaharrastus vaatii todella paljon aikaa, olemme ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että joudumme todella miettiämään omia harrastusaikoja. Omista treenimääristä on nyt ollut pakko nipistää ja harjoitusajat ovat aamu-uniselle täyttä myrkkyä. Osallistumme aktiivisesti lasten harrastuksiin esim. valmentajina, joten ei onnistu sekään että menisi lenkille samalla kun lapsen harkat ovat. Mutta taas olen ajatellut sitä, että nämä ovat valintakysymyksiä ja olen iloinen, että myös lapset ovat löytäneet liikunnan ilon. Itse aikanaan panostimme esikoisen kohdalla hyviin välineisiin, juoksurattaisiin, rinkkaan ja ahkioon. Nämä välineet ovat kestäneet kymmenisen vuotta ja olleet ehdottomasti loistava lisä siihen, että pääsee itse liikkumaan.
Mukavaa kesää teidän perheelle!
Hyvin organisoitu on puoliksi tehty :). Siitä huolimatta - omassa perheessäni ei olisi mahdollista, että jompikumpi aikuinen käyttäisi noin paljon aikaa harrastukseensa, oli se sitten liikunta tai joku muu. Toisen puoliskon voimat eivät yksinkertaisesti riittäisi arjen pyörittämiseen. No, meillä on lapsiakin enemmän kuin yksi. Liikunnasta ei silti tingitä ja kuka tietää, millaista elämä on sitten kun lapset ovat koululaisia? Ehkä minäkin sitten treenaan maratonille...:).
- Toinen siskosi blogin kautta paikalle saapunut :)
Heta:
Itsekin toivon, että liikunnallinen innostus tarttuisi lapseemme. Ja jos lapsen harrastuskuviot vievät myös vanhemman mennessään (siis positiivisessa mielessä), siinä vaiheessa menetetyt treenitunnit tuskin harmittavat. Juoksu-/pyörärattaat löytyvät meiltäkin ja niihin on myös jalakset saatavilla. Saattavat mennä ensi syksynä hankintaan...
Mukavaa kesää myös teille!
Anonyymi:
Yhden lapsen kanssa lienee vielä melko helppoa. Mitä suurempi lapsikatras, sitä hankalammaksi oma harrastaminen varmasti muuttuu.
Heheh, otan joo kaiken kunnian että saan olla mukana edistämässä sun triatlonistiuraa! Däng jyy, ja ilo on mun puolella, jopa bussipulttien aikana! LD
LD: Jes, jokaisella triathlonistilla pitää olla stylisti-vaatturi-huoltaja-käly:)
Tosi hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus! :) Pätee ylipäätään kiireisen perheen arkeen - mikä ikinä sen aiheuttaakaan.
Tsemiä Peque et co! Ja ms. T tietenkin!
P
Olipas mukava kirjoitus. Ihailtavaa ahkeruutta :) Ja ylipäänsä tuollainen suunnittelu on hyvä tapa - pysyypähän perillä muutenkin toisen seuraavan viikon suunnitelmista. Sitä aina mietin, että miten kehosi palautuu noin suuresta treenimäärästä? Aurinkoista kesää (kai nyt voi jo puhua kesästä...?)!
P: Kiitos. Kiire-sanaa yritän aina välttää, on ainoastaan hyvin organisoituja tai huonosti organistoituja aikatauluja:)
heinis: Kiitos. Palautumisen kanssa saa ollakin tarkkana. Huomasin esim. Kanarian leirillä, että rasittavimmassa vaiheessa leposykkeet olivat koholla, uni tuli huonosti ja se oli katkonaista. Onneksi seuraava kevyt päivä helpotti heti. Yritän tarkkailla kaikkia mahdollisia merkkejä ylirasituksesta ja olen valmis niihin reagoimaan. Yleisesti ottaen jos treeni kulkee ja maistuu hyvälle ja illalla saa hyvin kierrokset alas ja unen päästä kiinni, koen olevani palautunut.
Kesä se on, shortseilla töihin (trikoot, tietenkin...)
Lähetä kommentti