lauantai 12. toukokuuta 2012

Nollasta sataan


Tämä kirjoitus on kertomus siitä, mitä paljon on mahdollista saavuttaa lyhyessä ajassa, jos on valmis sitoutumaan tavoitteeseensa ja tekemään töitä sen eteen.



Ystäväni ei ollut aiemmin juuri lainkaan liikunnallisesti aktiivinen. Hän oli terve, normaalivartaloinen ja oli tottunut liikkumaan kävellen, mutta säännöllisiä liikuntaharrastuksia hänellä ei ollut lainkaan. Lenkkeilyä hän oli joskus harvoin kokeillut, mutta liian kovaa juostut spurtit tuntuivat aina pahalta ja lenkkeilystä oli jäänyt huono fiilis. Yli kilometrin yhtämittaista matkaa hän ei ollut juossut vuosikausiin.

Perheessään olevan maratoonarin ja allekirjoittaneen juoksuhöpötyksiä aikansa kuunneltuaan hän päätti vielä kerran antaa juoksulle mahdollisuuden. Opastin häntä kunnollisten lenkkikenkien hankkimisessa ja neuvoin aloittamaan erittäin rauhallisilla vauhdeilla spurttailun sijaan. Tämä tapahtui marras-joulukuun vaihteessa 2011. Lenkkeily ei yllättäen tuntunutkaan niin pahalta ja lenkeistä jäi kohtalaisen hyvä maku suuhun. Säännöllisyys juoksusta vielä puuttui, mutta lenkkejä taittui joulun alla kuitenkin enemmän kuin yksi.

Sitten, pyytämättä ja yllätyksenä, annoimme hänelle vaimoni kanssa joululahjaksi sykemittarin ja pääsylipun Helsinki City Runille. Ensireaktio oli luonnollisesti järkytys. Tämä jälkeen sain puhua kuin Runeberg saadakseni hänet vakuuttumaan, että aloittamalla vuoden vaihteessa säännöllinen harjoittelu, olisi puolimaraton mahdollista selvittää kunnialla reilun neljän kuukauden kuluttua. Harkinta-ajan jälkeen tähän sitouduttiin.

Maili poikineen!


Lenkkejä sovittiin tehtäväksi kolme viikossa. Tärkeimpänä harjoituksena oli rauhallinen matalan sykkeen peruskestävyyslenkki, jossa sykkeet oli tarkoitus pitää kurissa vaikka välillä kävellen. Toinen harjoitus oli hieman reippaampi ja lyhyempi lenkki, edelleen kuitenkin peruskestävyysalueella. Viimeisenä harjoituksena oli reippaampi lyhyt vauhtikestävyyslenkki. Kaikkien lenkkien matkoja kasvatettiin kevään kuluessa ja matkaa oli lupa tarvittaessa taittaa kävellen.

Talven kovimmat pakkaset ja flunssa-aallot tekivät omat notkahduksensa harjoitteluun, mutta ystäväni onnistui noudattamaan kolmen lenkin ohjelmaansa varsin hyvin. Säännöllisyys ja pitkäjänteisyys olivat avainsanoja ja juoksukunto kehittyi keväällä huimaa vauhtia.
Puhelahjojani tarvittiin taas puolimaratonin lähestyessä, koska ilmassa alkoi olla paniikin tuntua. Onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän vakuuttava ja analysoituamme ajankohtaisen juoksukunnon ja sitä vastaavan kisavauhdin HCR:lle, ystäväni päätyi lähtöviivalle Helsingissä 5.5. lauantaina.


  


Loppu on helppo arvata: HCR tavoiteaikataulussa maaliin!!! Erittäin uupuneena ja kaikkensa antaneena, mutta maaliin. Neljän kuukauden harjoittelulla nollasta sataan. Ihan jees!




6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mihin aikaan hän suunnilleen juoksi puolikkaan? Itsekin mietin osallistumista mutta lykkäsin sen kuitenkin vielä ensi vuoteen. Hieno tsemppaus teiltä ja hieno suoritus ystävältänne :)

Peque kirjoitti...

Kiitos. Tavoite oli ensisijaisesti päästä maaliin ja toissijaisesti alittaa 2:45. Molemmat tavoitteet siis toteutuivat.

Anna kirjoitti...

Myötäiloa ystäväsi puolesta ja varmasti on tuottanut hyvää mieltä valmentajallekin. :)

Peque kirjoitti...

Anna: Kiitos. Oli mielenkintoista seurata tällaista harjoittelua, jossa lähdettiin aivan nollasta liikkeelle. Nousujohteinen kuormituksen lisääminen ja säännöllinen treeni tekivät ihmeitä muutamassa kuukaudessa.

A kirjoitti...

Hieno, inspiroiva projekti!

Yritän tsempata kaveriani syksyn Midnight Run -tapahtumaan ja tällaisia "nollasta sataan" -tarinoita näyttäisin hänelle enemmänkin. Hän kun ei usko, että kesän päätteeksi jaksaisi juosta tuota kymmentä kilsaa.

Tällaisissa projekteissa tuella on kyllä suuri merkitys. Ystävällesikin on varmasti ollut hyödyllistä, että hänellä on ollut ohjaaja, joka osaa neuvoa ja tsempata. Omat neuvomistaitoni ovat niin ja näin, tosin suurin haaste kympin projektissamme lienee se, että välissämme on noin 200 kilsaa, jolloin pääsen harvoin paikalle pitämään mallilenkkejä.

Kiitos, muuten tsemppaavasta ja inspiroivasta blogista. Olen saanut täältä monia vinkkejä juoksuuni!

-Anna

Peque kirjoitti...

Anna: Kiitos. Juokseminen on siitä hienoa, että mitä matalammalta tasolta lähtee, sitä huikeampaa on kehitys. Jos et pääse ystävääsi usein näkemään, kannattaa kuitenkin vähintään viikoittain kysellä "vaivihkaa", että kuinkas ne kuluneen viikon lenkit ovat sujuneet. Itse ainakin harrastin tällaista jatkuvaa lenkkiutelua:) 10km tavoite on perusterveelle ihmiselle ihan sopiva ja toteutuu varmasti, jos ei tule loukkaantumisia ja kunhan harjoittelu on säännöllistä.