Nollasta sataan

Tämä kirjoitus on kertomus siitä, mitä paljon on mahdollista saavuttaa lyhyessä ajassa, jos on valmis sitoutumaan tavoitteeseensa ja tekemään töitä sen eteen.

Ystäväni ei ollut aiemmin juuri lainkaan liikunnallisesti aktiivinen. Hän oli terve, normaalivartaloinen ja oli tottunut liikkumaan kävellen, mutta säännöllisiä liikuntaharrastuksia hänellä ei ollut lainkaan. Lenkkeilyä hän oli joskus harvoin kokeillut, mutta liian kovaa juostut spurtit tuntuivat aina pahalta ja lenkkeilystä oli jäänyt huono fiilis. Yli kilometrin yhtämittaista matkaa hän ei ollut juossut vuosikausiin.

Perheessään olevan maratoonarin ja allekirjoittaneen juoksuhöpötyksiä aikansa kuunneltuaan hän päätti vielä kerran antaa juoksulle mahdollisuuden. Opastin häntä kunnollisten lenkkikenkien hankkimisessa ja neuvoin aloittamaan erittäin rauhallisilla vauhdeilla spurttailun sijaan. Tämä tapahtui marras-joulukuun vaihteessa 2011. Lenkkeily ei yllättäen tuntunutkaan niin pahalta ja lenkeistä jäi kohtalaisen hyvä maku suuhun. Säännöllisyys juoksusta vielä puuttui, mutta lenkkejä taittui joulun alla kuitenkin enemmän kuin yksi.

Sitten, pyytämättä ja yllätyksenä, annoimme hänelle vaimoni kanssa joululahjaksi sykemittarin ja pääsylipun Helsinki City Runille. Ensireaktio oli luonnollisesti järkytys. Tämä jälkeen sain puhua kuin Runeberg saadakseni hänet vakuuttumaan, että aloittamalla vuoden vaihteessa säännöllinen harjoittelu, olisi puolimaraton mahdollista selvittää kunnialla reilun neljän kuukauden kuluttua. Harkinta-ajan jälkeen tähän sitouduttiin.

Maili poikineen!

Lenkkejä sovittiin tehtäväksi kolme viikossa. Tärkeimpänä harjoituksena oli rauhallinen matalan sykkeen peruskestävyyslenkki, jossa sykkeet oli tarkoitus pitää kurissa vaikka välillä kävellen. Toinen harjoitus oli hieman reippaampi ja lyhyempi lenkki, edelleen kuitenkin peruskestävyysalueella. Viimeisenä harjoituksena oli reippaampi lyhyt vauhtikestävyyslenkki. Kaikkien lenkkien matkoja kasvatettiin kevään kuluessa ja matkaa oli lupa tarvittaessa taittaa kävellen.

Talven kovimmat pakkaset ja flunssa-aallot tekivät omat notkahduksensa harjoitteluun, mutta ystäväni onnistui noudattamaan kolmen lenkin ohjelmaansa varsin hyvin. Säännöllisyys ja pitkäjänteisyys olivat avainsanoja ja juoksukunto kehittyi keväällä huimaa vauhtia.

Puhelahjojani tarvittiin taas puolimaratonin lähestyessä, koska ilmassa alkoi olla paniikin tuntua. Onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän vakuuttava ja analysoituamme ajankohtaisen juoksukunnon ja sitä vastaavan kisavauhdin HCR:lle, ystäväni päätyi lähtöviivalle Helsingissä 5.5. lauantaina.

  

Loppu on helppo arvata: HCR tavoiteaikataulussa maaliin!!! Erittäin uupuneena ja kaikkensa antaneena, mutta maaliin. Neljän kuukauden harjoittelulla nollasta sataan. Ihan jees!