maanantai 11. helmikuuta 2013

Pakkasyö on...

Palaan taas pitkästä aikaa valokuvausaiheen pariin. Olen kuluneen vajaan vuoden aikana saanut todella oppia valokuvaamisen vaikeuden. Kuvia on helppo räpsiä ja etenkin omaa lasta tulee jatkuvasti valokuvattua "aivot narikkaan"-mentaliteetilla. Vaikeampaa on onnistua vangitsemaan ympäristöstään jotakin muuta mielenkiintoista, mikä  jaksaa kiinnostaa myös jotakuta muuta.

Myös omasta lapsesta otetuista kuvista parhaita ovat ne, joita on etukäteen vähän suunnitellut ja pyrkinyt optimoimaan olosuhteet. Tusinakuvat hukkuvat bittiavaruuteen, hyviin kuviin jaksaa palata myös myöhemmin.


Joskus olosuhteet ovat kuitenkin niin täydellisen upeat, että myös Peque onnistuu melkoisen helposti saamaan (ainakin omasta mielestään) hienoja kuvia. Eräänä kuluneen talven yönä oli kova pakkanen, kirkas tähtitaivas ja edeltävästi oli satanut rankasti lunta. Olimme talvipäivän vietossa maaseudulla ja totesin, että nyt tai ei koskaan pitää lähteä jalusta kanssa ulos kuvaamaan.


Harjoittelin ja säädin kameraa melko pitkään, kunnes optimaaliset pimeäkuvaus-asetukset löytyivät.


Pitkä 20-30 sekuntia kestävä valotusaika, laajakulmalinssi ja keskisuuri aukko näyttivät tuottavan talvimaisemista parhaimpaa jälkeä.



16mm; f/9,0; 30s; ISO 1250

Kuu paistoi niin uskomattoman kirkkaasti, että sen saattaisi jopa luulla olevan aurinko...



16mm; f/9,0; 30s; ISO 1250

Kylmää ja lämmintä samassa kuvassa.



16mm; f/9,0; 30s; ISO 1000

Kuu osui täydellisesti oksien väliin.





33mm; f/9l0; 30s; ISO 1250

Tässä kuvassa on jotakin pahaenteistä.




33mm; f/9,0; 30s; ISO 1250


Etsi tuttu tähtikuvio...

18 kommenttia:

Alma kirjoitti...

SIIS APUA! Mitä kuvia! En oo näitä nähnyt ennen. Ihan kuin piirroksia, erit. tuo viimeinen. WOWOWOOOOW!

Peque kirjoitti...

Alma: Kiitos. Silloin oli niin kaunista kaikkialla, että kaikesta olisi saanut hienon kuvan. Onneksi umpihanki, jalustan asettelu ja puolen minuutin suljinaika pakottivat miettimään asetelmia. Muuten olisi helposti mennyt räpsimiseksi.

Anna kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia sulla taas. :) Toiseksiviimeisen kuvan valossa on jotakin taianomaista.

Peque kirjoitti...

Anna: Kiitos. Mielestäni se toiseksi viimeisen kuvan tunnelma on jotenkin uhkaava, se ehkä tosin välittyi livenä paremmin:)

kispe kirjoitti...

Oho, aika hienosti oot asetellut noi tähtikuviot tohon puun reunukseksi! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuin jostakin valokuvaopetuskirjasta otettuja kuvia. Olet Peque lähes ammattilainen monessa asiassa, mihin tartut. Teet sen niin suurella tarkkuudella ja hartaudella. Ihailtavaa!
äitiliini

Peque kirjoitti...

kispe: Joo, vähän sitä piti sihtailla, mikä tarkoitti tarpomista umpihangessa jalusta kanssa:)

äitiliini: Kiitos, olenko ehkä harrashenkinen?:)

Anna kirjoitti...

Kyllä se uhkaavuus välittyi aika hienosti kuvaankin. Mä oon ihan varma, että rajauksen ulkopuolella tapahtui jotakin Mystistä ja Pelottavaa.

Peque kirjoitti...

Anna: No hyvä. Eikö sinne polun päähän metsän laitaan voi melkein aavistavan kohta ilmaantuvan hahmon, jonka hupun alta loistaa silmät ja sitten se silmän räpäyksessä katoaa jonnekin...

Anna kirjoitti...

Ihan selvästi. Sit kun rikot umpihangen ja tallustelet katsomaan, mikä se oikein oli, ei hangessa ole jälkeäkään.

Hui!

Olin eilen hiihtämässä ja oli muutama tosi hieno valoilmiö auringon laskiessa, oikein harmitti että ei ollut kameraa matkassa.

Peque kirjoitti...

Anna: Sä alat päästä kuvan tunnelmiin...

Ehkä se on ihan hyvä, ettei kamera ole hiihtolenkeillä mukana. Voisi tulla vähän tempoileva reissu, jos pitäisi pysähtyä kesken kaiken kuvaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Viimeinen kuva on kuin Joulukortti. Ja tähtikuvio, meillä kutsutaan Iso Karhuksi. Todella upeat kuvat! Zdorovo!

t:Elvira

Peque kirjoitti...

Elvira: Tottumattomanpi silmä näkee vain osan Isoa Karhua, eli Otavan. Kiitos kovasti kauniista sanoistasi:)

Anonyymi kirjoitti...

niin upeita, mielestäni sinun täytyisi omia kuvat itsellesi lisäämällä blogisi tai oma nimesi kuvan kulmaan.viimeinen näyttää piirretyltä, hassua eikö?

Peque kirjoitti...

Anonyymi: oikeassa olet, ehkä kuvat olisi syytä allekirjoittaa. Viimeinen kuva tosiaan on aika "graafisen" näköinen.

Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän hienoja! Nautin!

t. VE

Peque kirjoitti...

VE: Kiitos. Nyt saisi etsimeen pikkuhiljaa löytyä huomattavasti keväisempiä aiheita!

Wanha kirjoitti...

Vau mitä kuvia!