Tukholman maraton 2.6.2012

Tyhjennyspaasto, siinäpä vasta elämys. Maratonviikko alkoi virallisesti viime sunnuntaina, jolloin niukkaenergistä dieettiä noudattaen treenaisin pari päivää ja kulutin käytännössä kaikki varastossa olevat energiani loppuun. Sunnuntaina kahdeksantoista kilometrin PK-lenkki juostiin jauhelihapihvin ja tomaatin voimalla, ja maanantain kymmenen kilometrin VL-treeni rahkan ja salaatin antaessa potkua menoon. Painoni laski 3,6 kiloa ja olo tiistaiaamuna oli melkoisen voipunut. 

 Hiilihydraattipaasto, wohoo!

Tästä alkoi tankkaus, jonka toteutin melkolailla aiemmassa kirjoituksessani kuvaamalla tavalla. Tankkaus päättyi perjantaina, jolloin massaakin oli tullut jo kilogramaan verran yli lähtötason. Viime viikonloppuna alkanut flunssan tynkä kummitteli ikävästi taustalla, nenä oli pitkälle viikkoon tukossa vaikka vointi sinänsä oli moitteeton. Onneksi oireet väistyivät ennen viikonloppua ja pääsin reissuun hyvävointisena.

Perjantaina töiden jälkeen tein kevyen verryttelylenkin ja suuntasin lentokentälle. Kisakumppanini ja huoltajamme olivatkin jo paikan päällä Tukholmassa ja pääsimme heti saavuttuani viettämään vielä rennon illallisen paikallisessa ravintola Richessä. Tässä vaiheessa alkoi olla melkoisen selvää, että tämän vuotinen kisa tultaisiin juoksemaan hyvin erikoisissa olosuhteissa. Sateen todennäköisyys oli 100%, lämpötilaennuste +4 astetta ja tuultakin luvattiin reippaat 10m/s. Paljon lohdullisemman ennusteen  Tukholmaan löysi katsomalla esimerkiksi viime vuoden jouluaaton sääkarttaa:) Johtopäätökseni oli, että nyt on vaan juostava kovaa, jottei kangistu.

Riche

Aamulla huomasin jännittäväni ihan kunnolla, vaikka oli kuvitellut ettei täyden matkan triathlonin läpikäynyttä maraton  paljon väräytä. Mutta kyllä vaan, selkeästi hermostuneena yritin työntää aamupalaa alas kurkusta ja katselin kun sade piiskasi ikkunaa. Ou jee! Kisavaatetuksessani en lähtenyt seurueeni "karvalakki&palttoo"-linjalle, mutta shortsit sentään korvasin puolipitkillä trikoilla ja laitoin pitkähihaisen juoksupaidan päälle vielä lyhythihaisen paidan. Pipot, hanskat ja kuoritakit oli onneksi jätetty Suomeen ja hyvä niin, koska ulkoilma houkutti laittamaan päälle todella paljon. Suuntasin kisa-alueelle, jossa paikallisolosuhteet olivat melkolailla syöneet perinteistä Tukholman karnevaalihumua. Ihmiset pitivät leiriä Expo-hallin lattialla ja urheilukenttä kumisi tyhjyyttään. Ja suurempi osa juoksijoista oli  täysin ymmärrettävästi jättänyt paikalletulon aivan viime tippaan.

Lähtöalueella oli todella hyvin tilaa ja pääsin oman lähtöryhmäni eturiviin. Testijuoksujen perusteella oli arvioinut takuuvarmaksi ajaksi juoksulle 3:25, mutta suunnitelmani oli lähteä kokeilemaan 3:15-jänisten vauhtia ja jättäytyä siitä viimeistään puolimaratonin kohdalla, jos ja kun vauhti tuntuisi liian kovalta. Lähtölaukauksen kajahtaessa vettä satoi, tuuli piiskasi ja mittari tosiaan näytti 4 astetta celsiusta, uskomaton ilma. 

Kisajänikset ovat kovaa jengia!

Liimauduin heti jänisten peesiin ja alkukilometrit taittuivat tavalliseen tapaan sen enempää vauhtia miettimättä. Pohkeet olivat kylmässä menneet jumiin ja niiden lämpeneminen kesti hyvän tovin. Muuten juoksu ei tuntunut aluksi yhtään pahalta, tuuli ei kaupungin suojassa juuri puhaltanut ja lämpöakin alkoi kropassa mukavasti muodostua. Ja sade tuntui oikeastaan mielyttävältä, sitä ei tullut kaatamalla vaan sopivasti. Viiden kilometrin kohdalla huomasin, että jänikset juoksivat todella kovaa ja kymmenen kilometrin kohdalla alkoi epäusko jo hiipiä mieleeni. Tätä vauhtia en jaksaisi maaliin, mutta päätin vielä roikkua perässä. Onneksi tein näin, sillä vauhti rauhoittui ja jälkeenpäin tajusin, että jänikset kirivät tässä vaiheessa lähtöalueella ja tungoksessa menetettyä aikaa takaisin (jänikset juoksevat bruttoaikaa, eli virallisen kisakellon mukaan). Västerbronin sillan jälkeen meno alkoi tuntua mukavalta ja puolimaraton kellottui aikaan 1:36. Djurgårdenissa luulin hetken aikaa, että alkoi sataa rakeita jättikokoisten sadepisaroiden piiskatessa pohjoistuulen voimalla päin naamaa. Juoksin kyyryssä edellä menevien peesissä ja onneksi reitti kääntyi pian myötätuuleen. Kaupunkialueelle päästyämme alkoi todellinen maraton, jaloissa alkoi painaa ja vauhdinpitäjät yrittivät koko ajan karkuun. Kolmenkymmenen kilmetrin kohdalla Via Dolorosa vain jyrkkeni ja kapeni. Kylmä sivutuuli ja tiedossa olevan uusi Västerbronin nousu olivat erittäin lähellä pudottaa minut vetoryhmän kelkasta. Yleinen hyytyminen alkoi myös näkyä kanssajuoksijoissa, vierellä olevien vauhtiin ei voinut enää luottaa, vaan silmät piti pitää kiinni vauhdinpitäjien selässä. Alkoi todellinen ohitettelu, porukkaa rupesi selkeästi törmäämään kuuluisaan kolmenkympin seinään. Sillan ylämäen kääntyessä alamäeksi totesin edelleen juoksevani 3:15 jäniksen vieressä ja annoin itselleni luvan uskoa tämän tavoitteen alittumiseen. Loppu oli lisääntyvää kärsimystä ja taistelustani huolimatta 38 kilometrin kohdalla yksinkertaisesti tipuin pupujen kyydistä. Olin kuitenkin laskenut, että vetoryhmän vauhti ennakoi 3:14 loppuaikaa ja tämän lisäksi oma nettoaikani oli yli minuutin virallista aikaa jäljessä. Eli kunhan en hyytyisi kahta minuuttia enempää, tavoite olisi saavutettu. Jäin porukasta lopulta vain minuutin ja kisakello pysähtyi aikaan 3:14. 

Hetki oli aikaa fiilistellä, mutta lihaslämmön hävittyä iski kaikkien aikojen kylmyys. Vaikka vaihdoin kuivat päälle, ei puhuminen onnistunut leukojen tärinän vuoksi ja suklaapatukka piti avata hampailla, koska sormet olivat poissa pelissä. Onneksi näin maalissa heti tuttuja ja linkutimme yhdessä palellen T-banalle ja sillä keskustaan. Ah hotellihuoneen ihanuutta, enkä muista koska olisin ollut yhtä pitkään suihkussa kuin eilen iltapäivällä:)

Kylmät olosuhteet aiheuttivat sen, että nestetankkaus oli helppoa eikä nestevajetta juurikaan syntynyt. Sen huomasi siitä, että valtavan lihasjumin lisäksi juuri minkäänlaista yleistä huonovointisuutta tai kramppeja ei ollut. Energiatankkaus oli myös muuten varsin onnistunutta. Voimat riittävät juuri ja juuri maaliin, enkä reitin varrella kaivannut mitään lisäbuusteria. Join matkalla energiajuomaa tai vettä joka pisteeltä, mutta muita tuotteita en suuhuni laittanut. En ehkä siis paastonnut ja tankannut turhaan.

Illalla pääsimme koko tiimin voimin  mahtavaan pihviravintolaan. 400g entrecoté oli itseoikeutettu kruunu hienolle päivälle!

Voila!