Turmion liike?

Yleensä urheilua, välillä valokuvausta. Nyt kuitenkin politiikkaa, ihan vaihtelun vuoksi.

Ammattiyhdistysliikkeellä on kunniakas historia. Teollistumisen myötä köyhille työläiselle kohtuullista palkkaa, kohtuullisia työoloja ja työaikoja vaatinut joukkovoimataho sai paljon aikaan ja ansaitsee siitä kaiken kunnian. Paljon on kuitenkin vettä virrannut Pitkän sillan alta sitten AY-liikkeen kunnian päivien. SAK:laisten yhdistysten nykypäivän hyveisiin kuuluu todellisuuden kieltäminen ja agressiivinen etujen ajaminen pienelle etuoikeutetulle porukalle mistään muusta välittämättä.

Muistan jo lukiolaisena hämmästelleeni, kuinka saatoin kouluttamattomana kesätyöläisenä tienata paperitehtaalla työskennellessäni paremmin kuin akateemisesti koulutettu äitini. Se oli kuulemma ammatinvalintakysymys, tiesi joku kertoa. Keskiverto SAK:lainen palkansaaja on jo kauan sitten noussut alemmasta sosiaalisesta luokasta ja istuu nykyään tukevasti keskiluokassa. Pätkätyöläisten ja oikeasti köyhien asiat eivät ammattiliittojen agendaan kuulu.

90-luvun lamassa teollisuus yritti pelastaa konkurssiuhan olevia yrityksiä ehdottamalla tilapäisiä palkanalennuksia, jotta massiiviselta työttömyydeltä vältyttäisiin. Yksittäiset yritykset, kuten Valmet/Valtra sopivatkin tällaisista järjestelyistä työntekijöidensä kanssa. Uhkaavalta konkurssilta vältyttiin, työt säilyivät kaikilla ja palkan menetykset korvattiin myöhemmin yrityksen päästyä uudelleen jaloilleen. Yleisellä tasolla tällainen järjestely ei tietenkään ollut mahdollista. SAK uhkasi yleislakolla, seurasi massiivinen konkurssien ja irtisanomisten aalto, suurtyöttömyys ja paljon inhimillistä kärsimystä. Kiitos SAK.

2010-luvulla hyvinvointiyhteiskuntamme on kovaa vauhtia ajautumassa kohti pahoinvointiyhteiskuntaa. Yhä useampi haluaa osalliseksi hyvinvointivaltion tuomista eduista, mutta entistä harvempi on valmis ponnistelemaan sen eteen. Ilmiselvää pitäisi olla, että työuria pidennetään. En näe mitään syytä sille, miksi terveiden kuuskymppisten pitäisi lakisääteisesti saada lopettaa työnteko ja aloittaa vuosikymmeniä kestävä palkallinen joutenolo. Eri asia on, jos ihminen todetaan työkyvyttömäksi. Nykypäivän kuusvitonen on kuitenkin terveempi kuin koskaan aiemmin, kaukana työkyvyttömästä raihnaisesta vanhuksesta. Mutta onneksi meillä on AY-liike ja demarit, joten kuusikymppisten ei tarvitse pelätä eläkevuosiensa puolesta. Espanjalainen golf-osake ei jää tyhjän pantiksi.

Elinkeinoelämän keskusjärjestö on ollut viime viikkoina näkyväsi esillä, eikä pelkästään positiivisessa valossa. Vasta rekrytoitu järjestön ykkösnyrkki on laukonut melkoisen määrän ehdotuksia Suomen pelastamiseksi taantumasta. Ja kieltämättä lähes kaikki ratkaisut pohjautuvat siihen, että työntekijöiltä nipistetään jostakin saavutetusta edusta kannattavuuden parantamiseksi. Eikö teollisuudella ole mitään muita keinoja kilpailukykynsä parantamiseksi? Mutta EK:ssa sentään on tunnustettu tosiasiat ja yritetään. Jos firmat kaatuvat tai muuttavat muille maille, työntekijän palkanalennus on sata prosenttia. .

Aivan muilla vesillä purjehtii esimerkiksi Metalliliitto. Johtajansa sanoin se haluaa jäsenilleen lisää lomaa ilman palkan alennuksia, eli suomeksi palkankorotuksen. Ei siis edes korotusten nollalinjaa, vaan korotusta.

Taantumaisessa Suomessa vuonna 2012. Matti Simula toteaakin Suomen kuvalehden kirjoituksessaan Hakaniemen herrojen tilaavan Dom Perignonia Titanicin salonkeihin.

Avuksi tarvitaan nyt teekkareita. Tampereella vaikuttava tekniikan ylioppilaiden Ei-turkulainen osakunta on erikoistunut maanirroitustoimintaan. He käyvät vuosittain Turun kaupungin rajalla ja lapioivat Turkua irti Suomesta.

Heidät pitää ensi tilassa hälyttää Helsinkiin kaivamaan SAK:laiset konttorit Pitkänsillanmyötäisesti irti mantereesta. Sitä ennen ajetaan peräkärryllinen shamppanjaa Hakaniemen torille ja päästetään todellisuudesta irti olevat AY-pamput purjehtimaan maailman meriä. Jäävuoren kohdatessaan he voivat ampua sitä vaikka lakkoaseella.