maanantai 25. helmikuuta 2013

Penkkimara

Taviskuntoilijat ja harrastajaurheilijat ovat siinä onnellisessa asemaassa, että heidän tarvitsee kilpailla ainoastaan itsensä kanssa. Tilipussin paksuus ja voi leivän päällä ei riipu tulevan kauden tuloskunnosta, eikä loukkaantuminen romuta koko ammatillista uraa. Se ei silti tarkoita, etteikö keskiverto kuntoilun harrastaja olisi kilpailuhenkinen. Ei ole lainkaan harvinaista, että  kaverukset, ystäväporukka tai työkaverit haastavat toisensa johonkin urheilulliseen tapahtumaan tai kisailevat jonkin suorituksen tekemisessä. Ja vaikka kaikki on aina "täysin leikkimielistä", tietää jokainen, että leikillä on hyvin vähän tekemistä näiden haasteiden kanssa.
Usein tällaiset haastet ovat tapahtumalähtöisiä, joku työpaikalla ilmoittautuu esimerkiksi puolimaratonille ja haastaa muut mukaan. Mutta entä jos asiaa ajateltaisinkin toisin päin. Mikä olisi sopivin tapa testata, kuka on porukan kovin jätkä tai mimmi? Testin pitäisi lisäksi innostaa osallistujia treenaamaan. Pelkkä juoksutapahtuma suosii juoksijoita ja muita kestävyyslajien harrastajia. Raudan nostaminen salilla taas antaa punttisalilla viihtyville liikaa etumatkaa. Joukkuelajit eivät tällaiseen yksilökilpaan sovellu. Ja erilaiset mailapelit ja muut taitolajit motivoivat huonosti harjoittelemaan, harva innostuu treenaamaan sulkapalloa neljä kertaa viikossa työpaikan järjestämää turnausta vaarten. Niissä todennäköisesti voittaa se, joka on lajia joskus juniorina harrastanut. Riippumatta päivän kunnosta.
Miten testata, kenellä on optimaalisessa suhteessa voimaa ja kestävyyttä? Ja vielä siten, että kilpailu voisi innostaa osallistujia kuntoilemaan ja liikkumaan aktiivisemmin. Ystäväni Maiksteri kertoi työpaikallaan järjestetystä kilpailusta, jonka mielestäni varsin hyvin sopisi tällaiseksi "leikkimieliseksi" haastekisaksi.
Kilpailu on yksikertainen, juostaan puolimaraton ja nostetaan maksimiraudat penkkipunneruksessa. Tulos lasketaan seuraavasti: puolimaratonin aika minuutteina vähennettynä penkkipunneruksen tuloksella kilogrammoina (aika-kilot). Yksinkertaista ja armotonta.



Kun tätä maratonpenkkiä pohtii hetken, huomaa, että siinä voivat pärjätä varsin erilaiset ihmiset. Tarkastelen aluksi miesten sarjaa: Kaksi tuntia puolimaratonilla ja 120 kiloa penkistä tuottavat ns. nollatuloksen, jonka Maiksterin jengi oli asettanut ns. kovan tuloksen rajaksi. Samaan pääsee juoksemalla puolimaran 1,5 tuntiin ja penkkaamalla 90 kiloa. Tai toisaalta hölkkäämällä puolikkaan kahteen ja puoleen tuntiin ja nostamalla rautaa 150 kg.


Miesten maailmanennätys puolimaratonilla on 58:23, eli maailmanennätysmiehelle riittäisi vajaa kuusikymmentä kiloa nollille pääsimiseksi. Raakapenkkipunneruksen maailmanennätys on 322kg, eli kyseiselle ladonovelle riittäisi aikaa puolimaratonin taittamiseen yli viisi tuntia. Kävelemällä matkan neljässä tunnissa olisi pistetulos -82. Puolimaratonin ME-mies tuskin nostaa 140kg penkistä, joka tarvittaisiin saman tuloksen saamiseksi. Ääripäihin mentäessä vaikuttaa siis siltä, että voimamiehet peittoavat juoksijat tässä lajissa. Mutta meille keskitien kulkijoille tämä marapenkki on mielestäni oiva tapa kilpailla elo tiellä.
Naisten harvoin näkee salilla penkkiä tekevän, se tuntuu olevan enemmän miesten harrastus. Onko hyväkuntoisen 1h 40min-juoksijan kova penkkitulos 70kg? Entä saliharrastajan, joka juoksee puolimaratonin 2h 30min? Mikä olisi naiselle ns. kova pistetulos?
Ja sitten se väistämätön. Haastan kaikki lukijani tähän kisaan tulevalle kaudelle. Osallistuminen on helppoa! Hankit ajan jostakin virallisesta juoksutapahtumasta ja käyt viikon sisällä siitä nostamassa penkkituloksen salilla. Onko kukaan messissä? Palkinnot ovat luonnollisesti teatraalisen hienoja ja ne jaetaan miesten ja naisten sarjan voittajille syksyllä juoksukauden päätyttyä.
Ps. Mikäköhän olisi tulostaso penkkimaran maailmanmestaruuskisoissa? Ja minkä lajin edustaja sen tekisi?

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Viikko 7



Vietin hiihtoladulla viime viikolla enemmän aikaa kuin aiempina viikkoina. Lauantaina oli todellinen lentokeli, luistelubaana oli loistavassa kunnossa ja vauhdit olivat sen mukaiset. Tuli hiihdettyä melko tarkkaan maraton ihan vahingossa. Olin suunnitellut lenkille vain keston ja sattumalta SportsTracker näytti oudon tuttua kilometrilukemaa parkkipaikalla. Olisipa juostenkin näin helppoa vetää sub-kolmonen:) Muilta osin treeniviikko noudatteli suunniteltua perusrunkoa, ainoastaan tuo lauantain hiihto tuli vedettyä kovempaa kuin piti.


Viikko 7 (12) 


Maanantai
Uinti: tekniikkaa ja sarjoja; 55min
Tiistai
Hiihto: luistelu; PK; matka 13,3 km; aika 1h
Keskiviikko
Lepo
Torstai
Voima: Kuntosali; 1h 45min
Pyörä: Spinning; maksimisyke; 1h
Perjantai
Uinti: tekniikkaa ja sarjoja; 55min
Lauantai
Hiihto: luistelu; VK; matka 42,3 km; aika 3h
Sunnuntai
Pyörä: Trainer; PK; 1h 45 min
T2: 5min
Juoksu: PK; matka 10,8km; aika 1h 10min


Yhteensä 11h 35min



maanantai 11. helmikuuta 2013

Pakkasyö on...

Palaan taas pitkästä aikaa valokuvausaiheen pariin. Olen kuluneen vajaan vuoden aikana saanut todella oppia valokuvaamisen vaikeuden. Kuvia on helppo räpsiä ja etenkin omaa lasta tulee jatkuvasti valokuvattua "aivot narikkaan"-mentaliteetilla. Vaikeampaa on onnistua vangitsemaan ympäristöstään jotakin muuta mielenkiintoista, mikä  jaksaa kiinnostaa myös jotakuta muuta.

Myös omasta lapsesta otetuista kuvista parhaita ovat ne, joita on etukäteen vähän suunnitellut ja pyrkinyt optimoimaan olosuhteet. Tusinakuvat hukkuvat bittiavaruuteen, hyviin kuviin jaksaa palata myös myöhemmin.


Joskus olosuhteet ovat kuitenkin niin täydellisen upeat, että myös Peque onnistuu melkoisen helposti saamaan (ainakin omasta mielestään) hienoja kuvia. Eräänä kuluneen talven yönä oli kova pakkanen, kirkas tähtitaivas ja edeltävästi oli satanut rankasti lunta. Olimme talvipäivän vietossa maaseudulla ja totesin, että nyt tai ei koskaan pitää lähteä jalusta kanssa ulos kuvaamaan.


Harjoittelin ja säädin kameraa melko pitkään, kunnes optimaaliset pimeäkuvaus-asetukset löytyivät.


Pitkä 20-30 sekuntia kestävä valotusaika, laajakulmalinssi ja keskisuuri aukko näyttivät tuottavan talvimaisemista parhaimpaa jälkeä.



16mm; f/9,0; 30s; ISO 1250

Kuu paistoi niin uskomattoman kirkkaasti, että sen saattaisi jopa luulla olevan aurinko...



16mm; f/9,0; 30s; ISO 1250

Kylmää ja lämmintä samassa kuvassa.



16mm; f/9,0; 30s; ISO 1000

Kuu osui täydellisesti oksien väliin.





33mm; f/9l0; 30s; ISO 1250

Tässä kuvassa on jotakin pahaenteistä.




33mm; f/9,0; 30s; ISO 1250


Etsi tuttu tähtikuvio...

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viikko 6 (11)

Harjoitusviikko alkoi toipilastunnelmissa, mutta jo tiistaina kevyellä PK-lenkillä meno tuntui kutakuinkin normaalilta. Aloitin viisi viikkoa kestävän peruskestävyyspainotteisen jakson, jolloin voimaharjoittelua on vähennetty ja mukaan on tullut enemmän PK:ta.


Viikko 6 (11) 

Maanantai
Flunssa
Tiistai
Juoksu: PK; 1h
Keskiviikko
Uinti: tekniikkaa ja sarjoja; 55min
Torstai
Voima: Kuntosali; 1h 50min
Pyörä: Spinning; vauhtikestävyys; 1h
Perjantai
Pyörä: Trainer; PK; 1h 30min
T2: 5min
Juoksu: PK; 55min
Lauantai
Uinti: tekniikkaa ja sarjoja; 55min
Sunnuntai
Hiihto: luistelu; PK; 22km; 1h 30min
Pyörä: trainer; PK; 1h 30min

Yhteensä 11h 10min




maanantai 4. helmikuuta 2013

Kantapään kautta


Olen tiennyt ja tiedostanut virheellisen juoksuasentoni jo pitkään.  Harjoitellessani ensimmäiselle maratonilleni vuonna 2002 asiantunteva taho sanoi minun ”istuvan” juostessani. En tullut tästä kommentista hullua hurskaammaksi. Jollakin tapaa tiedostin ongelman, mutta en yksinkertaisesti keksinyt keinoja asian korjaamiseksi. Toissa syksynä kävin juoksuklinikkasessiossa, jossa juoksut videoitiin ja hommaa pureskeltiin vähän tarkemmin. Pääasialliseksi ongelmakseni todettiin tällöin harppova kanta-askellus ja sain harjoitteita asian korjaamiseksi. Toteutin harjoitteita, mutta en kuitenkaan saanut asiaa korjatuksi ja vanha meno jatkui.
Kunnes aivan viime vuoden lopussa ongelma (ehkä) vihdoin avautui tai oikeammin avattiin minulle. Olen aina ollut vannoutunut Asics-, ja tarkemmin sanottuna Gel Kayano-mies. Koska en ole mikään kevyt keijukainen, päätin aikanaan, että tarvitsen hyvin vaimennetut ja tukevat kengät. Aivan aluksi haluaisin kiittää Kayanoita siitä, että olen onnistunut juoksemaan yli kymmenen vuotta ilman minkäänlaisia rasitusvammoja. Melkoista luksusta.
Massiivisesti vaimennettu kenkä oli kuitenkin mahdollistanut minulle virheellisen juoksutyylin: olin alkanut askeltaa kantapää edellä. Tämähän on täysin epäfysiologista, kukaan ei pysty "au naturel" juoksemaan siten, että kantapää iskeytyy ensimmäisenä maahan. Kokeilkaapa! Hyvin vaimennettu kenkä taasen oli mahdollistanut tällaisen askelluksen aivan helposti ilman, että oli hoksannut koko asiaa. Sain asiantuntijalta vinkin kokeilla vaimentamatonta ns. paljasjalkakenkää ja hankkia niukasti vaimennettu neutraali juoksukenkä.


Neutraalimpi juoksukenkä minulle oli helppo myydä, mutta paljasjalkatossuja kohtaan olin alkuun hieman epäileväinen. Kyseiset tuotteet ja niiden ympärille rakennettu filosofia oli assosioitunut mielessäni aina jonkinlaiseen hörhöilyyn ja kiihkomielisyyteen. Tämä annettakoon minulle anteeksi, sillä olen valitettavasti kohdannut koulutettuja ihmisiä, jotka kirmaavat paljasjaloin pihanurmella joka aamu maadottaakseen itsenä äitimaan sähkökentän nollapotentiaaliin. Ja muutenkin paljasjalkajuoksun ympärillä tuntui ajoittain esiintyvän melkoisen kiihkomielisiä "experttejä".


Tällä kertaa vinkki tuli kuitenkin uskottavalta taholta, joten päätin olla rohkea ja ennakoluuloton:) Hankin Feelmaxin Vaskot, jotka ovat lähes sukkamaiset tossut, joissa on kuitenkin vahvistettu ja pistosuojattu kumipohja ulkojuoksua ajatellen. Ei mitään tukea, ei mitään vaimennusta, ainoastaan pieni suojakuori estämään sukkien tai jalkapohjien kulumista. Näiden kaveriksi hankin ensimmäiset non-Asics juoksukenkäni, eli Adidaksen Adizero Adiokset, jotka edustavat neutraalia ja niukasti vaimennettua kenkäsuunnittelua.

Lähdin laboratorio- eli saliolosuhteissa varovasti liikkelle kumitossujen kanssa. Olin suorastaan yllättynyt, miten nopeasti tossu ohjasi askelluksen pois kantapäältä ja ns. "mid sole"-askel alkoi löytyä. Varoituksesta viisaanaa annostelin näitä kenkiä aluksi vain lyhyinä 15-20min annoksina ja siltikin sain pohkeeni melkoiseen juntturaan. Mutta kaikkeen tottuu. Ja askeleen muuttuessa muuttui myös juoksuasento. Mattojuoksu mahdollistaa itsensä ihastelemisen peilistä ja olen ollut huomaavani, että istuva asento olisi (ainakin osittain) korjaantunut.
Ja yllättävää oli, että tossujen kanssa hankittu tuntuma oli siirrettävissä nopeasti myös ulkojuoksuun. Uudet Adidakset antoivat myös hyvin palautetta "kantaosumista" ja ainakin lenkkien alkupuolet ovat sujuneet mallikkaasti. Väsyneenä tosin huomaan vielä palaavani tuttuu ja turvalliseen harppomiseen.
Jos tämä asia todella korjaantui näin helposti, olen todella hämmästynyt. Pitkäaikaisten ongelmien nopea korjaaminen harvoin onnistuu, ainakaan minulta. Pitää siis vielä katsoa kevättä pidemmälle, ennenkuin julistan itseni parantuneeksi.

Viikko 5 (9)


Ihmettelin torstaina tahmeaa fiilistä salilla ja syy tähän selvisi perjantaina. Flunssan pukkasi, melko lieväoireisensa, mutta viikonlopun treenisuunnitelmat lässähtivät siihen. Jouduin vielä tänäänkin maanantaina pitämään lepoa, toivottavasti huomenna pääsisi jo baanalle.

Maanantai
Uinti: Testiuinti 2000m; 45min
Tiistai
Lepo
Keskiviikko
Juoksu: Testi; 40min
Voima: Kuntosali; 1h 10min
Torstai
Voima: Kuntosali; 1h 40min
Pyörä: Spinning; 1h
Perjantai
Flunssa
Lauantai
Flunssa
Sunnuntai
Flunssa

Yhteensä 4h 5min

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Liian kovaa?

Olin tänään punttiksella ja kuulin radiosta tilanteeseen hyvin sopivan uutisen. Uutisen mukaan Jyväskyläläinen kuntosali oli antanut siellä treenanneelle naiselle huomautuksen liian kovaäänisestä harjoittelemisesta. Ensireaktionani olin vähällä aspiroida treenijuomaani aimo kulauksen väärään rööriin. Näin silmissäni itkujumiin menneen salirouvan, joka henkilöauton kokoisessa ranteenpyörityslaitteessa Me Naisia lukiessaan ikävästi häiriintyi, kun joku erehtyi kyykätessään kerran ähkäisemään. Mutta nyt ei siis ollut kyse salikyylän urputuksesta vaan tilanteesta, jossa kuntosali ryhtyy viralliseen kurinpitotoimenpiteeseen liian äänekkään treenaajan taltuttamiseksi. 

Ryhdyin pohtimaan asiaa tarkemmin. Maailmassa on monenlaisia kuntosaleja. Painonnostajien ja voimanostajien pommisuojapunttiksesta on melkoisen pitkä matka wellness-henkiseen spa-kylpylä kuntosaliin. Kun nostetaan isoa rautaa, tanner tömisee, hiki lentää ja äijät ja ämmät karjuvat. Tavallisen kansan salilla on taasen tapana olla metelöimättä, rautoja ei saa pudottaa maahan, magnesium ei pölise sankkana pilvenä pitkin nurkkia. Välillä tosin tuntuu, että siellä on myös hikoileminen kielletty...

Ehkä Jyväskylän tapauksessa oli kysymys siitä, että nainen oli eksynyt vääränlaiselle kuntosalille. Viimeistä toistoa penkissä tai kyykkäyksessä haettaessa on joskus oikeasti vaikeaa olla ähkimättä ääneen, tällaisesta voi pahastua vain ammattiloukkaantuja. Mutta jos jokaikinen vatsalihasliike, askelkyykky ja hauiskääntö tuotetaan maailmaan karmivan huudon säestämänä, alkaa lehmänhermoisempaakin treenaajaa pänniä. Olisi ihan kiva treenata, jos kukaan ei karjuisi vieressä.





Mutta kaikella on puolensa:
Tänään salille mennessäni kävin pukuhuoneen vessassa täyttämässä juomapulloni. Lavuaareilla seisoi nuori mies, joka asetteli Robin-henkistä tukkaansa huolellisesti peilin edessä. Ihan ymmärrettävää toimintaa, jos on lähdössä salilta suoraan treffeille. Mutta jannulla olikin treenikuteet päällä ja hän tuli perässäni salille. Olin vähällä revetä ääneen. Tuona hetkenä kaipasin sinne pommisuojaan huutajien ja raudanpudottelijoiden joukkoon.

Saako salilla huutaa? Tai hikoilla? Pitääkö tukan olla hyvin?
Sano sinä!

Viisi treeniviikko tuli ja meni


Hiljaista on ollut Pequen blogirintamalla viimeiset viisi viikkoa. Onneksi samaa ei tarvitse sanoa harjoittelun osalta. Takana on viisi tasapainoista viikkoa, joista neljä viimeisintä ovat olleet erityisesti voimaharjoittelupainoitteisia ja melko intensiivisiä. Olen onnistunut pysymään flunssatomas-ripulittomassa tilassa, mikä on luonnollisesti edistänyt harjoituspyrkimyksiäni.

Viikko 52 (5)
Maanantai
Lepo
Tiistai
Juoksu: PK; 1h
Keskiviikko
Juoksu: PK; 2h
Torstai
Uinti: tekniikkaa ja sarjoja; 1h
Perjantai
Pyörä: Pyörätesti; 35min
Voima: Kuntosali 1h 15min
Lauantai
Uinti: tekniikkaa ja sarjoja; 1h
Sunnuntai
Juoksu: testijuoksu; 40min

Yhteensä 8h 30min



Viikko 1 (6)
Maanantai
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Tiistai
Lepo
Keskiviikko
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Torstai
Voima: Kuntosali; 1h 10min
Pyörä: Spinning; maksimisyketunti; 1h
Perjantai
Pyörä: Trainer; PK + 4x4min kovaa; 1h
Lauantai
Voima: Kuntosali; 1h 30min
Sunnuntai
Pyörä: spinning; PK; 1h55min
T2: 8min
Juoksu: matto; PK; 1h

Yhteensä 9h 43min



Viikko 2 (7)
Maanantai
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Tiistai
Lepo
Keskiviikko
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Torstai
Voima: Kuntosali; 1h 30min
Pyörä: Spinning; intervallitunti; 1h
Perjantai
Pyörä: Trainer; PK; 1h
Lauantai
Voima: Kuntosali; 2h
Sunnuntai
Pyörä: trainer; PK; 1h
T2: 8min
Juoksu: PK; 1h 13min

Yhteensä 9h 43min



Viikko 3 (8)
Maanantai
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Tiistai
Lepo
Keskiviikko
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Torstai
Voima: Kuntosali; 2h
Pyörä: Spinning; vauhtikestävyystunti; 1h
Perjantai
Pyörä: Trainer; PK; 1h 10min
Lauantai
Lepo
Sunnuntai
Juoksu: PK; 2h
Voima: Kuntosali; 1h 40min

Yhteensä 9h 50min


Viikko 4 (9)


Maanantai
Pyörä: Trainer; PK; 1h 10min
Tiistai
Voima: Kuntosali; 2h
Keskiviikko
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Torstai
Lepo
Perjantai
Uinti: tekniikka ja sarjoja; 1h
Lauantai

Pyörä: spinning; PK; 1h58min
T2: 6min
Juoksu: matto; PK; 44min
Sunnuntai
Voima: Kuntosali; 1h 40min
Pyörä: spinning; PK + 4x4min kovaa; 1h

Yhteensä 10h 28min

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Harjoitusviikko 52 (4)

Omalle olkapäälleni taputellen totean, että olipa hyvä treeniviikko. Pienenä särö mahtui kuitenkin mukaan. Tein tiukan punttitreenin ja vauhtikestävyys-spinningin torstaina ja pidin perjantaina lepopäivän. Tämä ei kuitenkaan riittänyt väsyneille jaloille. Lauantain pyörätestissä tapahtui harvinainen hyytyminen, en saanut sykkeitä nostettua viimeiselle kynnykselle ja jalat sanoivat sopimuksen irti kesken menon. Samalle illalle ohjelmassa ollut juoksutesti jäi tätä myöten tekemättä ja korvautui kevyellä verryttelyhenkisellä salitreenillä. Sunnuntaina mentiin taas tavalliseen tapaan.


Maanantai
Uinti: Tekniikkaa ja sarjoja; matka 2000m; aika 65min
Tiistai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Keskiviikko
Uinti: Testiuinti; aika 65min
Torstai
Voima: Kuntosaliharjoitteita; aika 70min
Pyörä: Spinning; vauhtikestävyys; aika 60min
Perjantai
Lepo
Lauantai
Pyörä: testipyöräily; aika 30min
Voima: Tekniikkaa ja verryttelyä; aika 50min
Sunnuntai
Yhdistelmä:
Pyörä: Spinning; PK-treeni; aika 1h 55min
T2: 7min
Juoksu: Matto; PK, aika 60min

Yhteensä 9h 52min


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Turmion liike?

Yleensä urheilua, välillä valokuvausta. Nyt kuitenkin politiikkaa, ihan vaihtelun vuoksi.


Ammattiyhdistysliikkeellä on kunniakas historia. Teollistumisen myötä köyhille työläiselle kohtuullista palkkaa, kohtuullisia työoloja ja työaikoja vaatinut joukkovoimataho sai paljon aikaan ja ansaitsee siitä kaiken kunnian. Paljon on kuitenkin vettä virrannut Pitkän sillan alta sitten AY-liikkeen kunnian päivien. SAK:laisten yhdistysten nykypäivän hyveisiin kuuluu todellisuuden kieltäminen ja agressiivinen etujen ajaminen pienelle etuoikeutetulle porukalle mistään muusta välittämättä.
Muistan jo lukiolaisena hämmästelleeni, kuinka saatoin kouluttamattomana kesätyöläisenä tienata paperitehtaalla työskennellessäni paremmin kuin akateemisesti koulutettu äitini. Se oli kuulemma ammatinvalintakysymys, tiesi joku kertoa. Keskiverto SAK:lainen palkansaaja on jo kauan sitten noussut alemmasta sosiaalisesta luokasta ja istuu nykyään tukevasti keskiluokassa. Pätkätyöläisten ja oikeasti köyhien asiat eivät ammattiliittojen agendaan kuulu.


90-luvun lamassa teollisuus yritti pelastaa konkurssiuhan olevia yrityksiä ehdottamalla tilapäisiä palkanalennuksia, jotta massiiviselta työttömyydeltä vältyttäisiin. Yksittäiset yritykset, kuten Valmet/Valtra sopivatkin tällaisista järjestelyistä työntekijöidensä kanssa. Uhkaavalta konkurssilta vältyttiin, työt säilyivät kaikilla ja palkan menetykset korvattiin myöhemmin yrityksen päästyä uudelleen jaloilleen. Yleisellä tasolla tällainen järjestely ei tietenkään ollut mahdollista. SAK uhkasi yleislakolla, seurasi massiivinen konkurssien ja irtisanomisten aalto, suurtyöttömyys ja paljon inhimillistä kärsimystä. Kiitos SAK.


2010-luvulla hyvinvointiyhteiskuntamme on kovaa vauhtia ajautumassa kohti pahoinvointiyhteiskuntaa. Yhä useampi haluaa osalliseksi hyvinvointivaltion tuomista eduista, mutta entistä harvempi on valmis ponnistelemaan sen eteen. Ilmiselvää pitäisi olla, että työuria pidennetään. En näe mitään syytä sille, miksi terveiden kuuskymppisten pitäisi lakisääteisesti saada lopettaa työnteko ja aloittaa vuosikymmeniä kestävä palkallinen joutenolo. Eri asia on, jos ihminen todetaan työkyvyttömäksi. Nykypäivän kuusvitonen on kuitenkin terveempi kuin koskaan aiemmin, kaukana työkyvyttömästä raihnaisesta vanhuksesta. Mutta onneksi meillä on AY-liike ja demarit, joten kuusikymppisten ei tarvitse pelätä eläkevuosiensa puolesta. Espanjalainen golf-osake ei jää tyhjän pantiksi.


Elinkeinoelämän keskusjärjestö on ollut viime viikkoina näkyväsi esillä, eikä pelkästään positiivisessa valossa. Vasta rekrytoitu järjestön ykkösnyrkki on laukonut melkoisen määrän ehdotuksia Suomen pelastamiseksi taantumasta. Ja kieltämättä lähes kaikki ratkaisut pohjautuvat siihen, että työntekijöiltä nipistetään jostakin saavutetusta edusta kannattavuuden parantamiseksi. Eikö teollisuudella ole mitään muita keinoja kilpailukykynsä parantamiseksi? Mutta EK:ssa sentään on tunnustettu tosiasiat ja yritetään. Jos firmat kaatuvat tai muuttavat muille maille, työntekijän palkanalennus on sata prosenttia. .


Aivan muilla vesillä purjehtii esimerkiksi Metalliliitto. Johtajansa sanoin se haluaa jäsenilleen lisää lomaa ilman palkan alennuksia, eli suomeksi palkankorotuksen. Ei siis edes korotusten nollalinjaa, vaan korotusta.
Taantumaisessa Suomessa vuonna 2012. Matti Simula toteaakin Suomen kuvalehden kirjoituksessaan Hakaniemen herrojen tilaavan Dom Perignonia Titanicin salonkeihin.


Avuksi tarvitaan nyt teekkareita. Tampereella vaikuttava tekniikan ylioppilaiden Ei-turkulainen osakunta on erikoistunut maanirroitustoimintaan. He käyvät vuosittain Turun kaupungin rajalla ja lapioivat Turkua irti Suomesta.
Heidät pitää ensi tilassa hälyttää Helsinkiin kaivamaan SAK:laiset konttorit Pitkänsillanmyötäisesti irti mantereesta. Sitä ennen ajetaan peräkärryllinen shamppanjaa Hakaniemen torille ja päästetään todellisuudesta irti olevat AY-pamput purjehtimaan maailman meriä. Jäävuoren kohdatessaan he voivat ampua sitä vaikka lakkoaseella.