Ironman Kalmar 2012

Pitkältä tuntuneen treenikesän jälkeen kauden päätapahtuma pääsi lopulta melkein yllättämään. Yhtäkkiä Ironmaniin olikin enää muutama päivä jäljellä ja lähtövalmisteluja piti ryhtyä tekemään. Kisaa edeltävänä keskiviikkona koin todellisen kauhuherätyksen, edellisenä päivänä vaivannut "pala kurkussa" oli muuttunut selkeäksi kurkkukivuksi. Ei kovaksi, mutta juuri sellaiseksi, joka enteilee kunnon flunssaa muutaman päivän viiveellä. Matkaan tietenkin lähdettiin, mahdollinen tauti paljastaisi kyllä luonteensa kisa-aamuun mennessä.

Kisajoukkueemme koostui urheilijan eli itseni lisäksi vaimostani, pikku-neidistämme sekä vaimoni siskosta, joka on jo varsin kokenut ja meritoitunut triathlonhuoltaja. Reissumme alkoi keskiviikkona iltapäivällä Helsingin eteläsatamassa, jossa ajoimme kisa-automme laivaan ja matkamme kohti Tukholmaa ja Kalmaria pääsi vauhtiin.

Huolto- ja kannustusjoukkueeni laivan kannella

Silja Line oli tämän vuoden virallinen kisalaiva

Perinteiseen tapaan olin varannut meille illallisen Buffet Serenadesta eli tuttavallisemmin Junttibuffasta. JB on laivamatkustuksen suola, tarjoaahan se tavallisille maakravuille aivan uudenlaisia makuelämyksiä ja kokemuksia. Ja mikä ihmeellisintä, sellaisia herkkuja kuin kokonaiset katkaravut ja kalja, saa vetää niin paljon kuin jaksaa!!!!! Matkaseurueeni oli tottunut aina laivalla matkustaessaan a´la carte-henkiseen snobbailuun, joten heille tämä kaikki oli uutta ja ihmeellistä. 

Itämeren helmi!

Ruokailun jälkeen emme suunnistaneet karaokeen vaan nukkumaan. Alla olevaa näkymää tosin kävimme vielä kannella katsomassa.

Auringon laskun jälkeinen Itämeri ja taivas olivat aika kauniita

Torstai oli ajopäivä, 420 kilometriä pienen lapsen kanssa tarkoitti paljon pysähdyksiä ja matkanteko oli hidasta. Koska seurueeseemme kuului kolme aikuista ja yksi lapsi, osoittautui farmariauto liian pieneksi kulkuvälineeksi. Pyörä, matkatavarat ja lastenrattaat eivät yksinkertaisesti mahtuneet kyytin. Jouduimme siis ottamaan mukaan peräkärryn, joka taas oli liioitellun suuri tarpeisiimme. No, kerrankin oli pakkaaminen helppoa, mukaan olisi mahtunut vähintään kolminkertainen määrä tavaraa.

Karavaanimme

Saavuimme illan suussa Kalmariin ja suunnistimme kohti kisahotellia, Kalmar Stadsthotellia, josta olimme varanneet huoneet. Päivän hyvä uutinen oli se, että kurkkukipu oli hävinnyt, nenä ainoastaan oli tukkoinen ja vointi tuntui moitteettomalta. Pääsin sittenkin säikähdyksellä tästä pikkutaudista, mutta päätin varmuuden vuoksi jättää keskiviikon ja torstain herättelyvedot tekemättä ja kävin ainoastaan perjantaina pienellä verryttelylenkillä.

Majapaikkamme

Kävin heti ensimmäisenä iltana tutustumassa kisa-alueeseen. Kalmar Stadshotell sijaitsi keskustorin laidalla, jonne rakennettiin parhaillaan maalialuetta ja kisakatsomoja. Eipä olisi pitkä matka raahustaa kotiin kisan jälkeen... Vaihtoalue, kisa-expo, ilmoittautumispiste ja uinnin lähtöalue sijaitsivat aivan keskustan tuntumassa, muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Pienen kaupungin etuja, viime vuonna Challenge Copenhagenissa tarvittiin kisahotellin, expon ja lähtöalueen välillä kolmea eri metrolinjaa. 

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Olin jättänyt kisakiekkojen liimojen puhdistuksen ja uusien tuubien liimauksen tehtäväksi reissun aikana. Istuessani lähes tunnin hotellin keittiön takapihalla, kiekko kädessä ja asetonirätti toisessa kädessä päätin, etten jaksa tätä enää. Tuubien liimaus ei ole mikään homma, mutta jokakertainen liimojen poishinkkaus 10cm/min vauhdilla on vihoviimeistä puuhaa. Päätin nyt ensimmäistä kertaa koittaa Tufon tuubiteippiä, joka ainakin asennuksen helppoudella hurmasi minut. Jos teippi vielä irtoaa yhtä siististi, olen liimannut viimeisen tuubini. Sanokoot liimamiehet ja vierintävastuslaskemat mitä tahansa! Sitäpaitsi tuubin sai kerrankin aseteltua täsmälleen suoraan koko kehän matkalta, pelkkää haavetta liiman kanssa.

Hoidin ilmoittautumisen ja pyörän katsastamisen vasta perjantai-iltapäivänä. Kaikki sujui ja onnistui uskomattoman helposti ja kätevästi, kyllä Ironman® osaa. 

Tankkausohjelmani oli samanlainen kuin Joroisiin ja Tukholman maratonille mennesäni. Hiilihydraattipaasto sunnuntaina ja maanantaina, tiistaina alkoi hiilihydraatti- ja nestetankkaus. Perusravinnon lisänä käytin Active Sport-energiajuomaa ja Gainomaxia. 

Perjantai-iltana jännitti oikein kunnolla, mutta tavallisuudesta poiketen onnistuin nukkumaan kuuden tunnin levolliset yöunet. 

Kisa-aamu valkeni puolipilvisenä ja kohtalaisen lämpimänä. Suuntasin klo 05 hotellimme aamiaiselle ja sieltä tiimin kanssa T1:n kautta uinnin lähtöalueelle. Sääennuste kisapäivälle oli kuin toiveunesta, puolipilvistä, kevyt 2-3m/s tuuli mantereen puolelta ja lämpötila korkeimmillaan 22 astetta.

Ja emme olisi amerikkalaisen kisaorganisaation kemuissa, jollei kilpailua ja kilpailijoita siunattaisi. Ruotsalaispappi siunasi 1600 kristittyä, juutalaista, muslimia, ateistia ja buddhalaista sujuvasti toteamalla: May the force be with you!

Kisa-aamun tunnelmia

Uinti

Lähtölaukaus kajahti tasan kello seitsemän ja 1600 triatleettia aloitti urakkansa 19-asteisessa Kalmarin suntin vedessä. 1500m uintireitti kierrettiin avoveden puolella kahdesti ja tämän jälkeen uintiin 800 metrin matka kanavaa pitkin kohti vaihtoaluetta. Mielestäni uinti lähti kulkemaan hyvin, joukkostartista huolimatta vältyin suuremmilta osumilta ja pääsin hyvin vauhtiin. 

Kalat vedessä

Uinti oli ensimmäisen kolmen kilometrin osalta melko tasapaksu suoritus, luulin uivani kohtalaisen hyvää vauhti ja fiilis oli hyvä. Erittäin kivuliaat pohjekrampit alkoivat 800 metriä ennen maalia ja loppumatka meni oikeastaan ihan plörinäksi yrittäessäni räpiköidä eteenpäin ja sietää jatkuvaa kovaa kipua. Silti olin saada paskahalvauksen vilkaistessani kelloa vedestäni noustessani: 01:27. Järkyttävää surkeutta, melkein 6min hitaammin kuin viime vuonna. Jouduin vetämään muutaman kerran henkeä toipuakseni pettymyksestä, sitten unohdin suorituksen ja syöksyin vaihtoalueelle.

T1
Puolentoista tunnin kohdalla vaihtoteltassa käy kyllä kuhina, mutta toiminta on kaurismäkeläismäisen rauhallista. Toimintasankarit ovat osansa näytelleet ja ovat jo kilometrien päässä. Yritin kuitekin itse pitää vauhtia yllä ja tekemäni varusteratkaisut siivittivät minut yli 3,5 minuuttia viime vuotista katastrofivaihtoa nopeampaan suoritukseen. Pyörän selkään hypätessäni oli lopulta vain kaksi minuuttia viime vuoden aikataulusta jäljessä.

T1

Pyörä
Pyöräreitti oli ennakkotietojen pohjalta nopea, Öölannanin sillan ylitys kahdesti, yksi mäki Öölannissa ja toinen pienempi mantereen puolella olivat reittiprofiilin ainoat kohoumat. Sijoitukseni oli tässä vaiheessa tuhannen paremmalla puolella, joten ohitettavaa oli tiedossa. Lähdin kohtalaisen vauhdikkaasti liikkeelle, mutta kanssapyöräilijoiden vauhti ja ohitustilanteiden kyttääminen pudottivat vauhtia, ensimmäinen 13km taittui 32,6km/h nopeudella. Viimeistään Öölannin halki lännestä itään kulkeneella nummibaanalla sain vauhdista kiinni, tasaisella myötätuuliosuudella ajoin yli kymmenen kilometrin matkan ilman, että keskinopeus laski kertaakaan alle 40km/h. Vauhdin säätely perustui täysin nopeusmittarin, sykemittarin ja perstuntuman antamaan palautteeseen, kaikki nähdyt kanssakilpailijat piti ohittaa. Alkumatkasta tosin muutama hitaasti uinut levykiekkoheebo meni vauhdilla ohitseni, mutta heidän kyytiinsä minulla ei ollut asiaa, eikä sopivaa vauhdinpitäjää löytynyt koko reitiltä. Ajaminen tuntui todella hyvältä ja helpolta, vastaan tuli vain yksi tekninen kyläsokkelo, mutta muuten sai päästellä sydämensä kyllyydestä. 

Sadan kilometrin jälkeen palattiin Öölannista takaisin mantereelle, käytiin keskustassa näyttäytymässä ja suunnattiin kohti pohjoista. Voimia tuntui olevan hyvin jäljellä ja jatkoin reipasti kyytiä aina 140km asti. Tämän jälkeen innostuin jopa vähän rehaamaan, viimeiset 40km ajoin keskinopeudella 35.9km/h. Näin jälkiviisaana olisi ehkä voinut vähän säästellä jalkoja juoksuun, mutta meno ei silloin tuntunut lainkaan raskaalta ja reidet eivät olleet uupuneet. Tankkasin reitillä 2 litraa omaa Active Sport-juomaa, kaksi pulloa kisäjärjestäjän energiajuomaa ja neljä Dexal-patukkaa. Saavuin kakkosvaihtoon ja kellotin itselleni todella kovan pyöräilyajan 5:08, josta keskinopeudeksi tuli 35,1km/h. Nyt oli tultu kokonaista 17 minuuttia viime vuotista nopeammin.

T2

Tekemäni varusteratkaisut mahdollistivat ripeän 2,5 minuutin kakkosvaihdon, jossa ei turhia aikailtu. 

Juoksu

Lähdin liikkeelle melko vauhdikkaasti ja ensimmäiset kilometrit taittuivat alle 5min/km vauhtia. Väistämätön hyytyminen seurasi kuitenkin kymmenen kilometrin jälkeen ja sain heittää hyvästit 3,5 tunnin tavoitteelleni. Juoksu alkoi ottaa todella koville ja hyytyminen alkoi olla todellista: kellotin jopa yli 7min/km väliajan ja tuska oli todellista. Onneksi reitin varrella on kannustamassa suurin innoittajani, ikioma Ironbabymme, joka siivitti minut uuteen nousuun. 

Ironbaby

Jatkoin taivaltamista melko tasavauhtisesti, totaalinen hyytyminen ei ollut näköpiirissä, mutta vauhtia ei myöskään juurikaan pysytynyt kiristämään. Sain vaimoaan huoltamassa olleelta kaveriltani 32 kilometrin kohdalla ratkaisevat väliaikatiedot ja uskonvahvistusta sille, että kymmen ja puoli tuntia olisi vielä alitettavissa.  35 kilometrin kohdalla olin jo luopua tavoitteestani, vallitseva 6min/km vauhti ei riittäisi siihen eikä kiristämisen varaan tuntunut olevan lainkaan. Taistelu käytiin lopulta täysin henkisellä puolella, päätin että tavoitteeseen päästään. Kaikki ne loskaiset lenkkikilometrit ja nytkö muka en jaksaisi!!! Lopulta homma meni jopa vähän overiksi, viimeiset kaksi kilometriä juoksin alle 5 minuutin vauhtia ja maratonin maaliviiva ylittyi ajassa 3:46, jolloin loppuajaksi tuli 10:28:34. 

Juoksu otti tänä vuonna selkeästi kovemmalle kuin viime vuonna. Olin kuitenkin kohtalaisesti tolkuissani huoltoalueella eikä minulle tyypillisistä jälkitankkausongelmista ollut tietoakaan. Söin huoltoteltassa heti hyvällä ruokahalulla kokonaisen pitsan, hedelmiä ja join litran colaa. Nam. 

Kuudentoista minuutin parannus viime vuotiseen verrattuna, ei pöllömpää. Siitä iso kiitos pyörälle, pieni kiitos juoksulle ja T1:lle. Ja ei kiitos uinnille. Mutta jätetään tarkemmat jälkipyykit seuraavaan kertaan.

Matkamme historiallisessa Kalmarissa ja Öölannin puolella jatkuivat vielä useamman päivän, mutta jottei tämä teksti paisuisi liikoja, palaan siihen ehkä joskus myöhemmin.