torstai 20. lokakuuta 2011

Sitä isona mitä pienenä

Alma esitti edellisen ylipainoon liittyvät postaukseni yhteydessä mielenkiintoisen kysymyksen siitä, missä määrin lapsuuden ylipaino ennustaa aikuisuuden lihavuutta.
Journal of Pediatrics:ssa julkaistiin vastikään suomalainen kohorttitutkimus, jossa oli vuodesta 1980 asti seurattu 3000-4000 lapsen ja nuoren verenpaineen, rasva-aineenvaihdunnan ja painoindeksin kehitystä lapsuudesta aikuisuuteen.
Tässä tutkimuksessa päädyttiin siihen, että lapsuusiän lihavuus ennustaa aikuisiän lihavuutta 94-96% prosentin todennäköisyydellä. Lapsuusiän lihavuus ei kuitenkaan ollut kovin sensitiivinen ennusmerkki, sillä ainoastaan 23-31% aikuisiän lihavista oli ollut lapsena lihavia.
Eli karkeasti yhteenvetäen lähes kaikki lihavat lapset ovat lihavia aikuisena, mutta suurempi osa aikuisiän lihavista on ollut normaalipainoisia lapsena.

Tämä oli siis vain yksi suomalaiseen aineistoon perustuva tutkimus, en tehnyt aiheesta laajempaa kirjallisuuskatsausta.

Lähde: Tracking of Serum Lipid Levels, Blood Pressure, and Body Mass Index from Childhood to Adulthood: The Cardiovascular Risk in Young Finns Study
The Journal of Pediatrics, Volume 159, Issue 4, October 2011, Pages 584-590

10 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Hyvin kirjoitetut jutut sinulla mielenkiintoisesta aiheesta! Kun toi lihavuusepidemia tuosta vielä vähän laajenee, alkavat normaalipainoisetkin ihmiset olla lihavampien mielestä liian laihoja. Läskiin turtuu.

Peque kirjoitti...

Pia: Kiitos. Niinhän sen on, että ihminen alkaa lopulta pitää jatkuvasti ympärillään näkemiään asioita normaaleina. Hui!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan totta tuo Pian kommentti! Itse hiljattain normaalipainoisesta hieman tahattomasti laihtuneena oon saanut kuulla paljon nimenomaan paheksuvia kommentteja, "kauheeta kun sä olet laiha" ja "pitääkö sitä nyt muka vielä tosta laihduttaa". Ikävään sävyyn sanottuna ja kun läpi paistaa se että "eikös voitas niinkun yhessä olla sitä mieltä että nää muutamat kilot jotka tässä on kertyny on ihan hyvä asia että pidetään ne, ja pitäkää te muutkin niin se on hyväksyttävämpää eikä munkaan tarvis tehdä mitään asialle." Vieläpä kun täysin normaaleissa mitoissa täälläkin mennään. Är-syt-tää! Kiitti hyvistä teksteistä: asiantuntevaa ja terävää :)

Peque kirjoitti...

Anonyymi: Olet oikeassa. Laihtumisesta "huomauttaminen" on yleisesti ottaen sosiaalisesti hyväksyttävää, lihoamisesta ei.

Anonyymi kirjoitti...

Lapsena mulle yritettiin opettaa "tyhjän lautasen periaatetta" eli kaikki mitä otettiin, piti syödä. Siitäkin huolimatta että oma kokemus oli se että nyt on syöty tarpeeksi. Sukulaiset ja opettajat saarnasi siitä että "syö niin jaksat" jne. ja kauhisteltiin sitä, miten mä pärjään noin vähällä ruualla. Hyvin pärjäsin ja jaksoin noista puheista huolimatta.

Sitä ruoan määrää säännösteli tietysti yleensä joku keittäjätantta tms. joka ei erikoisemmin kuunnellu ohjeita toivotusta ruuan määrästä. Mä en alistunut siihen ja olen melko tyytyväinen asian laitaan. Mulla on sellanen illuusio että multa on jäänyt sisäistämättä se tyhjän lautasen periaate joka ilmeisesti on saatu ehdollistettua aika monelle lapsena selkäydinrefleksiksi.

Mä ymmärrän että köyhien aikojen läpikäyneet (ja varmasti fyysistä työtä tehneet) ihmiset tuppaavat ajattelemaan noin. Silti, sitä ei pitäis enää tehdä. Sen sijaan voisi ehkä opettaa lasta kuuntelemaan omaa kehoaan ja malttamaan syödä rauhallisesti. Vaikka sitten silläkin kammottavalla hinnalla että välillä arvio tarvitusta ruuan määrästä menee pieleen ja sitten pitää tehdä välipalaa. Hrrr.

Alma kirjoitti...

Uskomattomia prosentteja! Kamalaa...

Itse olen muuten huomannut useasti sen, miten lihavuuteen tottuu. Olen monasti ajatellut potilaan olevan normaalipainoinen 50-vuotias, kunnes BMI:n laskemisen jälkeen toteankin hänen olevan toisinaan jopa selkeästi ylipainoinen! Erikoinen juttu ja omalla kohdallani tätä tapahtuu nimenomaan keski-ikäisten ja vanhusten ylipainoa arvioidessani.

Peque kirjoitti...

Anonyymi: Kouluruokailu on tärkeässä roolissa uusien makujen ja tottumusten oppimisessa. Hyvä periaate voisi olla, että kaikkea maistetaan, mutta annostelun saisi jokainen tehdä itse.
Nuo välipalat saattavat silti olla se petollisempi asia. Jos sitä ei niin herkullista, mutta ravitsevaa ruokaa pitääkin syödä muutama lusikallinen enemmän, voi moni epäterveellinen naposteltava jäädä syömättä.
Mutta olet oikeassa, kukapa ei olisi traumatisoitunut lapsuudessaa kouluruokalan pakkosyötöstä, ei se kivaa ollut.

Alma: Juuri näin, silmä tottuu siihen mitä näkee.

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen tosi ylpeä kahdesta mun kaverista. Kumpikaan ei harrastanut lapsena/nuorena liikuntaa, vaan olivat se "luokan lihava poika" ja aloittivat säännöllisen kuntoilun vasta lukion jälkeen. Noin nelikymppisinä toinen on triatlonisti/maastopyöräilijä ja toinen hiihtää erittäin menestyksekkäästi pitkiä matkoja.
Eva

Peque kirjoitti...

Eva: Tiedän itsekin useamman ns. entisen kotleetin, joka on vasta aikuisiällä innostunut liikunnasta ja on nykyään huippukunnossa. En itsekään ollut peruskouluaikoina mitenkään urheilullinen, kipinä harrastamiseen syntyi vasta lukiossa.

Näin myös aikanaan esimerkkejä käänteisestä ilmiöstä. Lapsuuden "liikuntaihmeet" lopettivat joukkuelajin harrastamisen peruskoulun loppupuolella ja vajosivat täydelliseen liikunnattomaan tilaan. Muutos sm-tason urheilijasta kuntoilijaksi ei vaan onnistunut.

Tuulia kirjoitti...

Tuosta "tyhjästä lautasesta" tulikin mieleeni: olin todella iloinen, kun täällä Turussa neuvolan järjestämissä infoissa kerrottiin syömisestä vähän muutakin kuin lautasmallia.

Siellä painotettiin tuleville vanhemmille terveellisen ravinnon lisäksi sitä, että käsky syödä lautanen tyhjäksi ei olekaan niin hyvä juttu, kuin moni saattaisi ajatella. Moni mieltää sen hyväksi käytökseksi, mutta siinä tilanteessa, kun vanhempi annostelee lapselle aterian, pitäisi lapsella itsellään säilyä valta päättää kylläisyydestään. Ymmärtäähän sen, että kyky tunnistaa kylläisyys ja riittävä ruokamäärä häiriintyy, jos pääasia on, että lautanen tuli tyhjäksi. Sen ikäinen lapsi vasta opettelee tunnistamaan ja käsittelemään erilaisia tunteita ja tuntemuksia, ja kylläisyys on näiden ravitsemusterapeuttien mukaan yksi niistä opeteltavista asioista.

Varmasti moni minunkin ikäisistäni on kasvatettu syöttämällä lautanen tyhjäksi, eikä se varmasti yksin aiheuta ylipaino-ongelmaa, mutta saattaisi hyvinkin olla osasyyllinen joissain tapauksissa. Ja vielä yhdistettynä muuten epäterveelliseen ruokaan ja epäterveellisiin syömistottumuksiin...

Mielestäni näissä postauksissa on muutenkin tullut todella hyviä pointteja. Olen itse kamppaillut aiemmin sairastelun aikana kehittyneen paino-ongelman kanssa, eikä minusta näistä asioista ole syytä loukkaantua. Ymmärrän sen kyllä, mutta mielestäni ylipainoasioista on silti voitava puhua. Asioille on ihan mahdollista tehdä jotakin, jos on tarpeeksi motivoitunut. Siihen jokaisen vaan pitäisi löytää itselleen sopivat työkalut.

Ylipainoiset lapset minuakin surettavat, on turha varmaan tarkemmin kertoakaan, mitä kaikkea Hesessä työskennellessä näki. Kovin surullista. Samoin näihin asioihin liittyen tulevana hammaslääkärinä olen todella järkyttynyt siitä, millaisessa kunnossa makeita syövien ja limua juovien lasten hampaat ovat. On aika järkyttävä näky, kun pienen lapsen hampaat ovat karioituneet niin piloille, ettei niistä ole juuri mitään jäljellä.

Tällainen avautuminen, kiitos ja anteeksi. :)