sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Elämä on tsälenssii

Julistan kilpailun alkaneeksi! Se ei ole leikkimielinen, hupihenkinen eikä hassunhauska. Mielestäni leikkimielinen kilpailu on "suurinta" itsepetosta, mitä ihmiset voivat harjoittaa. Kun kilpaillaan, on tarkoitus voittaa ja häviämisen kuuluu harmittaa, jotta voitto voisi tuntua joltakin. Jos haluataan kilpailla yhdessä, on siihen turha sotkea leikki-sanaa, paitsi ehkä koodisanaksi kertomaan, ettei voitosta saa näkyvästi iloita eikä tappiota harmitella. Mutta voittaja on silti aina salaa fiiliksissä ja häviäjää *****taa.

Pakollisen paasaushenkisen pohdinnan jälkeen siirrytään sitten asiaan. Haastan blogini lukijat "epäleikkimieliseen" kilpailuun, jonka tarkoituksena on juosta puolimaraton tulevana kesäkautena yhdessä puolison, partnerin, kumppanin, vaimon, avovaimon, kihlatun, heilan tai sydänystävän kanssa. Tämän jälkeen tulee suorittaa yhteenlasku, jossa puolimaratonin ajat lasketaan yhteen ja tämä loppuaika ilmoitetaan tämän postauksen yhteyteen.

Molempien tulee suorittaa juoksu samassa virallisessa juoksu-/kuntoilutapahtumassa. Ja tarkoituksena ei ole soitella ala-asteen luokkakaverin pikkuveljelle, jolla on sm-hopeaa kymppitonnilta vuodelta 2007. Vaan haastaa puoliso tai läheinen ystävä ja lähteä yhdessä lähtöviivalle (maaliviivalle saa toki tolla eri aikaan:).
Oikeaan kilpailuun kuuluu aina palkinto, joka jaetaan syksyllä juhlallisin menoin parhaimman yhteisajan juosseelle tiimille!

Go!


9 kommenttia:

Elvira kirjoitti...

Hei!
Haluaisin osallistua mutta mulla ei ole juoksukaveria. Kaikki ystäväni asuvat muualla, miehen kaa ei voida tehdä tätä yhdessä samaa aikaa kun jonkun on oltava lasten kanssa. Ja mun opiskelukaverit ovat todellakin niin humanistisia että eivät lähee juoksee minnekään =)
T: Elvira
P.S. löysin sun blogin Kaitaliina-blogin kautta =)

sansu kirjoitti...

I'm in! :D Toistaiseksi osanotto ei näytä tosin huimalta, mut jospa muutkin innostuisivat! Jos passaa, voisin linkittää tämän omassa blogissani, tämä on niin hauskanoloinen kilpailu. :) Mulla ja avopuolisollani ois tarkoitus juosta puolikas 22.5., mulla tavoitteena 1.40 alitus ja miehellä kunnianhimoinen 1.25!

Peque kirjoitti...

Elviira: Sun täytyy yrittää saada humanistit liikkeelle, se voisi olla vuoden pro-juoksu-teko. Yllättävät ihmiset saa yllytettyä yllättäviin asioihin, kun vetää oikeasta narusta:)

Sansu: Kovat tavoitteet teillä, tuolla yhteisajalla ollaan varmasti korkealla tässä kilpailussa. Linkitä vaan ihmeessä, niin saadaan lisää osaanottajia:)

Kaitaliina kirjoitti...

Miten olisi siskon kanssa? Kelpaako se? Sitten olen ehkä messissä. : ) (jos se sisko siis tulee messiin)

Peque kirjoitti...

Kaitaliina: Sisko luettakoot sydänystäväksi, eli mukaan vaan:)

Zeetah kirjoitti...

Hauska idea! Juostiin miehen kanssa Helsinki City Run toukokuussa- itsellä meni vähän päälle 1.35 ja miehellä 1.26. Molemmat oltiin pettyneitä juoksun jälkeen, eli jos joku lähtee haastamaan, niin pitää koittaa juosta vielä joku puolikas kesän aikana paremmin:)

Peque kirjoitti...

Loistavat ajat, noilla mennään kärkipaikalle niin että laulu soi. Päivitän tilanteen uuten postaukseen kesäkuun lopussa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Eksyin blogiisi vasta ja osallistun näin viimetinkaan.
P ja J juoksivat Helsinki City Runin aikoihin 2.29 ja 2.48, näillä luvuilla osallistutaan konditionaalisarjaan :D

This's our story:
P olisi saanut paljon loistavamman tuloksen, jos oireileva jalka ei olisi haitannut suoritusta. Askel alkoi tuntua sietämättömältä ensimmäisten 5km jälkeen, mutta sisulla sitä mentiin maaliin asti. Tällä hetkellä sairastan edelleen nilkan vaikeaa rasitusmurtumaa..
J puolestaan olisi saavuttanut kevyesti alle kahden tunnin ajan, jos muutto uudelle paikkakunnalle ei olisi latistanut motivaatiota juosta. Eksyminen .jokaisella. lenkkikerralla sai J:n jopa pelkäämään lenkille lähtöä.
..suomalainen sisu kunniaan kummankin neidin osalta, maaliin päästiin silti! ;)

treeni-intoa toivotellen
P & J

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Nonnih, nyt on juostu molemmat: Petri Pääkaupunkijuoksun 1.47.01 ja minä (Pia) Espoon Rantapuolikkaan tuulennopeasti 2.08.13. Ei varmaan voiteta sitä kisasarjaa kuitenkaan, mutta jospa arpa ainakin suosisi...