Jälkikasvumme ilmoitti viime kesänä ensi kertaa itsestään ja mahdollisesta tulostaan tähän maailmaan. Sille tunteelle ei mikään aiemmin kokemani vedä vertoja. Peruspessimistinä uskalsin kuitenkin ruveta miettimään käytännön asioita ja vauvaperheen arkikuvioita vasta paljon myöhemmin. Hassua oli, että melko varhaisessa vaiheessa fiilistelin ajatusta siitä, että voisin tulevana keväänä juosta kärrylenkkejä tulevan lapseni kanssa.
Koska tarkoituksena olisi myöhemmin ostaa juoksu-/pyöräkärry, eivät "juoksuominaisuudet" painaneet juurikaan vaakakupissa lastenvaunuja ostaessamme. Kuin sattumalta ostamamme kärryt vaikuttivat hyvinkin oivilta juoksua ajatellen: hyvin rullaavat ilmatäyteiset renkaat, kevyt massa, korkealle ja pitkälle taakse nouseva työntöaisa jne.
Mutsy 4rider
Olin tietoinen kaikennäköistä ohjeista ja suosituksista vaunujuoksuun liittyen, hurjimpien mukaan lasta saisi "juoksuttaa" vaunussa vasta 6kk iässä. Näitä sääntöjä olen kummastellut jo pitkään, viimeksi lastenlääkärituttavani kanssa. Jokainenhan ymmärtää, ettei lasta pidä rynkyttää kärryissä juurakkopolulla. Mutta eihän sillä ole mitään tekemistä asfalttijuoksun kanssa... Tein asiasta pienen kokeilun ja totesin, että aisaan välittyvä karkea ja hienojakoinen tärinä oli suurempaa kävellessä sora-alustalla kuin juostessa asfaltilla. Eli se niistä suosituksista.
Tänään oli kaikin puolin jännittävä päivä. Meidän neiti T vietti ensimmäisen illan kahdestaan isukin kanssa äidin lähdettyä teatteriin. Onneksi äidinmaitoa oli varastossa runsaasti ja pullosta juomistakin oli harjoiteltu etukäteen. Päivällisen jälkeen neiti T nukahti ja aloin pakata häntä kärryihin. Aluksi meinasin keventää hänen normaalia ulkovaatetustaan, koska oltiin lähdössä urheilemaan. Tämä ajatuspieru oikeni noin kahdessa sekunnissa ja totesin että nythän niitä vällyjä vasta tarvitaan.
Valitsin lenkkireitiksi läheisen 1km mittaisen rantien, josta pääsisi tarvittaessa päätepisteestäkin noin viidessä minuuttissa kotiovelle. Toinen syy tähän rantareittiin oli se, että asflatti siinä on hyvässä kunnossa eikä korkeuseroista ole kiusaa. Halusin helpon maaston, koska olimme ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
Juoksu kärryjen kanssa rullasi todella hyvin. Vetoaisa nousee kärryssämme 116cm korkeuteen ja se tuntui pitkälle juoksijalle aivan täydelliseltä. Kärry oli vakaa ja kun hoksasin vielä lukita etupyörät menosuuntaan, etenimme kuin juna.
Olen pitkää tuskaillut istuvan juoksuasennon ja harppovan askelluksen kanssa. Kärryjen kanssa asennon ryhdistäminen tuntui helpolta, aisasta sai ikään kuin tukea. Samoin askel muuttui lyhyemmäksi ja rullaavammaksi, koska pelkäsin harppovani päin kärryn renkaita.
Mitenköhän olisi näillä onnistunut?
Juoksimme yhteensä 10 kilometria, kääntöpaikoilla kilometrin välein kurkkasin vaunuihin ja totesin neiti T:n nukkuvan tyytyväisenä. Matka taittui 5:32/km vauhtia eikä syke silti noussut kuin tasolle 149. Tosin baana oli täysin tasainen ilman ainuttakaan nousua.
Kun käännyin kotikadulle ja hidastin kävelyksi, neiti T heräsi heti ja hermostui. Juostessa tulee nälkä;)
Summa summarum: Kärryjuoksu: loistava kuntoilumuoto ja lapsikin näytti viihtyvän kärryissä hyvin.
Ps. Olen tietoinen siitä, että kaikki vauvojen ja lasten hoitamiseen, heidän kanssaan tekemiseensä ja tekemättä jättämiseensä liittyvä herättää paljon kuumia tunteita. Etenkin täällä netin syvissä virroissa. Toteankin siis jo valmiiksi, etten julkaise yhtään tähän aiheeseen liittyvää jeesustelu-, Ei millään pahalla- tai Kuinka saatat!-kommenttia.
Tämä ei millään tavalla koske normaalia blogissani käytävää kommentointia, joka on koko kirjoittamisen suola ja ollut täällä aina erittäin hyvähenkistä.
