maanantai 24. tammikuuta 2011

Elämän pienistä iloista

Minusta on sukeutunut urheilumaterialisti, pakko myöntää. Aiemmassa elämässäni toteutin huomattavasti henkisempää urheilufilosofiaa, johon kuuluivat reikäiset ja likaiset lenkkivaatteet, näppylähanskat ja kuntosalilla rumimmat kuviteltavissa olevat lökäpöksyt. Kovaa harjoittelevat tyypit eivät selaa vaatekuvastoja, ja rauta nousee lihaksilla, ei trikooilla!
Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin hyvien varusteiden tuovan lisää mielekkyyttä harjoitteluun, eikä asianmukaisen juoksuasun päälle pukeminen enää tuottanut kosmista häpeän tunnetta. Viimeistään pyöräilyharrastuksen myötä jouduin täysin antautumaan urheiluvarustelulle ja nykyään voisin kuvailla asian jopa lähteneen hieman "lapasesta".
Elämän pienistä iloista-juttusarjassa kerron pienistä urheiluun liittyvistä hankinnoista. Arvioin tuotteita, kerron niistä mielepiteeni ja päädyn joko suosittelemaan tai varoittamaan niistä. Tarkoitus on käsitellä välineitä ja tekstiilejä, ei kuitenkaan mitään juoksukenkää kalliimpaa.




Osa 1: Camelbak Podium juomapullo



Paras urheilujuomapullo, johon olen koskaan tarttunut. Pullo on tilavuudeltaan 700ml ja siinä on itsestään avautuva ja sulkeutuva venttiili. Pullo on ohutseinäinen ja kevyt, joten se sopii pyöräilijöille ja muille grammaneurootikoille.






Venttiili toimii erittäin hyvin, pulloa puristettaessa vesisuihku on erittäin runsas, joten nopea tankkaus satulassa onnistuu helposti. Parasta on, ettei suukappaletta tarvitse repiä hampailla. Lockout-asennossa pullo sulkeutuu täysin ja sen voi huoletta heittää täytettynä treenikassiin.

Pullosta ei ole kertaakaan tarttunut juomaan minkäänlaista muovista makua tai hajua.




Kaksi runkoon ja yksi selkään. Ja eiku menoks!



Suosittelen varauksetta kaikille.




3 kommenttia:

Wanha kirjoitti...

Kiitos vinkistä, kuten myös siitä juoksuvalmennusehdotuksesta. Voisi olla tarpeen.

Mä toteutan vielä tätä henkisempää urheilufilosofiaa :) Lenkkarit on kulunut puhki, kuten myös verkkarit ja nappaan päälle sen t-paidan mikä sattuu olemaan puhtaana :P Mä olen kyllä ajatellut jossain vaiheessa ottaa askeleen kohti materialistisempaa urheilijaa. Kunnollinen juoksuasu ja uudet lenkkarit vois olla jees :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tosiaan vinkistä. Tästähän saan muuten myös oivan lahjan poikaystävälle :) Itse tuskailen usein juuri sitä, kun reenikassista (siis mulla jumppakassista :D) löytyy pieniä vesilammikkoja, kun on pullo valskannut. Ja siis on kokeiltu MONIA eri pulloja. Tosin juostessa matkaan lähtee rinkulan mallinen pullo, joka on tooosi kätevä pitää nyrkissä, kun ei ole vyötä. Hahaa, mä on selkeästi ihan aloittelija vielä varusteluissani siis.


-Tarutin

Peque kirjoitti...

Elisabeth: Lompakkosi kiittää, jos et suuntaa materialistiksi. Puhki kuluneissa vaatteissa sitä paitsi saa salaista mielihyvää, jos pääse ohittamaan "välinelenkkeilijän".

Tarutin: Ole hyvä vaan. Hassua, miten vaikeaa tuntuu olevan valmistaa toimiva juomapullo, niitä on harvassa.