perjantai 20. huhtikuuta 2012

Voitto kotiin!

Sain Saanko tietää mitä teet ensi kesänä-postaukseeni yllättävän paljon vastauksia. Nyt on aika paljastaa todelliset aikeeni tähän uteluuni liittyen ja julkistaa Pequen blogin tämän vuotinen kesäkilpailu avatuksi. 

Viime kesänä kilvoiteltiin puolimaraton-matkalla, vielä kerran onnittelut Zeetah&miehelle, Pia&Petrille sekä P&J:lle

Tänä kesänä pyritään siihen mitä keväällä suunniteltiin, eli kyseessä on kisakalenterin toteutuskilpailu. Voittajaksi julkistetaan syksyllä se, jonka kisakalenterisuunnitelmat toteutuivat parhaiten. Mikäli ykkössijalle tulee tunkua, valitsen sumeaa logiikkaa käyttäen heistä kovimman kisaajan voittajaksi. Lisäksi mukaan tulee taas konditionaalisarja, jossa jaetaan myös yhtäläiset palkinnot. "Olisin osallistunut kisoihini, jos...".




Tsemppiä kaikille kesä koitoksiin!

Osallistujat:


Iina
-27.5 Rattaralli 135km: Hyvä kaudenavaus ja tsekkaus missä jamassa pyöräkunto on
-14.7 Joroisten puolimatka: The Race, eli kauden päätavoite. Ensikertalaisena lähtöviivalle
-5.8 Tristar Estonia 111: Koska en saa olla Virossa ihan tarpeeksi vielä koulun takia, on tänne ehdottomasti päästävä myös kesälomalla.
-11.8 Kuopio Triathlon, varttimatka: Kiva kisa kotikaupungissa, tavoitteena parantaa viime vuoden aikaa (4:47)
-2.9. Tour de Helsinki: Joroisten lisäks toinen päätavoite, ainakin 15min viime vuoden ajasta (4:28) pois.
Alma
-Stockholma Marathon 2.6.12. sun kanssa.:)
-Jos juoksusta jää kiva fiilis, voisin kokeilla puolikasta tai koko matkaa vielä syksylläkin. En ole päättänyt. Täytyy katsoa.
Niina
1. Forssan suvi-ilta 16.6.2012
Tänne mennään juoksemaan maraton ilman aikatavoitetta, nautiskellen.
2. Berliinin maraton 30.9.2012
Kauden päätavoite! Berliinin nopealta reitiltä lähdetään hakemaan uutta ennätystä. Se on nyt tai ei koskaan.
3. Wihan kilometrit 27.10.2012
Viime vuonna ensimmäinen satanen. Juoksu meni niin hyvin ja fiilis oli ihan huikea, että uudestaanhan se on koettava.
4. Jokin puolikas ennen Berliiniä vauhtiharjoituksena.
5. Ehkä maraton toukokuussa ja/tai heinäkuussa
Tuumis
- Noin kahden viikon kuluessa kuulemma maratoniinkin verrattavissa oleva "urheilusuoritus" tiedossa. Tavoiteaikaa ei ole, mutta toivottavasti ei nyt sentään mene reippaasti yli vuorokauden... :)
- Riippuen siitä, miten toivun edellisestä, pyrin osallistumaan Helsinki City Runiin. Tavoitteena ensisijaisesti, että pääsen osallistumaan ja toisena maaliin pääsy
- Syksyllä Espoon rantamaratonille osallistuminen, ehkä jopa kokomatkalle :)
Päki
Minun liikuntani on vinssin kammen vääntö /napin painallus, koiran kanssa lenkkeily, golffi. Näiträ joitakin asioita/useita joka kesän päivä. Miltä kuulostaa? Riittääkö tämä liikunta?
Maria
Voi Peura sanon minä! Kaikkien suunnitelmat näyttävät niin hiton hyviltä ja tehokkailta ja plaahplaah. Minä juuri ja juuri uskaltauduin ilmoittautua elokuussa olevalle maralle. Miehen mukaan olisi pitänyt uskaltautua jo 5 vuotta sitten. Jos nyt sitten
kispe
Avasin (vai päätin?) kauden viime viikolla ekassa hiihtokisassa, Vuokatti-hiihdossa.
Kevään myötä aukeaa sekä suunnistus- että juoksukisakausi:
- Huhtikuu: pari pikkujuoksukisaa (10km)
- Toukokuu: suunnistuskisoja ja SM-erikoispitkä (tavoite alle 3h)
- Kesäkuu: Jukolan-viesti (viime kesänä juostu tupla venlat+jukola on todennäköisesti taas tarjolla)
- Heinäkuu: Pyöräsuunnistuksen SM-kisat ja eiköhän joku puolimaraton
- Elokuu: Suunnistuskisoja
- Syyskuu: pari pitempää (~20km) maastojuoksukisaa
- Lokakuu: saas nähdä mitä vielä viitsii :)
Terpu
Mun kevään ja kesän kisakalenteri löytyy itseasiassa alustavana jo blogista kalenteri-sivun takaa (eli täältä: http://terpu.blogspot.com/p/kalenteri.html), mutta lyhykäisyydessään homma näyttänee seuraavalta:
- huhti/toukokuu: yksittäisiä pyöräily -ja juoksukisoja. Pyöräilyssä pääpaino tempokisoissa, joissa matkat 10-30km, juoksukisat max 10km.
- kesäkuu: triathlonkausi aukeaa Pajulahdessa 9.6. (900m+36km+9km), lisäksi SM tempoajo (28km) kuun puolivälissä
- heinäkuu: pikamatkan SM-triathlon Vantaalla (kauden ensimmäinen päätavoite), Joroisilla myös pikamatka ja mahdollisesti uintiosuus lauantaina viestikisan muodossa
- elokuu: olympiamatkan SM-triathlon Kuopiossa (kauden toinen päätavoite) ja mahdollisesti loppukuusta jotain juoksutapahtumia tms..
- syyskuu: puolimaraton, todennäköisesti kuun lopulla Tampereella
Pia
Kiva kysely! Tässä mun lista:
- 22.4. Länsiväyläjuoksu 6,5 km
- 5.5.HCR 
- 9.6. Triathlon perusmatka Rajamäki
- 7.7. Triathlon perusmatka Kisko
- 19.8. triathlon perusmatka Pajulahti
Varmaan noiden lisäksi joitakin HelTri cupin harjoituskisoja.
Joroisilla olen katsomossa, jospa pääsisin ensi vuonna sielläkin kisaamaan.


P
Hullusta nilkkavammasta parantuneena p aikoo hölkkäillä varmasti helsinki city runin ja suvi-illan, mutta sen jälkeen loppukesä onkin avointa vielä. En tiedä uskallanko vielä kokeilla maratonia, apua!
Laapa
-Puolimaraton, jossain välissä! En ole vielä ehtinyt perehtyä tarjontaan... Keväällä / alkukesästä.
-Myös maraton kiinnostaisi.
Anonyymi  (Tähän tarvitaan nimimerkki, kuka tunnustaa?)
-HCR
-Asics Tukholma
-FinnTriathlon Joroinen
Peque
1. Helsinki City Run 5.5.2012
2. Stockholm Marathon 2.6.2012
3. Finntriathlon Joroinen 14.7.2012
4. Kalmar Ironman 18.8.2012
5. Ehkä joku varttimatkan triathlon-rykäisy, jos aikaa ja energiaa riittää.


6 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Voin aloittaa heti sen konditionaalisarjan: Olisin avannut kisakauteni suunnitelmieni mukaan huomenna Hyvinkäällä tempoajon merkeissä, jos vaan täällä Tampereella ei olisi satanut lunta koko huhtikuuta ja jos kurkussani ei asuisi tällä hetkellä typerää kaktusta. Hyvin alkaa tämä kisa :D

Alma kirjoitti...

Voi jee, tässä kisassa mun mahikset on korkealla.:)

kispe kirjoitti...

Mitä, pitääks mun nyt vielä mennä noihi kaikkii kisoihi mitä menin suulla suuremmalla lupailemaan! :)

No, lauantaina aukee kesäkisa-kausi, jiihaa!

Peque kirjoitti...

terpu: Sulla on melkoisen pitkä kisakalenteri, joten yhdellä DNS:lla ei sitä vielä pilata:)

Alma: Go go!

kispe: Jep, tää oli ansa:) Tsemppiä ensi viikonlopun koitokseen!

Nina kirjoitti...

Hei!
Tässä pientä väliaikatietoa kisoista. Suunnitelmassa on pysytty ja vähän ekstraakin lisätty.

Kaksi maratonia on jo juostuna, Västilän maraton 19.5.(4:00:03) ja Suvi-ilta 16.6.(4:07:17). Aikatavoitteita ei ollut, kunhan nauttisin menosta. Ja jäisi hyvä mieli. Heinäkuun 7.päivä on Tykköön yömaraton. Nautiskelemaan mennään.

Heinäkuussa on vuorossa elämäni ensimmäinen Pirkan soutu. Lupauduin mukaan kirkkovenesarjaan. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. =)

Aurinkoista kesää!

Peque kirjoitti...

Nina: Hienoa. Ajattelinkin tässä kuun vaihteessa tehdä sellaisen välikyselyn tilanteesta, sun osalta tilanne näyttää vahvalta:) Tsemppiä loppukesän koitoksiin!!